Elämänmuutoksia

Nyt se on virallista: aion ryhtyä vegaaniksi. Ainakin osittain. Joustavaksi sellaiseksi.

Vegaanius ei ehkä tuo useimpien ihmisten mieleen ensimmäisenä joustavuutta, ja joidenkin mielestä taas en tule olemaan mikään vegaani ensinkään, sillä meinaan aina välillä syödä pihvin. Ehkä. Jos haluan. Enkä aio kieltäytyä mistään ruoasta, mitä joku nimenomaan minulle tekee (äiti, voit taas hengittää).  Sen sijaan ravintoloita aion ahdistella surutta, koska vegaaninen ruoka &  kasvisruoka ylipäätään on asia, jossa monella hyvälläkin ravintolalla Suomessa olisi paljon petraamista.

Ja siis olennaisimpana asiana aion omassa arkiruokailussani jatkossa välttää eläinkunnan tuotteita. Tai niin ajattelen nyt, katsotaan mitä tästä tulee. Ainakin tänään olen innoissani tästä. Unohtakaa muuten se typerä asia mitä viime postauksessa sanoin siitä, että vegaanius tarkoittaa ruoan jatkuvan ajattelun ja gastronomisen hifistelyn lopettamista. Se oli vaan jotain kirjamessumasennusta. Mikä tahansa on hyvä syy ajatella ruokaa. Kävin tänään tutustumassa Ruohonjuuressa mm. kasvismakkaroiden nykyiseen valikoimaan, ja näin sitten syntyikin

Tuotteen nimeä olisi voinut ehkä vielä kehitellä.

Vegaanista nakkipastaa yhdelle

3 laihaa kevätsipulin vartta
Neljä soijanakkia (tai vastaavaa)
Seitsemän pulskaa kirsikkatomaattia
Oliiviljyä
Puolikas minttu- ja lehtipersiljapuskista
Luomusitruunan mehu
Pieni kourallinen oliiveja
Chilirouhetta, mustapippuria ja suolaa, valkosipulijauhetta
Pastaa (kananmunatonta)

Halkaise kirsikkatomaatit puoliksi, laita kulhoon ja kaada päälle vähän oliiviöljyä, mustapippuria, suolaa ja ehkä valkosipulijauhetta. Jos tykkäät semmoisesta. Kaada sitten öljyssä hypitetyt tomskut pellille leivinpaperin päälle ja kuivata niitä 100-150 asteisessa uunissa niin kauan, että ehdit siivota kirjamessukaaokseen joutuneen asunnon, eli noin puolitoista tuntia. Muista myös pestä pyykit ja kauhistella sitä, miten viski on viimeisen viikon aikana kulunut pullosta ihan itsekseen.

Kuullota pannulla silputtua kevätsipulia ja paloiteltuja nakkeja, lisää jossain vaiheessa chilirouhe. Surruuta blenderillä sekaisin noin puoli desiä oliiviöljyä, oliivit, tuoreet yrtit ja sitruunan mehu.  Keitä pasta. Yhdistä komponentit: pasta, kuivatut tomaatit, yrttiöljy ja nakki-kevätsipulipaistos. Syö. Ajattele, että vegaanius on siistiä. Lue vaikka Post Punk Kitcheniä.

PS. Sori, ehkä blogihistorian huonoimmat kuvat. Aina ei pysty kaikkeen, mutta jos se maailma nyt tulis tällä vegaaniudella pelastettua. Niin lupaan sitten ensi kerralla jaksaa roudata järkkärin töistä kotiin.

Viikko vegaanina, osa 2.

Tilanteita viikon varrelta:

Koska en osaa järjestellä asioita kunnolla, päädyn pitkän työpäivän aikana syömään lähinnä hedelmiä ja soijajugurttia. On kauhea nälkä. Illalla baarissa tilaan oluen lisäksi falafelia ja ranskalaisia. Kun annos tuodaan pöytään, on falafeleiden päälle valeltu reippaasti jugurttikastiketta. Itkettää ja naurattaa samaan aikaan. Syön ranskalaiset, työkaveri on onnellinen ilmaisista falafeleista. Tajuan, että tämä oli kokemattomuudesta johtuva virhe - pidempiaikainen vegaani olisi toki jo tilatessa tajunnut sanoa että ei sitten mitään kastiketta.

