31.10.2012

Tallinna & Tokio

Vaikka mikään ei tässä maailmassa mielestäni ole yhtä hienoa kuin ruoanlaitto, pääsee ulkona syöminen joskus aika lähelle. Kuten omassa keittiössä, saattaa kuitenkin myös ravintolakokemuksessa mennä moni asia pieleen, ja silloin tunnelma on vaarassa. Siksi suositukset ovat mielestäni aina kullan arvoisia tässäpä siis pari.

Kuva: Peppersack.
Ensinnäkin pieni kertomus meren takaa. Käytiin viikonloppuna suuren ja äänekkään uusperheeni kanssa Tallinnassa hieman kylpemässä, ja syödäkin toki piti. Tarvoimme lauantai-illan loskassa ja pimeydessä hotellilta Peppersack-ravintolaan. Monelle paikka voi ollakin jo tuttu, ja jos ei ole niin Olde Hansa varmaan on, ainakin maineelta? Ravintolat edustavat aika samaa koulukuntaa, eli keskiaikateemaa turisteille. Peppersack on hieman pienempi, ja kuulemma halvempikin. Selvisimme seitsemällä hengellä (tai kahdeksalla, mutta pienimmällä oli omat eväät) alle kolmensadan euron. Ja tämä siis sisältäen ensin aperetiivikuohuviinin, alku-, pää- ja jälkiruoat, ruokaviinit/oluset kaikille ja kahvit joillekin.

Itse en noin ylipäätään innostu kauheasti teemaravintoloista, mutta perheen kanssa tämä oli ihan kiva valinta. Jopa hieman nolostusta aiheuttava vatsatanssija oli tällä kertaa positiivinen juttu, sillä se lumosi seurueemme hieman alle vuoden ikäisen jäsenen täydellisesti (tyypin isäkin kyllä taisi ottaa pari kuvaa kännykällään, hmm...). Lisäksi minusta Olde Hansassa ruoka on joskus ollut vähän yhdentekevää, ja tuolla Peppersackissa se oli ainakin nyt hyvää. Söin itse alkuun siianmätiä paahdetulla leivällä smetanan ja sipulin kera: yksinkertainen, täydellinen ja runsas annos. Pääruoaksi sorsaa ja päärynää mustaherukkakastikkeessa: erittäin hyvää, vaikka lisäkeperunamuussi ehkä hieman mautonta. Makeaksi herkuksi talkkuna-mascarponevaahtoa suklaakorissa hieman outoa mutta ihan okei. Tulipahan maistettua talkkunaa ensimmäisen kerran elämässäni!

Harmittaa että en ottanut kuvia. Kaksi seurueemme miespuolista jäsentä söivät ensin alkupalaksi lihalajitelman (sisälsi muun muassa erittäin hyvää savustettua siankieltä) ja sitten "Ritarien juhla-aterian kahdelle", ja sitä olisi kyllä kelvannut kuvata. Lautasella kaiken muun päällä kellivä sianpotka painoi varmaan ainakin neljä kiloa, ja muistutti massiivisuudessaan lähinnä villisikaa Asterixin ja Obelixin kylän juhlapidoista.
Oli listalla pari kasvis- ja kalaruokaakin tarjolla, mutta arvasitte varmaan jo: liha on paikan pointti. Ja puinen, keskiaikainen sisustus, hunajasämpylät, suuret kyntteliköt ja miekat. Kuten sanottu, kokemus oli näin harvakseltaan hauska, mutta ehkä nimenomaan harvakseltaan...

- - -

And now for something completely different. Palasimme Helsinkiin, menin töihin, oli maanantai, satoi. Keskellä päivää ystäväni J. ehdotti tapaamista ja japanilaista ruokaa. Tuli mieleen, etten ole ikinä käynyt Tokyo 55 -ravintolassa, vaikka sitä ovat monet kehuneet. Nyt! 

