29.1.2013

Käännynnäissoppaa

Nyt on minun vuoroni alkaa kertomaan omasta veljestäni. Tai no, ei oikeastaan. Sen verran vain, että joulun alla veljeni osti 60 kiloa kaalia ja piti hapankaalitalkoot, jotta kaikki hänen lähiympäristössään pääsisivät nauttimaan vastustuskykyä ihmeen tehokkaasti ylläpitävistä maitohappobakteereista. Minäkin pääsin sitten joulupäivänä valitsemaan oman muutaman litran vetoisen purnukkani: porkkanalla, valkosipulilla, kuminalla tai vähän kaikilla mausteilla. Mainiota.



Paitsi että. Erotuksena veljeeni minä suhtaudun hyvin epäluuloisesti erittäin moneen ruokalajiin, ja hapankaali on pitkään keikkunut erittäin epäilyttävien listan kärkijoukoissa. Terveyden ja yleisen perhesovun nimissä lupasin kuitenkin antaa haisulipurkille mahdollisuuden. Ja katso: sehän olikin aivan syömiskelpoista. Jälleen on yksi ennakkoluulo kumottu.

Ongelmana ei siis ole enää se, ettenkö söisi hapankaalia vaan se, etten tiedä minkä kanssa sitä söisin. Ruokavalioni on tämän talven aikana koostunut epäilyttävissä määrin salaateista ja keitoista (juu, ovat ruokaisia, juu, saan tarpeeksi proteiineja ja kalsiumia), joihin hapankaalia on ollut hankala yhdistää. Hesarin Ruokatorstaita selatessani eteeni osui kuitenkin ohje, joka ratkaisi hapankaalipulman ainakin pariksi päiväksi (parilla pienellä muutoksella: jääkaapissa oli barcelonalaista chorizoa, jonka poiskäyttämisen koen velvollisuudekseni. Ja jätin pois vehnäjauhot.).

Hapankaalikeitto

Sopiva pätkä chorizoa. Tai vaikka pekonia. Tai jotain muuta. Tai ei mitään.
2-3 (shalotti)sipulia
2-3 valkosipulinkynttä
öljyä
n. 8dl kasvislientä
1 tlk tomaattimurskaa
3-5 rkl tomaattipyrettä
1 tl paprikajauhetta
1 tl juustokuminaa (jota minulla ei ollut, joten laitoin garam masalaa. Toimi.)
300 g hapankaalia
mustapippuria

Kuori ja paloittele chorizo. Tee samoin sipuleille. Kuullota liha ja sipulit kattilassa. Sipuleiden pehmennyttyä lisää joukkoon liemi, tomaattiasiat ja mausteet. Anna hautua puolisen tuntia.

Kirjan mukaan seuraavaksi olisi huuhdeltava hapankaali, mutta jätin tämän välistä. Epäilemättä miedompaa ilman, joten kukin omantuntonsa mukaan. Lisää joka tapauksessa huuhdeltu tai huuhtelematon hapankaali keitokseen ja muhituta toiset puoli tuntia.

Tarjoa herkullisen leivän ja smetanan/ranskankerman kanssa.


Iloitse.


Ainiin. Maitohappobakteerit toki kuolevat tuossa kuumennuksen tiimellyksessä. Joten hapankaalia terveyssyistä syövän olisi syytä pysytellä raa'assa tavarassa.

26.1.2013

Paahdettua ja suolaista

Näin käy usein: olen tulossa jostain, kotimatkalla käyn lähikaupassa, pitäisi ostaa asioita joista tekee itselleen ruokaa. Tilillä ei ehkä ole kauhean paljon rahaa (jos on viime aikoina tullut syötyä vaikka ulkona), mutta eipä Alepan valikoima myöskään häikäise monipuolisuudellaan. Mitä tehdä?

No, tätä.


Sardiini-tomaattipasta (yhdelle)

1 pieni rasia sardiineja
(tai sardelleja, mutta ei anjovista, joka yleensä Suomessa on kilohailia)
kahdeksan kirsikkitomaattia
valkosipulin kynsi tai pari
sitruuna
yksi kuivattu chili
tuoretta pinaattia
parmesaania
pastaa
oliiviöljyä
mustapippuria, suolaa


Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Halkaise kirsikkatomaatit, ja pyöräytä niihin kulhossa oliiviöljyä, hyvälaatuista suolaa ja mustapippuria. Laita paahtumaan uuniin, vaikka pellille, leivinpaperin päälle. Tässä kestää semmoinen parisenkymmentä minuuttia. Ehtii hyvin ruokkia kissat ja laittaa vaikka pyykit koneeseen. Itseasiassa, jos sinulla on aikaa, voit hyvin säätää uunin lämmön vielä matalammaksi ja antaa tomaattien kuivua pidempään. Yleensä kärsivällisyyteni riittää kuitenkin vain vajaan puolen tunnin paahtamiseen.

