Tulossa, lupaan: punajuuririsotto

Kun asuin männävuosina ravintola Kuun talossa, en ruokaillut töölöläisklassikossa kertaakaan. Kerran kävin mestoilla varaamassa pöydän vanhemmilleni. Äidillä oli synttärit, ja tiesin isän vievän meidät sen kunniaksi Kekkosmuseoon koko päiväksi. Ajattelin, että jokin kiva motivaattori auttaisi äitiä jaksamaan. Kotoisa lohisopan tuoksu iski vastaan ovella, sen muistan. En sitten kuitenkaan mennyt mukaansa, vaan osanani olivat jotkut kahvi- ja kakkuhommat viisi kerrosta Kuuta ylempänä.

Se siitä.

Palkkapäivänä on hauska mennä ravintolaan ja - no vaan mennä ja jättää laskun loppusumma herran haltuun. Viime kerralla palasimme vanhan kotitaloni kivijalkaan syömään punajuuririsottoa, vuohenjuustovaahtoa ja kesän vihanneksia (20 e).

Punajuuririsotto. Mikä miellyttävä epäruoka! Rasvainen eikä takuulla lainkaan ravitseva.

Tein sitä eilen kotona. Nälkäinen ystäväjoukkio nyökkäili ihan tyytyväisenä, mutta se sakki nyt olisi nyökkäillyt siinä tilassa mille tahansa. En oikein tiedä mikä jäi puuttumaan. Maku oli ihan kelpo, mutta ei todellakaan täydellinen. Käytin risoton hyväksi havaitsemaani perusohjetta, joka alkaa kuohuviinillä ja päättyy mascarponen ja tuoreiden yrttien lisäämiseen. Samalla kaavalla on viimeksi syntynyt aivan mainiota parsarisottoa. Tällä kertaa käytin valkoviiniä, mutta tuskin homma siitä jäi kiikastamaan.

Seuraavaa lausetta en uskonut koskaan kirjoittavani, mutta: olisiko syynä voinut olla eri rasvaisten maitopohjaisten tuotteiden runsaus? Mascarponen lisäksi kuvioon kuului tietty voi ja parmesaani, ja myönnän lorautteeni lopuksi sekaan myös vähäsen kermaa koostumuksen parantelemiseksi. Hyvät ihmiset, pyydän apua. Olisiko pitänyt tyytyä yhteen? Jos, niin mihin? Mikä on oman risottosi jippo?

Lupaan palata punajuuririsottoon pian, toimivan ohjeen kanssa. Kuvan punajuurilla ei valitettavasti ole sen tapauksen kanssa enää tekemistä, sillä keltaessuinen mies keittiössä pani heidät juuri palasiksi. Syömme kuulema punajuuripastaa. (Miksi juurekset myydään jossain kilon säkeissä?)

Lopuksi todiste siitä, että on tässäkin osoitteessa kokkailtu, vaikka tosiasiassa taidankin olla vain tällainen klassinen sidekick täällä oikeiden ruuanlaittajien blogissa. Asiaan. Taannoinen kesälomani alkoi pystypyllyllä Savitaipaleen mustikkametsissä. Rasiallinen riitti juuri passelisti Kodin Kuvalehden (14-15/2012) mustikkajuustokakkuun. Että namskis vain.

Tahnaa leivälle

Useiden muiden tavoin olen minäkin vuosien saatossa puhunut kahvilan perustamisesta. Ilmeisesti olen kuitenkin tuottanut aiheesta puhetta keskivertoa enemmän, sillä Runokuun kaivatessa uuteen Arkadian kirjakauppaan brunssinpitäjää muisti toveri Venla harhaiset haaveeni ja kysyi kiinnostaako niiden toteuttaminen.

Ja olihan se hauskaa, mutta myös yllättävän raskasta. Yksin en sentään joutunut raatamaan vaan pestasin avukseni Aleksin, tuon Maailman Parhaan Linssikeiton kehittäjän.