Valinta osoittautui heti oikeaksi. Tallustettuani väsyneenä, nälissäni ja kylmissäni miltei Kalliosta Eiraan eli Punavuoresta Töölöön, oli taivaallista istuutua rauhalliseen nurkkaukseen verhon taakse ja ottaa paleltuneiden kätösten väliin pieni saviruukku täynnä lämmitettyä sakea (Gekkeikan Taru-sake, oli ihan hyvääkin, mutta lämpö ja alkoholi olivat tässä ne avainsanat). 

Otettiin neljän ruokalajin menu (49 €). Ensin tosin toivat keittiön tervehdyksenä pienen palan rapsakkaa possua. Nams. Alla oli edamame-pavuista tehtyä pyreetä, päällä karamellikastike ja chiliä. 

Kummallekin omansa.
Ihan virallisena alkupalana oli ankkasashmia. Tai "sashmia", sillä ankka oli kyllä päältä nopeasti paistettu ja sitten leikattu. Keskeltä kyllä hyvinkin raakaa. Makoisaa oli! Hyvää tekstuuria toivat 
pehmeän lihan päälle ripotellut paahdetun riisin palaset, ja tietty pieni vihanneslisäke. 


 
Ankalla oli kiva lautanen

Sitten oli vuorossa kuusi palaa sushia. Ihan perusnigirit: lohi, tonnikala ja rapunen. Mutta makit, yllätykseksemme ja järkytykseksemme, ne oli kevyesti friteerattu!
Tässä kohtaa mielipiteemme jakautuivat. Minusta friteeratut, muun muassa tuorejuustoa ja rapua sisältävät makit olivat ihan mahtavia. J. oli sitä mieltä että ovat ne hyviä, mutta että ei tällaista saa sushina myydä. Että jotain rajaa. Ymmärrän kyllä tuonkin pointin. Minä nyt ylipäätään satun rakastamaan melkein kaikkea friteerattua JA sushia, joten tämä oli tämmöinen epäpyhän fantasian hekumallinen toteuma (haluaisin kovasti joskus maistaa myös friteerattua Mars-patukkaa). Mutta ei ehkä kaikkien makuun. No niin, ei liioitella. Friteeraus oli erittäin kevyt, vain ihan ohut rapsakka pinta. Ja muuten sushi oli ihan tavallista ja hyvää. Päälle oli vielä sipaistu hieman majoneesia ja mätiä (tuleepa muuten nälkä tässä kirjoittaessa).


Lisäksi tuli makoisa misokeitto. Ja soija tarjottiin pienestä teekannusta, joka ihan ei näy tuossa kuvassa. Anteeksi muuten kuvien laatu. Ei oo kameraa, on vaan kännykkä. Ja lokakuu, hämärä. Ja ravintoloiden "tunnelmavalaistus".

Härän alla oli vielä vihanneksiakin.
Näiden ruokien jälkeen oli jo melkein täysi olo. Mutta ei, sitten tuli pääruoka! Joka oli tietty valtava kasa lihaa/kalaa. Menusta sai siis valita seesamitonnikalan chili-tomaattisalsassa taikka marmoroidun härän teriyakikastikeella ja wasabimajoneesilla. Otimme erit, ja molemmat olivat hyviä. Lisäksi tuotiin vielä valtava kippo riisiä, mikä oli, sanon suoraan, aivan turha. Kumpikaan ei koskenutkaan siihen, niin suuri työ oli jo tuon itse pääruoan syömisessä.



Tonnikalaa ja paahdettua riisiä seesaminsiemenillä.
En muutenkaan oikein ymmärrä, että jos jo keittiön tervehdyksenä on tuotu reipas palanen lihaa, sitten syöty kevyt lautasellinen ankkaa ja sushit misokeittoineen, niin miksi pääruokaa pitää olla vielä se tavanomainen monensadan gramman annos. Koska asiakkaat eivät muuten koe saavansa rahoilleen vastinetta? Itseäni ahdistaa jättää ruokaa, mutta ei ole kivaa tunkea itseään ihan täyteenkään. Tässä toivoisin vähän ravintoloilta harkintaa.