Sitten pasta kiehumaan. Paistinpannuun öljyä, silputtu valkosipuli, murskattu chili ja sardiinit. Minä käytin viimeksi kaksi purkin kolmesta sardiinista. Viimeisen voi syödä yöllä, hapankorpun päällä, keitetyn kananmunan kera...
Paista juttuja miedolla lämmöllä kunnes pikkukalat ovat hieman hajonneet (selkäruodot voi helposti napsia pois seasta) ja valkosipuli pehmennyt. Älä lisää enää tässä vaiheessa suolaa, säilykkeessä on sitä jo valmiiksi! Huuhtele muutama kourallinen pinaattia ja hienonna hieman. Yhdistä kattilassa tai tarjoiluastiassa pasta, paahdetut tomaatit, valkosipuliset sardiinit ja pinaatti. Purista sekaan sitruunan mehu ja raasta päälle parmesaania. 

Kuluu kolme minuuttia. Sitten annos, joka äsken vielä oli valtava kasa ruokaa, näyttääkin jo tältä. 


Paahdettu tomaatti on ihanan makeaa, ja muodostaa täydellisen vastaparin sardiinin suolaisuudelle. Lisäksi sitruunan raikkaus ja rouskuva pinaatti. Taidan jatkossakin tehdä tätä vain itselleni, etten joudu tappelemaan jämistä kenenkään kanssa.

20.1.2013

Ticketsin tapaskarnevaali

No, Kataloniassa sitten käytiin. Ja olipa hieno matka! Barcelona on nimenomaan ruokakaupunkina parhaimmasta päästä. Kauppahallit olivat hienoimpia näkemiäni, ja hintataso sekä kaupoissa että ravintoloissa edullinen. Melkein joka paikasta (hienoista ravintoloista pieniin kuppiloihin) sai kolmen ruokalajin lounaan ja lasin viiniä noin kymmenellä eurolla. Äyriäisiä, simpukoita ja ostereita oli tarjolla paljon ja monenlaisia. Cava oli hyvää ja halpaa.

Viimeisenä iltana minulla ja A:lla oli varaus Ticketsiin, tuohon Adrian veljesten pyörittämään tapasbaariin (kuka haluaisi pitää kolmen tähden Michelin-ravintolaa jos voi pitää tapasbaaria?). Kokonaisuutena voisi sanoa, että olipa hyvä show! Paikka oli nimestä ja sisustuksesta lähtien yhtä kabareeta ja karnevaalia.


Ruokalistan kuvitustyyli toi mieleen sarjakuvapiirtäjä Daniel Clowesin. Näitä olisi saanut ostaa kotiinkin, mutta olivat tyyriitä.


Mukavat ja innokkaat tarjoilijat selittivät ystävällisesti niin konseptia kuin ruokien sisältöä, ainakin sen verran kuin heidän englannintaitonsa salli. Annoimme henkilökunnalle vapaat kädet valita meille 70 eurolla (per henki) syötävää. 

Se oli hieman liikaa. Kuudentoista makupalan jälkeen minä olin niin täynnä, että oli pakko luovuttaa. Siinä vaiheessa olisi ollut tulossa vielä ainakin muutamia annoksia lisää, mutta oli pakko tyytyä kahviin ja pieneen jälkiruokaan. 

Kahvien lisäksi joimme aterian aikana ensin yhdet lasit cavaa ja niiden loppuessa otettiin koko pullo. Lopulta koko illan lasku oli meiltä molemmilta yhteensä noin 150 euroa, mitä tästä kokemuksesta on pakko pitää kohtuullisena. Mitään vastaavaa ei Suomessa ole edes tarjolla.

Mutta nyt kuvia joistakin aterian kohokohdista.