Menu näkyikin jo edellisessä postauksessa, joten tiedätte mistä jäitte paitsi jos ette päässeet paikalle. Joitain ohjeitakin täällä on jo koekokkailujen ansiosta näkynyt. Ja nyt niitä tulee lisää. Kakku saa jäädä seuraavaan kertaan sillä olen kuullut olevan käytäntönä, että jälkiruoka tulee viimeisenä, mutta tähän väliin kaksi ilahduttavan monikäyttöistä (ja herkullista!) tahnaa. Brunssissa tahnoja käytettiin leivänpäällisinä, mutta toimivat varmasti mainiosti myös dippeinä ja täytteinä (hummuksella täytetyt kirsikkatomaatit ja tomaattitahnalla täytetyt herkkusienet kiinnostavat).

Hummus on alusta loppuun Aleksin käsialaa (toisen A:n ohjeen avustuksella), mutta tomaattitahnasta haluaisin ottaa hieman kunniaa itsellenikin, vaikka Aleksi sen varsinaisen brunssilla tarjottavan version toteuttikin. Tomaattitahnan ohje on alunperin kauneimpiin näkemiini keittokirjoihin kuuluvasta Kausiruokaa-kirjasta, mutta mielestäni se kaipasi pientä apua, joten lisäsin siihen garam masalaa, mustapippuria, sokeria sekä sitruunamehua.

Tomaattitahna

3 dl manteleita (jos käytössä ei ole mitään sauvasekoitinta järeämpää suosittelen mantelirouhetta)

1 tölkki tomaattimurskaa

2-3 rkl tomaattipyreetä

2 palaa kuivahtanutta vaaleaa leipää

3 valkosipulin kynttä

½ dl oliiviöljyä

2 rkl valkoviinietikkaa (alkuperäisessä ohjeessa käytettiin valkoista balsamicoa)

1 tl suolaa

½ tl sokeria

garam masalaa, mustapippuria ja sitruunamehua kunnes maistuu hyvältä

Soseuta. Anna vetäytyä jääkaapissa. (Tomaattitahnasta sai muuten varsin herkullisen pohjan tomaattikeitolle. Jos leipä ei kiinnosta. Tai dippailu.)

Hummus

2 pakettia (tai vastaava määrä kuivia ja liotettuja ja keitettyjä) kikherneitä

2-3 rkl tahinia

valkosipulia, määrätön määrä (2-6, maun, koon ja vahvuuden mukaan)

1 tl paprika(tai chili-)jauhetta

persiljaa (tuore tai kuiva)

öljyä (sopivasti, myös vedellä voi jatkaa)

5 rkl sitruunamehua

vajaa ruokalusikallinen juustokuminaa

suolaa

pippuria

Soseuta. Anna vetäytyä jääkaapissa.

Epäilen, että tehokkaammilla työkaluilla tahnat valmistuisivat juurikin niin vaivattomasti kuin nuo petollisen lyhyet kaksi kohtaa antavat ymmärtää, mutta on se sauvasekoittimellakin vaivan arvoista.

Brunssi Töölössä

Huomenna tätä.

Huonon päivän parempi pasta

Inhoan ihmisiä, jotka puhuvat koko ajan siitä, miten kiireisiä he ovat. Tai miten paljon he tekevät töitä. Siksi annankin vain simppelisti nyt ohjeen sen varalle, että joskus sattuisitte olemaan väsyneitä, nälkäisiä ja kiukkuisia. Ei sillä että minä ikinä olisin.

(Ohje kahdelle)

200 g lohifilettä

Tässä virallinen Instagram-kuvaajanne moi!

12 jättikatkaravun pyrstöä (Pakasteita tai tuoreita. Jos käytät pakasteita, ota raakoja, älä esikeitettyjä. Lidlistä saa sopuhintaan.)
loraus valkoviiniä
3 ruokalusikallista kookoskermaa
1 lime
1/3 korianteripuskasta
8 kirsikkatomaattia
1 kuivattu chili
curry-jauhetta, soijaa, kalakastiketta, ripaus tummaa sokeria, Maldon-suolaa
pastaa sen verran kuin arvelet kuluvan
oliiviöljyä paistamiseen


Kun tulet kotiin, tee ensin kolme asiaa:

1. Ravunpyrstöt sulamaan ja viini kylmään.
2. Suolaa lohi, purista siihen hiukan lime-mehua ja laita jääkaappiin.
3. Ota lasillinen appelsiinimehua ja mene sohvalle. Lue kirjaa. Rauhoitu. Kun sinulta kysytään että "Jos sä oot noin huonolla tuulella, niin pitäskö sun laittaa tohon mehun sekaan vähän vodkaa?", niin vastaa totuudenmukaisesti: "Siinä on jo."