Lopuksi vielä jälkiruoka, erinomainen suklaafondant valuvine sisuksineen. Tarjottiin vihreän jäätelön kanssa – emme päässeet selvyyteen siitä oliko se vihreä tee -jäätelöä vai kenties pistaasia. Hyvää kuitenkin. 

Kokonaisuudessaan totesimme Tokyo 55:n miellyttäväksi ja maukkaaksi paikaksi, jossa oli hyvä käydä läpi erilaiset kuulumiset (myös omien ja lainalemmikkien), Riikka Pulkkisen uusin romaani (kuulemma hyvä), syyt äänestää (moninaiset, saatoin kiihtyä) sekä muutakin. Paikka oli rauhallinen (no, mikä paikka ei maanantai-iltana ole) ja viihtyisä, ja avokeittiöstä saattoi kurkkia kokkien työskentelyä. Tarjoavat tuolla nykyään myös sushibrunssia

Eli menkää Tallinnaan, menkää Töölöön, syökää ulkona, syökää kotona, syökää ennen kaikkea hyvin ja tarpeeksi. Seuraavassa jaksossa fine dining -pöydistä äidin keittiöön.

14.10.2012

Oranssia ja pyöreää

On monta viikkoa tehnyt mieli kurpitsaa. Ne näyttävät niin houkuttelevilta kaupoissa ja toreilla. Pelkkää esteettistä himoa toteutin jo jokin aika sitten ostamalla pussillisen koristekurpitsoita tuparilahjaksi, mutta tuntui että oli pakko päästä iskemään myös veitsi ja hampaat tuohon pyöreään asiaan. Eilen sitten vihdoin ryhdyin hommiin, tämän päivän nyyttärihenkinen brunssi kannustimenani. Noudin Arabian K-marketista kohtuullisen kokoisen myskikurpitsan.

Siemenet talteen.
Miltei kaikki hyvät kurpitsareseptit alkavat samalla tavalla: kurpitsa paloitellaan ja paahdetaan uunissa. Koska minä aioin tehdä omastani makeaa herkkua, en tällä kertaa hieronut siivuihin öljyä ja mausteita. Paahtolämpötila 170 astetta, aikaa noin 50 minuuttia (tämä riippuu tietysti kurpitsan koosta ja siitä kuinka suuriksi siivuiksi se on leikattu). Kannattaa kokeilla haarukalla onko tuntuma sopiva. Minä tavoittelin mössöä enkä esimerkiksi rapsakoita siivuja salaattiin.

 Kaunis väri syvenee uunissa, samoin maku.

Kun palaset siis olivat sopivia, kaavin lihan kuoresta lusikalla talteen, lisäsin kaksi ruokalusikallista vettä ja soseutin sauvasekoittimella. Vähän piltin näköistä siitä tuli.  

Ja mitä mössölläni sitten tein? No tietenkin pullaa! Harmitti kun jokin aika sitten missasin kansallisen korvapuustipäivän. Huomasin sitten eilen ryhtyneeni asian äärelle oikean hetken sijaan Epäonnistumisen päivänä. Siitä huolimatta lopputulos oli mainio.

Valmiita yksilöitä.
Kurpitsakorvapuustit (n. 15 kpl)

taikina:
2 dl  täysmaitoa
25 g tuorehiiva
1 dl fariinisokeria
n. 3 dl kurpitsasosetta 
1 muna
ripaus suolaa
1 tl kuivattua inkivääriä
2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
n. 4-6 dl vehnäjauhoa
100 g sulatettua voita

väliin:
50 g sulatettua voita
4 rkl fariinisokeria
3 rkl kanelia

voiteluun: 1 muna (ja päälle raesokeria!)

kuorrutus:
4 rkl Philadeplhia-tuorejuustoa tai vastaavaa
2 rkl maitoa
1 rkl sitruunamehua
1 dl tomusokeria

Tee pullataikina niin kuin se nyt tehdään (jos et osaa niin katso vaikka täältä), mutta sekoita jo alkuvaiheessa sekaan kurpitsasose. Kun puustit ovat paistamisen jälkeen hivenen jäähtyneet, niin sekoita yhteen kuorrutteen ainekset ja lapa sitä lusikalla pullien päälle.