Olemme rakentamassa kustantamon osastoa kirjamessuille. Mennään syömään messukeskuksen lounasbuffettiin. Ilahdun, kun pääruokien joukossa on soijalasagne, ennen kuin selviää, että siinä on juustoa. No, peruna oliiviöljyllähän on ihan hyvä ruoka. (Ja salaatti, tietty. Pidempiaikaiset lukijat saattavat muistaa, että en oikeastaan pidä useimmista salaateista.)

Koska olen niin nälkäinen päästessäni messurakennusten ym. jälkeen kotiin, niin teen itselleni valtavan  annoksen kikhernepataa, ja silti puoli tuntia sen syömisen jälkeen mussutan neljä paahtoleipää hillolla ja maapähkinävoilla. Nukahdan välittömästi ja nukun yhdeksän tuntia. Lääke unettomuuteen? Hiilarit. Ja paastoaminen + ylensyöminen.

Seuraavana päivänä messukeskuksen valikoima alkaa jo vähän ärsyttää. Peruna ja porkkanaraaste on lähinnä vitsi ruoaksi, jolla pitäisi pärjätä 12-tuntinen työpäivä. Mistään ei myöskään saa soijamaitoa kahviin, joten en juo kahvia. (Jännästi taas nukuttaa hyvin, kun tulen kotiin ja ahmin itseni palloksi.) 

- -

Tästä voisi päätellä, että vegaanina oleminen on tosi turhauttavaa. Niin se tavallaan onkin, mutta olen jo alkanut nauttia tietystä moraalisen ylemmyyden tunteesta. Ja kieltäytymisessä on jo itsessään jotain ihanaa. Lisäksi vaikeudet kasvattavat motivaatiota - eihän tämän nyt NÄIN vaikeaa pitäisi olla. Kyllä vegaanillekin on aika helppoa tehdä vaikka voileipä tai pasta-annos.

Osittain ylläolevaan liittyen olen alkanut harkita pitäisikö vegaaniutta jatkaa pidempäänkin. Ainoastaan yksi asia puhuu sitä vastaan: koska valinnanvapaus on lähes täysin hävinnyt, olen lakannut ajattelemasta ruokaa. Gastronomia sanan varsinaisessa merkityksessä on kadonnut hetkellisesti elämästäni, ja suhtaudun ruokaan enemmän vain ravintona, joka poistaa nälän. Toki vegaaniruoallakin voisi hifistellä, jos olisi enemmän aikaa. Nyt kirjamessujen aikaan on vain niin kiire, että päädyn syömään sitä, mitä on nopeiten saatavilla. Jos on.

Mutta kyllä tässä oppii varautumaankin. Nyt kolmannen messupäivän aamuna laukussa on pillimehukokoinen kauramaito (kahviin), pähkinöitä (välipalaksi) ja smoothie (samoin).

Viikko vegaanina, osa 1.

Tarkkasilmäinen lukija on varmasti huomannut, että koska tällä blogilla on kolme kirjoittajaa, on myös kolme erilaista ruokavaliota. Minä olen tällä hetkellä ainut meistä, joka syön lihaa.

En ole aina syönyt. Olen ollut vaihtelevia aikoja elämässäni kasvissyöjä, pisimmillään kai puolitoista vuotta putkeen. Ajattelen edelleen, että kaikkien pitäisi syödä vähemmän lihaa. Koska ilmasto, koska terveys, mutta ennen muuta nykyään ne olosuhteet, joissa suurin osa lihasta tuotetaan. On vaikea sietää ajatusta tehotuotantolaitoksista ja siitä, miten siellä kohdellaan broilereita, sikoja ja lehmiä.

Siksipä viime uudenvuodenlupaukseni oli jättää tehotuotettu broileri. Se on ollut yllättävän helppoa, ja olen sortunut syömään tuota jalostettua siivekästä vain kahdesti lupauksesta lähtien. Toisella kerralla se itse asiassa olikin luomukanaa (ja toinen oli jotenkin niin vaikea tilanne, että oli helpointa tehdä poikkeus). Olen ajatellut, että ensi vuonna karsisin ruokavaliosta lehmän. Tällainen hidas muutos tuntuu hyvältä, mutta ei aina riittävältä.

Välillä pitäisi vain hypätä johonkin uuteen, ja ehkä oppia siitä jotain.

Siispä ajattelin elää viikon vegaanina.

Possu on iloinen kun sitä ei syödä. Viikkoon. 