Sitten:

Kuori ravunpyrstöt muuten, mutta jätä hännän pää koristeeksi (Ne voi helposti syödessä napsia pois). Laita pasta - tai nuudelitkin käyvät hyvin - kiehumaan suolattuun veteen. Leikkaa lohi isohkoiksi kuutioiksi. Laita pannulle öljyä, curryjauhetta, hieman ruskeaa sokeria ja murenna joukkoon myös kuivattu chili. Paista tässä seoksessa lohta, rapuja ja puolitettuja kirsikkatomaatteja.
Lisää kahden minuutin päästä sekaan sopiva loraus (ehkä puoli desiä) valkoviiniä, pikkuisen soijakastiketta, kalakastiketta ja lopuksi kookoskerma. Kun neste on kiehunut pari minuuttia, ota levy pois päältä, sillä et halua että ravunpyrstöt sitkistyvät. Lisää raastettu limen kuori ja purista loppu mehu myös sekaan. Suolaa, maista, mausta lisää jos siltä tuntuu. Kun pasta on valmista, sekoita sen joukkoon kastike ja revitty korianteri. Kaada lasiisi sitä viiniä myös. Syö. Juo. Syö lisää. Todennäköisesti kaikki on jo hieman paremmin.

Helppoa kuin leivänteko

On toki mahtavaa kun voi sulaa uunilämpimän leivän päälle, mutta toisinaan vastaan tulee tilanteita jolloin on ihan kätevää jos leipä maistuu hyvältä vielä seuraavanakin päivänä. Tai sitä seuraavana. Tai sitä seuraavana. Tai…

Tällaisena hetkenä on hyvä kääntyä kollektiivisen mielikuvituksen eli Amerikan Yhdysvaltojen puoleen. Toisin sanoen, hankkia käsiinsä leipävuoka ja keskittyä ajattelemaan tiiviistä ja kosteaa kuohkean ilmavan sijaan.

Ameriikkalaiset ovat kovin innostuneita pistämään leipiinsä jos jonkinlaista hedelmää, vihannesta ja juuresta. Myös erilaiset juustot ja pähkinät ovat suosiossa. Oikeastaan olisin halunnut tehdä tämänkertaisen leivän talvikurpitsasta ja sinihomejuustosta, mutta kausiruoka asettui jälleen kerran itsetoteutuksen esteeksi. Hmph. Kesäkurpitsalla siis mennään.

Alkuperäiseen ohjeeseen sisältyi myös fetaa, mutta päätin nyt mennä ilman. Osa vehnäjauhoista oli alkuperäisessä ohjeessa korvattu maissijauhoilla, mutta kun ei niitä löytynyt Kampin K-marketistakaan niin luovutin (Stocka oli liian kaukana). Sen sijaan vaihdoin osan jauhoista graham-jauhoiksi (kaurahiutaleet saattaisivat myöskin toimia).

Kesäkurpitsaleipä

0,5 dl oliiviöljyä

5,3 dl jauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 1/4 tl kuivattua basilikaa

3/4 tl suolaa

1/2 tl ruokasoodaa

1/2 tl mustapippuria

2 munaa

2dl turkkilaista jugurttia

5 dl kesäkurpitsaa raasteena

Sekoitetaan keskenään kuivat ainekset. Samaten keskenään sekoitetaan muna, jugurtti ja öljy. Tähän lisätään kesäkurpitsaraaste josta enimmät nesteet on puristeltu pois. Kaadetaan märkä seos kuivan seoksen joukkoon varovahkosti. Kipataan öljyttyyn leipävuokaan, taputellaan asettumaan myös nurkkiin. Paistetaan 175 asteessa noin tunnin tai kunnes kypsä. Annetaan jäähtyä mielellään seuraavaan päivään (ei tämä nyt pahaa lämpimänäkään ole, mutta ei ihan pääse kyllä oikeuksiinsa).