Kurpitsanisua nautittiin tällä kertaa tosiaan osana yhteisöllistä brunssia. Suosittelen lämpimästi myös konseptia. Samalla kun yksi paistaa munakasta, voi toinen soseuttaa smoothieta, ja jotkut maata darrassa sohvalla (itsehän heräsin kahdeksalta leipomaan, tiedoksi vaan äidille).  Eikä maksa juuri mitään, jos vertaa Helsingin brunssihintoihin.

Täytyy nyt näin lopuksi myöntää, että vaikka pullat olivat erittäin hyviä, niin ei kurpitsa maistunut niissä mitenkään älyttömän paljon, ennemminkin teki taikinasta mukavan mehevän. Mutta pääsinpä leikkimään kurpitsan kanssa! Tästä on hyvä jatkaa. Idea ja mukailtu ohje ovat muuten peräisin täältä

Teemaan sopivassa loppukuvassa ruokabloggari paljastaa kasvonsa. Kurpitsat kuvausrekvisiittaa.

12.10.2012

Uusi ihastus


Lohi ja perunamuussi sikseen, minulla on uusi lempiruokaehdokas. Orastavasta kyllästymisestä vanhaa rakkauttani kohtaan syntyi vaihtoehtoinen kalan ja muussattujen asioiden yhdistelmä, joka tarjoaa mukavan raikkaiden makujen lisäksi varsin kilpailukykyisen hinnan.


Puhun tietenkin timjamikampelasta ja bataattimuussista, noista tulevaisuuden toivoista, arkiruoan uusista klassikoista.Valittaessani eräänä kalaa vaativana päivänä kyllästymistäni loheen T ehdotti Suomi-kahvilan lounaan innostamana vaihtoehdoksi kampelaa. Suhtauduin tähän tietenkin asiaankuuluvan epäluuloisesti, mutta myönnyin kuitenkin tarkastamaan kalatiskin valikoiman. Ja löytyihän sieltä sitä kampelaa, eikä neljälle fileelle tullut hintaa kuin vajaat neljä euroa (ainakin tunnelin S-marketissa fileet ovat 60-80g/kpl ja kaksi/syöjä on minulle ihan sopiva määrä).


Bataattimuussi puolestaan juontaa juurensa lempparisosekeitosta. Muussin makeus ja tulisuus toimii mielestäni kivana kaverina valkoisen kalan kepeälle raikkaudelle. Ja timjami nyt on muuten vain lempiyrttini tällä hetkellä, joten ripottelen sitä tyytyväisenä vähän kaikkialle.

Bataattimuussi

2 bataattia
4 porkkanaa
¼ tl inkivääriä jauheena
chiliä maun mukaan
suolaa ja mustapippuria
maitoa/soijamaitoa/kookosmaitoa/kermaa/jotain
ehkä voita
tuoretta timjamia

Kuori ja paloittele bataatit ja porkkanat. Keitä pehmeiksi. Kaada vesi pois. Soseuta millä haluat (yleensä hoidan homman sauvasekoittimella, mutta nyt en jaksanut tiskata teräosaa joten lopputuloksesta tuli perunasurvimella vähän rakeisempi). Mausta. Huom! Maitotuotekin on tässä lähinnä mauste, koska tärkkelyksiseen perunaan verrattuna bataatit ja porkkanat ovat vetisempiä. Ilman maitoakin siis pärjää, itse haluan sitä pehmentämään chiliä.