Nämä olivat pieniä ilmatyynyjä (en todellakaan tiedä miten tehtyjä), jotka oli täytetty nestemäisellä manchego-juustolla. Päällä oli vielä hieman lisää juustoa, hasselpähkinää ja mätiä. Omituinen, hauska tekstuuri, mutta maun puolesta eivät nousseet suosikkien joukkoon. Poksahtivat kyllä hauskasti suussa!


Hapankorppuja. Tai jotain sen tapaista leipää. Päällä naudanpaistia, smenatanaa ja sipulia. Lumen näköinen asia oli viinietikasta tehtyä puuteria, mikä antoi hienon säväyksen. Tarjoilijamme kertoi, että menun ideana oli olla makumatka maailman ympäri. Tämä oli kuulemma Suomi! 

Yksi illan ehdottomista huipuista: hieman tulista, limemehussa kypsennettyä tonnikalan vatsaa merilevätötterössä. Niin hyvää, pehmeää, raikasta! 

Avokadocanneloni, joka oli täytetty kuningasravulla ja perinteisellä katalonialaisella romesco-kastikkeella. Kaunis annos, mutta makua olisi voinut olla ehkä hieman enemmän. Avokadon kermaisuus syö helposti terän muista raaka-aineista.

Tietenkin ostereita. Kolmella eri tavalla: sellaisenaan (oik.), oliiviöljykaviaarin kera (kesk.) sekä aasialaisessa marinadissa lohen mädillä. 


Vielä lisää noita ihania merinilviäisiä. Nämä olivat isompaa lajia (No.2), ja ne tarjoiltiin kuuman kanaliemen sekä tryffelihelmen ja kultauksen kera! Kuulostaa varmaan oudolta, mutta makuelämys oli todella vaikuttava: täyteläinen, voinen ja merellinen samaan aikaan.


Tässä jälkiruokamme, se ainut jonka pystyimme syömään, eli Ticketsin oma mini-kuppikakku. Vaaleanpunaisen paperin näköinen tarjoiluastia oli tehty mansikasta ja se oli syötävää. Ja hyvää. Lisäksi piskuisesta kakusta löytyi ainakin tuorejuustoa, hunajaa, jäädytettyä mansikkaa ja ruusun terälehteä. 

Kuvaamatta jäi moni makupala, esimerkiksi marokkolainen appelsiini-oliivisalaatti, tryffelillä ja juustolla täytetyt sämpylät ja kimaltavat huotrasimpukat. En halunnut koko iltaa istua kamera kädessä. Menkää itse, nähkää ja syökää.

Hieman jäi hampaankoloon se, ettemme jaksaneet tutustua makeiden asioiden tarjontaan enemmän. Naapuripöydässä nimittäin kun tilasivat jäätelöä...


...niin paikalle huristeli kelloa soittaen kokki ravintolan omalla jäätelövaunulla! Ja väsäsi pöydän vieressä aikamoiset herkkutötteröt. 

Jos siis satutte olemaan menossa Barcelonaan, niin varatkaa ihmeessä pöytä täältä. Kaikki mitä söimme ei ollut makuhermoja räjäyttävää, hyvää toki. Mutta joukossa oli todellisia helmia, ja kokonaisuutena ilta oli niin hauska, että haluan ehdottomasti joskus vielä palata näiden tapasten äärelle.

12.1.2013

Dippi amerikkalaisittain

Ymmärrän, että ollakseen kiinni ajan hengessä täytyisi ruokabloggaajan näin tammikuussa kirjoittaa lähinnä vihersmoothieistä, salaateista tai muista lähinnä porkkanaa ja selleriä sisältävistä sapuskoista.



Mutta nyt on niin, että hämäävän vihreästä ensimmäisestä kuvasta huolimatta tähän ohjeeseen tulee kolmea juustoa. Ja majoneesia. Ja se on dippi, ja siihen dipataan nachoja, ei porkkanoita. Tai voi toki halutessaan dipata vaikka sitä selleriäkin, mutta minä en vastaa lopputuloksesta.

Lämmin pinaatti-artisokkadippi

1 pkt (200g) maustamatonta Philidelphia-tuorejuustoa
1 pussi (250 g) tuoretta pinaattia
1 tlk (300-400 g) säilöttyjä artisokan sydämiä
1 dl majoneesia
1 dl parmesaaniraastetta
2 dl mozzarellaraastetta
2 kynttä valkosipulia
kuivattua chiliä
sitruunamehua
suolaa, pippuria

Tarjoiluun nachoja

Anna tuorejuuston olla keittiön pöydällä kunnes se on pehmeää. Huuhtele ja hienonna pinaatti (mitä pienempää silppua, sen parempi. Minä jätin vähän liian isoksi.) Laita pannuun vähän öljyä, kuivattu chili ja pienitty valkosipuli. Lisää pinaattia pannulle vähitellen - se ei ensin meinaa mahtua mutta menee kasaan lämmetessään. Pöyhi makuja sekaisin. Ota pian pois levyltä.