Suuri(n?) osa kohtaamistani vastaavanlaisista leivistä on ennemminkin kakkuja, sillä sokeria on useimmissa ohjeissa desi tai pari. Useimpien sokerittomien ja siis omissa silmissäni leipäisämpien vaihtoehtojen mainitaan erikseen olevan “savo(u)ry”. Sokeria tai ei, on näiden ulkomaanleipien teko kyllä ihan järjettömän helppoa. 

Huomhuom. Voi on ihana asia, mutta kuten ehkä ohjeestakin saattaa päätellä tämä leipä ei tarvitse rasvaa päälleen. Sanoisin jopa, että se ei halua rasvaa päälleen. Juustoa saa laittaa, tai vaikka erilaisia tahnoja. Tai metukkaa. 

                                                                    * * *

Toinen asia mitä saa tehdä on tulla Runokuun yhteydessä järjestettävälle brunssille sunnuntaina 26.8. Paikalla muun muassa: Minä! Ruokaa! Runoja! Kirjoja! Kaikki tämä vaivaiseen 12 euron (käteis-)hintaan!

Valkojauhonaamapizzaa

Tätä kirjoitusta varten tarkistin Kielitoimiston nettisivuilta kahden vaikean sanan kirjoitusasut: kantarelli on kantarelli ja pizza on pizza.

Kääritäänpä sitten hihat. Tehdään kaksi pyöreää pellinkokoista kantarellipizzaa.

Pohja (riittää kahteen):

2,5 desiä kädenlämpöistä vettä
kolmasosapaketti tuorehiivaa
suolaa ja sokeria
durumvehnäjauhoja

Käytä isoa kulhoa. Liuota hiiva veteen, lisää ripaukset suolaa ja sokeria. Lisää vähitellen jauhoja, vatkaa taikinaa ensiksi apuvälineellä, ja kunnolla. Alusta loput jauhot käsin. Kyllähän te nyt taikinan osaatte tehdä. Olennaista on kunnon vaivaus sekä se, ettei taikinaan lisätä öljyä tai muuta rasvaa. Tärkeää on myös jauhojen oikea määrä, mutta se selviää oikeastaan vain käsikopelolla. Kun pallo irtoaa kupin reunoista ja käsistä, on valmista. Kohota toivottavasti vielä hieman lötköä taikinamönttiä kulhossa kostean liinan alla tunti. (Kyllä, olen tietoinen pizzapuristeista, jotka käyttävät taikinan tekoon kaksi vuorokautta. Väinö, yritin linkata parin vuoden takaiseen blogikirjoitukseesi, en löytänyt sitä. Oletko liittynyt meidän hätäisempien koulukuntaan?)

White pizzaan ei tule tomaattikastiketta, eikä sen tekoon välttämättä tarvita veistä, minkä huomasin hauskana yksityiskohtana. Pääraaka-aineeksi käy hienosti sieni, kantarellin sijaan ravintolassa taidetaan useimmiten tarjota portobelloa. Mutta minulla oli keltaisen herkun himo, taas. Viikko sitten toin Pärnusta tuliaiseksi puoli kiloa kantarelleja, mutta eivät nämä tietenkään olleet enää sitä satsia.

Päällys (riittää kahteen):
200 grammaa kantarelleja
kaksi palloa hyvää mozzarellaa
pari kourallista valmista mozzarellaraastetta
oliiviöljyä
suolaa
parmesaania
tuoretta basilikaa
kuivattua oreganoa

Puhdista sienet ja revi ne sopivan kokoisiksi paloiksi pannulle. Kuumenna (ilman rasvoja!) muutaman minuutin ajan, että nesteet lähtevät irtoamaan. Revi pallomozzarella valmiiksi.

Sienet pannulla, taikina kulhossa. Kahvinkeittimessä muisto aamusta.

Toimi pohjan kanssa näin. Jaa kohonnut taikina kahdeksi palloksi. Jos näyttää siltä, että taikinaa on liikaa kahteen pellilliseen, valmista kolme pizzaa tai haaskaa ylijäämä. (Voi sen pakastaakin.) Ymppää leivinpaperi kiinni työtasoon kostuttamalla pöydänpinta märin käsin.