En oikeastaan oleta, että se tulee sujumaan kovin hyvin. Mutta koska syyt, miksi en noin ylipäätään heti  ja kokonaan rupea vegaaniksi, liittyvät enemmän tunteisiin (vegaaninen ruoka on ankeaa, tulisi ikävä juustoa, ruokavalio rajoittaisi sosiaalisia tilanteita), laiskuuteen (lihaa on paremmin tarjolla, ja tehotuotanto on niin ikävä asia, että mieluummin sitä miettii vain kivoja reseptejä) kuin järkeen tai moraaliin, niin ajattelin nyt kokeilla, että onko niillä tunteilla todellisuuspohjaa. Ja mitä ylipäätään tapahtuu, jos jättää hetkeksi eläinperäiset aineet.

Sitä paitsi #lihatonlokakuu ja kaikkea.

Lupaan raportoida pari kertaa viikon aikana että miten sujuu. Tänään piti heti jo ajatella asioita uusiksi: ei voinut aamulla hakea työmatkalla sämpylää ja kahvia lähikahvilasta niin kuin yleensä, koska ei niillä kuitenkaan olisi ollut kuin tavallista maitoa ja tuurilla korkeintaan juustosämpylä. Hain siis kaupasta oman mantelimaidon, leivän ja avokadon. Aika kova paikka tuli iltapäivällä, kun työkaveri ilmestyi toimistolle mukanaan pussillinen tuoretta Kanniston leipomon pullaa. Nyherrä siinä sitten ite jotain satsumaa. Nyyh. 

Kurpitsaa ja varastettu ohje

Kurpitsa kiinnostaa aina tähän aikaan vuodesta. Se on mielestäni jo esineenä houkutteleva, samaan aikaan hassu ja vaikuttava. Lisäksi se yhdistyy mielikuvissani lähinnä Amerikkaan, eli on lähtökohtaisesti eksoottinen – mutta ei liian. Jenkkiruokahan on vähän semmoista lohturuokaa: helppoa ja epäterveellistä (yksinkertaistan tietenkin, mutta nyt puhutaan hei mielikuvatasolla). Kurpitsa on kuitenkin vihannes, ja tämä ristiriita on mielestäni jännä. En itse asiassa ollut ymmärtänyt sitä, ennen kuin kirjoitin viisitoista sekuntia sitten nämä rivit.


Nyt on kuitenkin niin, että viime aikoina olen ollut sekä kiireinen että muuten kykenemätön organisoimaan elämääni kovin hyvin. Olen ostanut valtaosan elämisen perustarvikkeistani Helsingin Sörnäisissä eli puhekielessä tuttavallisemmin Kurvissa sijaitsevasta Alepasta, joka on 24 tuntia vuorokaudessa auki. Koska muut kaupat ovat yleensä kiinni siinä vaiheessa, kun tulen kotiin.

En ole siis juuri laittanut ruokaa, tai edes juuri ajatellut sitä. Osittain siksi tämä ohje, jonka kohta teille paljastan, ei ole omaa keksintöäni. Mutta on myös niin, että tämä on tekosyy ja selittelyä – kyseinen resepti on nimittäin kummitellut mielessäni siitä lähtien, kun sen Siskot kokkaa -blogista luin. Siellä on minusta noin muutenkin hyvä meininki ruoanlaiton suhteen. 

No mutta. Kyse on siis kurpitsapastasta, jota täydennetään uunissa hunajan & chilin kanssa käytetyllä fetalla sekä paistetulla kvinoalla ja salvialla. Enkä nyt voi muuta kuin esittää virtuaalisen kumarruksen alkuperäisen lähteen suuntaan – tämä oli helvetin hyvää. Tuo paistettu kvinoa oli ylipäätään mahtava juttu, ja aion tästä lähtien lisätä sitä ihan kaikkeen. Salaatteihin. Keittojen päälle. Voileivälle?

Tässä siis ohje, josta olen muuttanut lähinnä ainesmääriä. Salvianlehtiä laitoin suhteessa kyllä paljon enemmän kun ne on vaan niin hyviä!

Kurpitsapastaa, paahdettua chilifetaa ja kvinoaa (kahdelle)

1/2 keskikokoinen butternut-kurpitsa
n. 3 rkl kvinoaa
n. 30g voita ja seitsemän salvianlehteä
juoksevaa hunajaa
oliiviöljyä
chilihiutaleita
1 pkt fetaa (200g)
pastaa
suolaa
pippuria

Halkaise kurpitsa ja poista siemenet. Tee pintaan reikiä veitsellä. Öljyä kurpitsa  ja laita uuniin 200 asteeseen paahtumaan n. 35 minuutiksi, tai kunnes kuoressa on mustia läikkiä ja sisus on pehmeää.