Timjamikampela

4 kampelafilettä
sitruunamehua
suolaa
pippuria
tuoretta timjamia
voita

Ripottele fileiden päälle sitruunamehu ja mausteet. Paista pannulla mukavassa määrässä voita. Makaa tyytyväisenä sohvalla loppuilta, koska ulkona on kuitenkin kylmä ja pimeä.


3.10.2012

Pinkkejä herkkuja

Tuli käytyä vähän shoppailemassa Hakaniemessä. Pahojen mehujen lisäksi Vii Voanista saa myös herkkuja. Viikonloppuna keskityttiin (vahingossa) vaaleanpunaisiin asioihin. Kaikki lähti siitä, että A. omaa keskivaikean addiktion äyriäisiin. Ne vain Suomessa tuppaavat olemaan vähän kalliita. Mutta kuten moni muukin asia, ovat äyriäiset Kallion etnisillä kulmilla halvempia kuin muualla.

Jättikokoiset katkaravut (tiikeriravut) olivat toki pinkkejä vasta käytyään pannulla. Hauskaa ruokaa, joka kuvan asetelmasta huolimatta syötiin lopulta käsin. Siitä tuli semmoinen olo kuin olisi rannalla, ja edessä olisi turkoosi meri. Bataattiranskalaiset muuten rajasin tästä kuvasta pois, eivät sopineet väriteemaan.

Tuommoiset jättiravut myydään Vii Voanissa pakasteena, kilon paketeissa. Kiloon mahtui kuusi kappaletta. Me sulattelimme näitä hiljakseen yön yli jääkaapissa, ja sitten seuraavana päivänä huuhdeltiin haalealla vedellä. Marinoitiin joitakin tunteja seesamiöljyssä, sekaan limeä, chiliä ja mausteita. Sitten pari rapua paistettiin pannulla ja muutama uunissa. Olivat makoisia.

Vielä paremmin A. kuulemma onnistui seuraavana päivänä kahden viimeisen rapusen kanssa. Hän leikkasi niiden päät pois ja teki mahan alle viillon, ja paistoi sitten tyypit portviinissä. Hieman harmittaa etten päässyt maistamaan.

Makeaksi herkuksi nappasin Hakaniemestä mukaan Pockyja. Ne ovat japanilainen herkku, tikun muotoinen keksi joka on päällystetty vaihtelevan makuisella esanssilla. Nämä olivat tietysti mansikanmakuisia (^_^) .

Monessa Aasian maassa Pockyt ovat internetin mukaan aikamoinen hitti: siellä myydään kaikkien muiden mahdollisten makujen lisäksi esimerkiksi erityisesti miehille suunnattua maskuliinisempaa versiota, jossa päällysteenä on kitkerämpää tummaa suklaata. Nämä omani olivat uskomattoman makeita, mutta toisaalta hämmentävän addiktoivia. Japanissa näitä asetellaan kuulemma esimerkiksi jäätelöannoksiin, mutta minä söin ihan sellaisenaan. Samaa outoa ällönsekaista viehätystä tässä oli kuin kuplateessä (bubble tea, tiedättehän, se makea tapiokapalloja sisältävä teenkaltainen asia).

Vinkki lemmikinomistajille! Myös kissat rakastavat Pockyja. Huomasin tämän, kun olin jättänyt paketin yöksi ikkunalaudalle. Ilmeisesti ohutta tikkua oli hauska pyöritellä pitkin lattiaa ja lopulta murentaa palasiksi.

Loppuun vielä ylimääräinen kuva ainoastaan siksi että se sopii väriteemaan.Tytöt olivat viikko pari sitten kylässä, ja pinkin skumpan lisäksi piti toki syödäkin jotain.

Turkoosi poro pastellisessa macaron-metsässä.

 Ensi kerralla lupaan kirjoittaa jostain vähemmän vaaleanpunaisesta. Ehkä. (^_~)