Levitä ensin leivinpaperille (juu, paperille) sivistynyt kerros öljyä. Kaulitse paperin päälle taikinasta ohut pyörylä: aloita kauliminen keskiosasta, ja kiinnitä sen paksuuteen (ohuuteen) erityistä huomiota. Lupaan, että kauliminen helpottuu vesikikan ansiosta huomattavasti, kun leivinpaperi pysyy melko tiukasti paikoillaan. Reunat voivat olla keskiosaa paksummat, mutta tarkkana, nekin toki kohoavat uunissa vielä. Ilmakuplat reunoissa enteilevät makoisaa pizzaelämystä.

Levitä kaulitulle taikinapohjalle ohut öljykerros, erityisesti reunoille. Sitten lisää revitty mozzarella ja raaste. Juustotäytteen päälle pannulla käyneet sienet. Ripottele vielä suolaa maun mukaan. Vedä uunivalmis pizza kuumalle pellille ja paista 250 asteessa kunnes mozzarella kuplii.

Heiti uunista tulon jälkeen raasta päälle parmesaania ja revi tuoretta basilikaa. Ripottele myös oregano uunikuuman pizzan päälle.

Näin ohut hänestä tuli.

Punaisen vuoren piiras

Asuin viime vuonna muutamia kuukausia Punavuoressa, putkiremonttievakossa. Noin ylipäätään putkiremontit eivät ole mitään mukavia juttuja, mutta tämä nimenomainen yksilö sai aikaan sen, että pääsin kokeilemaan yhteisasumista muutamien parhaiden ystävieni kanssa. Asuimme neljään henkeen kuuman kesän ihan Koffin puiston laidalla, ja se oli hienoa se! Aamiainen nautittiin ainakin kerran piknik-muodossa puistossa, ja muutenkin siellä tuli makailtua ja juotua kaljaa (mitä tätä kaunistelemaan). Voi Koffari, kaipaan sinussa kaikkea, paitsi sitä kun Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden ja känniääliöt huusivat koko yön ikkunani alla. Tai sitä, kun kerran oikaisin yöllä puiston poikki kotiin ja jouduin sadettimien uhriksi...

No niin.

Kun tuli aika palata remontoituun kotiin, halusin tehdä viimeisenä iltana ennen muuttoa asuinkumppaneille jotain hyvää. Leivontaprosessi on häipynyt mielestäni, mutta lopputulos oli vadelma-omarkarkkipiiras, ja se oli (anteeksi omakehu) ihan törkeän hyvää. Tuhottiin noin minuuteissa siitä hetkestä, kun se asetettiin tarjolle toveri Raisan ja Antin huoneen pöydälle.

Nyt, vuoden jälkeen, oli aika palata piiraan äärelle. Koska aina on varaa parantaa, päätin tehdä jatkokehitelmän. Vadelman ja Omar-karkin yhdistelmä on aika makea, joten ajattelin että niiden kaveriksi voisi lisätä muutamia kirpeitä karpaloita. Karpalothan yleensä tarjotaan kinuskikastikkeen kanssa, joten pakko niiden on kermakaramellien kanssakin sopia, eikö?

Toinen pieni muutos minkä tein, oli se, että juuri ennen uuniin laittoa ripottelin piiraan päälle muutamia Maldon-suolakiteitä. Tämä siksi, että olen oppinut himoitsemaan suolasuklaata. Rakastan sitä kun enimmäkseen makean asian joukossa on pieni, suolainen terä.

Tuli aika hyvää, tälläkin kertaa. En voi kuin suositella.

Marja-karamellipiirakka

eli Punaisen vuoren piiras

Piiraan voi koristella mintunlehdillä. (Niin kuin minkä vain)

Pohja:
 125g voita
1 dl sokeria
1 muna
1 dl maitoa
3,5 dl vehnäjauhoa
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
4 dl vadelmia
1 dl karpaloita
10 Omar-karkkia
1 tlk smetanaa
1 muna 
0,5 dl fariinisokeria (tai muuta ruskeaa sokeria)
ripaus isorakeista ja hyvälaatuista suolaa