Leikkaa feta kuutioiksi, laita se folion päälle. Ripota pinnalle chilihiutaleita ja pirskottele hieman hunajaa sekä öljyä. Paahda 220 asteessa kunnes pinnassa on hieman kaunista väriä  (n. 15-20 min).

Laita pannuun tilkka öljyä ja paista kvinoaa pannulla hetki, kunnes se muuttuu asteen tai pari ruskeammaksi. Kaada sitten siemenet talouspaperin päälle odottamaan ja valumaan.

Kaavi paahtuneen kurpitsan sisus blenderiin, sulata voi pannulla ja laita salvianlehdet sulaan, kiehuvaan voihin. Kun kiehuminen loppuu, nostele paahtuneet ja rapeaksi muuttuneet salvianlehdet talouspaperille odottamaan ja kaada salviavoi kurpitsan sekaan. Lisää kurpitsan joukkoon hieman mustapippuria ja suolaa. Aja tasaiseksi mössöksi. Jos seos on liian tiukkaa eikä pyöri, voit lisätä vähän vettä tai maitoa.

Kiehauta vettä ja keitä pasta, kokoa annokset: sekoita pastan joukkoon kurpitsamuhju. Tarkista maku ja lisää hieman suolaa ja mustapippuria. Sekoita osa fetasta ja kvinoasta pastan joukkoon. Koristele lopulla juustolla, kvinoalla sekä paahdetuilla salvianlehdillä.

Alkuperäinen ohje täällä, tuo aiempi linkki vei reseptistä tänään vastanneen blogin etusivulle.

Tuskallista nautintoa

Luin vähän aikaa sitten (osittain uuteen työhön liittyen) kirjan. Teos oli hienosti tehty ja vaikuttava, mutta mikä olennaisinta: siinä puhuttiin paljon chilistä. Itse asiassa kirjan vaihtoehtoisessa maailmassa chili on ottanut yhteiskunnassa huumeiden paikan – se on kiellettyä, ihmiset saavat siitä hillittömiä säväreitä, ja päähenkilö on vieläpä diilari, joka välittää tätä polttavaa herkkua. Koska tuskallista nautintoa kuvailtiin kirjassa niin suurella intensiteetillä, oli lukiessa tietenkin otettava tuntumaa myös makuhermoilla tähän nimenomaiseen asiaan. 

Eli chiliin. 

Tämä on moneen kertaan eri yhteyksissä nähty, melko cooking for dummies -tyyppinen ohje, mutta enpä ollut kokeillut ennen. Herkkusienten juustolla täyttäminen, pekoniin kääriminen ja nuotiolla grillaaminen on kesällä ihan perussettiä. Itseäni siinä aina kuitenkin häiritsee, että sienistä tulee jotenkin lätkyjä. No, näistä ei tule. 

Juusto-pekonichilit

Haluamasi määrä chilejä, kahdelle alkuruoaksi esimerkiksi kahdeksan kappaletta

Vajaa puoli paketillistä tuorejuustoa (itse käytin maustamatonta Philadelphiaa) 

Yksi pekonisiivu per chili 

Päälle vähän tuoretta korianteria

Halkaise chilit, kaavi siemenet pois. Täytä tuorejuustolla, kääri pekoniin. Käristä joko mahdollisuuksien mukaan avotulella tai uunissa noin 15-20 minuuttia 225 asteessa, kunnes pekoni on mukavasti ruskistunut. Koristele korianterilla. Syö oluen tai mahdollisesti maidon kanssa, jos olet herkkä poltteelle. 

Chilejä on hauskinta ostaa eri laatuja. Siten syödessä tulee koko ajan yllätyksenä, että kuinka tulisen asian sitä taas onkin lohmaissut limakalvojensa huomaan. Jos ei siis muista lajien tulisuusasteita ulkoa.

Jos jäi epäselväksi, niin suosittelen myös sitä Sinisaloa. Parasta elämässä nimittäin on hyvän ruoan ja kirjallisuuden yhdistelmä. Itse olen myös niitä, jotka syövät lukiessaan, ja tietty mieluiten kirjaan sopivaa sapuskaa.