Sekoita keskenään pehmeä tuorejuusto, majoneesi, parmesaani ja  mozzarella. Lisää pieni tilkka sitruunamehua, suolaa ja pippuria. Huuhtele ja hienonna artisokat hyvin pieniksi, sekoita ne juusto-majoneesiseokseen. Kääntele sekaan myös pinaatti. Kippaa teflon-pintaiseen pieneen vuokaan (tai voitele lasinen uunivuoka). Tässä vaiheessa mössö näyttää suunnilleen tältä.


Ripottele vielä loput mozzarellasta jutun päälle ja anna olla 175 -asteisessa uunissa noin puoli tuntia, kunnes seos poreilee ja on ihan pikkiriikkisen ruskettunut päältä. Ennen tarjoilua sekoita kunnolla ja lämmitä kasa nachoja uunissa tai mikrossa. On makoisaa, ja sopii hyvin leffan katseluun poikien ja oluen kanssa. Mössö on jäähdyttyäänkin hyvänmakuista, mutta sen koostumus muuttuu tiiviimmäksi, ja silloin sitä on ehkä helpompi laittaa lusikalla nachojen päälle. Tai suuhun.



Löysin ohjeen alunperin täältä. Samassa blogissa kerrotaan myös, että tällaiset lämpimät dipit ovat tyypillistä tarjottavaa amerikkalaisissa juhlissa. Itsekin voisin kuvitella tämän sopivan nimenomaan isolle joukolle, sillä totuuden nimissä setti oli niin raskas että emme kahden yleensä hyvän ruokahalun omaavan pojan kanssa onnistuneet ihan kaikkea tuhoamaan, vaikka katsottiin kaksi elokuvaa putkeen. Alle oli tosin syöty oikeaa ruokaa.

Loppuun vielä pieni tiedotus! Blogikollektiivimme seuralaisineen suuntaa huomenaamulla kohti Barcelonaa. Luvassa on ainakin minulle ensisijaisesti ruokamatka, ja alustavasti lupailen jonkinlaista raporttia tännekin. Eniten odotan vierailua Tickets-ravintolassa. Sitä pitää herra nimeltä Ferran Adria, josta joku on kenties joskus kuullut. Tai jos ei ole, niin ehkä hänen edellisestä ruokapaikastaan sentään. Buen provecho!

2.1.2013

Herkullinen matka

Hyvää uutta vuotta! Ruokavuosi 2012 oli hieno, ja tästä nykyisesta tulee varmasti vieläkin parempi. Päästäkseni heti oikeaan moodiin käytin vuoden ensimmäisen päivän, eli eilisen, lähinnä makoiluun ja erittäin herkullisen tv-sarjan katseluun. Kyseessä oli BBC:n minisarja nimeltä The Trip, jossa koomikot Steve Coogan ja Rod Bryan kiertelevät Pohjois-Englannin ravintoloita kuvitteellista lehtiartikkelia varten. Herrat esittävät ns. fiktiivisiä versioita itsestään, kuten he tekivät jo elokuvassa Tristram Shandy: A Cock and Bull Story.

Käytännössä koko kuuden jakson sarja koostuu siitä, että miekkoset juttelevat, syövät, siirtyvät seuraavaan ravintolaan, imitoivat ja pilkkaavat toisiaan sekä muita näyttelijöitä, syövät, säälivät itseään, syövät, soittelevat vaimolle, juovat, hurmaavat muita naisia, ja syövät taas. Mahtava ohjelma!

Ruoka-annokset olivat toinen toistaan maukkaamman näköisiä, ja ruudussa seurattiin myös niiden valmistumista keittiöissä. Suosittelen siis! Sarja löytyy ainakin Netflixistä (suomeksi nimellä Matkalla). Pohjois-Englannin maisemat, ravintolat ja majatalot näyttivät myös niin hurmaavilta että teki heti mieli lähteä samalle reitille.

The Trip sai mm. BAFTA -palkinnon vuoden 2011 parhaana tv-komediana.