Hiero voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon muna. Lisää jauhot ja leivinjauhe vuorotellen maidon kanssa taikinaan. Vuoraa vuoka taikinalla. Tästä riittää yhteen pyöreään vuokaan (halkaisija 28 cm) tai sitten voit tehdä niin kuin minä tällä kertaa, eli paistaa minivuoalla kolme pientä piirasta. Näyttävät söpöiltä. 
Sekoita smetana, muna ja sokeri. Levitä puolet seoksesta taikinan päälle vuokaan. Pilko omarkarkit ja pienennä tarvittaessa vadelmia. Levitä karkit ja marjat tasaisesti vuokaan. Lapa lopu smetanaseos päälle, ripottele päälle hiukkasen suolaa ja paista noin puoli tuntia uunin alatasolla 200 asteessa. Siivilöi jäähtyneen piiraan päälle tomusokeria.

Loppuun vielä kiitokset viime kesään ja piiraan syntyyn vaikuttaneille tahoille. Kiitos siis Raisa, Antti, Antin farkkushortsit, Teo, Horsefeissi, Anna, Purtsi, Lupolon lounaat, ahdistavat pihatalkoot, Ahven, runoskene, NVL, muutkin - tiedätte kyllä keitä olette - koko Punavuori.

Sipulia siiderissä

Ehdin jo kirjoittaa pitkän sepustuksen siitä miksi en ole saanut postattua yli kuukauteen, mutta nääh. Keskitytään mieluummin olennaiseen, joka on tällä kertaa herra P:n ohjeistusta seuraava sipulipiirakka. Herra A:n version tästä mainiosta piiraasta esittelinkin jo ohimennen juhannuksen yhteydessä, mutta nyt! Luvassa! Kauan odotettu! Ohje!

Mitat ja määrät ovat summittaisia, mutta ei huolta: sipulin ja fetan kanssa on vaikea mennä kovin kauaksi metsään. Tärkeintä minusta on, ettei aleta nössöilemään kalorien kanssa. Voita pitää olla paljon ja kerma on kermaa. 

Piirakkapohjan ohjetta en teille jaa syystä, että en ole täysin tyytyväinen omaani. Käyttäkää siis sitä minkä olette hyväksi havainneet tai googlatkaa muualta.

n. kilo sipulia josta n. 300g pieniä salotteja

tarpeeksi valkosipulia (olin vähän nössö ja laitoin vain 5 kynttä)

tölkki kuivaa siideriä (käytin Crowmoorin Extra Dryta)

mausteita (P oli laittanut rakuunaa, kynteliä, salviaa, meiramia ja suolaa. Omasta maustekulhostani (kyllä, kulhostani) ei ihan kaikkia löytynyt, joten korvasin rakuunan basilikalla, kyntelin mustapippurilla ja salvian inkiväärillä. Täysin mielivaltaisesti. Laittakaa siis mitä haluatte mutta laittakaa enemmän kuin minä)

voita vähän enemmän kuin tuntuu äkkiseltään ajateltuna viisaalta laittaa

2 kananmunaa

n. 1dl kermaa

vajaa paketillinen fetaa (tämä on maun mukainen asia, ja osan fetasta voi toki korvata esim parmesanilla (kuten oli aikomukseni mutta unohdin))

Salotit kuoritaan mutta ei pienitä. Tämän jälkeen niistä kuullotellaan kattilassa “paljossa paljossa voissa”. Päälle kipataan puolet siideritölkin sisällöstä niin, että salotit peittyvät, jonka jälkeen liemi maustetaan. Keitellään kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut.

Loput sipulit siivuiksi ja pannulle kuullottumaan. Sekaan salotit ja loput liemestä, sekoitetaan.

Tässä vaiheessa sen piirakkapohjan pitäisi olla levitettynä vuokaan (ja mahdollisesti myös esipaistettu), jotta sen päälle voidaan kaataa ihanalta tuoksuva sipuliseos. Päälle fetaa ja mahdollista muuta juustoa tarpeen mukaan, lisäksi voi leikellä sipulinvartta tai ruohosipulia kaiken koristeeksi. Munat ja kerma sekoitetaan ja kaadetaan piirakan päälle.

Paistetaan 200 asteessa kunnes kypsä, minulla tähän meni vajaa puoli tuntia. 

On hyvää. 

(Ja tähän loppuun olisin halunnut linkata Kasevaa mutta eihän siitä mitään tullut. Ettikää ite.)