Tarkkasilmäinen lukija on varmasti huomannut, että koska tällä blogilla on kolme kirjoittajaa, on myös kolme erilaista ruokavaliota. Minä olen tällä hetkellä ainut meistä, joka syön lihaa.
En ole aina syönyt. Olen ollut vaihtelevia aikoja elämässäni kasvissyöjä, pisimmillään kai puolitoista vuotta putkeen. Ajattelen edelleen, että kaikkien pitäisi syödä vähemmän lihaa. Koska ilmasto, koska terveys, mutta ennen muuta nykyään ne olosuhteet, joissa suurin osa lihasta tuotetaan. On vaikea sietää ajatusta tehotuotantolaitoksista ja siitä, miten siellä kohdellaan broilereita, sikoja ja lehmiä.
Siksipä viime uudenvuodenlupaukseni oli jättää tehotuotettu broileri. Se on ollut yllättävän helppoa, ja olen sortunut syömään tuota jalostettua siivekästä vain kahdesti lupauksesta lähtien. Toisella kerralla se itse asiassa olikin luomukanaa (ja toinen oli jotenkin niin vaikea tilanne, että oli helpointa tehdä poikkeus). Olen ajatellut, että ensi vuonna karsisin ruokavaliosta lehmän. Tällainen hidas muutos tuntuu hyvältä, mutta ei aina riittävältä.
Välillä pitäisi vain hypätä johonkin uuteen, ja ehkä oppia siitä jotain.
Siispä ajattelin elää viikon vegaanina.
En oikeastaan oleta, että se tulee sujumaan kovin hyvin. Mutta koska syyt, miksi en noin ylipäätään heti ja kokonaan rupea vegaaniksi, liittyvät enemmän tunteisiin (vegaaninen ruoka on ankeaa, tulisi ikävä juustoa, ruokavalio rajoittaisi sosiaalisia tilanteita), laiskuuteen (lihaa on paremmin tarjolla, ja tehotuotanto on niin ikävä asia, että mieluummin sitä miettii vain kivoja reseptejä) kuin järkeen tai moraaliin, niin ajattelin nyt kokeilla, että onko niillä tunteilla todellisuuspohjaa. Ja mitä ylipäätään tapahtuu, jos jättää hetkeksi eläinperäiset aineet.
Sitä paitsi #lihatonlokakuu ja kaikkea.
Lupaan raportoida pari kertaa viikon aikana että miten sujuu. Tänään piti heti jo ajatella asioita uusiksi: ei voinut aamulla hakea työmatkalla sämpylää ja kahvia lähikahvilasta niin kuin yleensä, koska ei niillä kuitenkaan olisi ollut kuin tavallista maitoa ja tuurilla korkeintaan juustosämpylä. Hain siis kaupasta oman mantelimaidon, leivän ja avokadon. Aika kova paikka tuli iltapäivällä, kun työkaveri ilmestyi toimistolle mukanaan pussillinen tuoretta Kanniston leipomon pullaa. Nyherrä siinä sitten ite jotain satsumaa. Nyyh.
En ole aina syönyt. Olen ollut vaihtelevia aikoja elämässäni kasvissyöjä, pisimmillään kai puolitoista vuotta putkeen. Ajattelen edelleen, että kaikkien pitäisi syödä vähemmän lihaa. Koska ilmasto, koska terveys, mutta ennen muuta nykyään ne olosuhteet, joissa suurin osa lihasta tuotetaan. On vaikea sietää ajatusta tehotuotantolaitoksista ja siitä, miten siellä kohdellaan broilereita, sikoja ja lehmiä.
Siksipä viime uudenvuodenlupaukseni oli jättää tehotuotettu broileri. Se on ollut yllättävän helppoa, ja olen sortunut syömään tuota jalostettua siivekästä vain kahdesti lupauksesta lähtien. Toisella kerralla se itse asiassa olikin luomukanaa (ja toinen oli jotenkin niin vaikea tilanne, että oli helpointa tehdä poikkeus). Olen ajatellut, että ensi vuonna karsisin ruokavaliosta lehmän. Tällainen hidas muutos tuntuu hyvältä, mutta ei aina riittävältä.
Välillä pitäisi vain hypätä johonkin uuteen, ja ehkä oppia siitä jotain.
Siispä ajattelin elää viikon vegaanina.
 |
| Possu on iloinen kun sitä ei syödä. Viikkoon. |
En oikeastaan oleta, että se tulee sujumaan kovin hyvin. Mutta koska syyt, miksi en noin ylipäätään heti ja kokonaan rupea vegaaniksi, liittyvät enemmän tunteisiin (vegaaninen ruoka on ankeaa, tulisi ikävä juustoa, ruokavalio rajoittaisi sosiaalisia tilanteita), laiskuuteen (lihaa on paremmin tarjolla, ja tehotuotanto on niin ikävä asia, että mieluummin sitä miettii vain kivoja reseptejä) kuin järkeen tai moraaliin, niin ajattelin nyt kokeilla, että onko niillä tunteilla todellisuuspohjaa. Ja mitä ylipäätään tapahtuu, jos jättää hetkeksi eläinperäiset aineet.
Sitä paitsi #lihatonlokakuu ja kaikkea.
Lupaan raportoida pari kertaa viikon aikana että miten sujuu. Tänään piti heti jo ajatella asioita uusiksi: ei voinut aamulla hakea työmatkalla sämpylää ja kahvia lähikahvilasta niin kuin yleensä, koska ei niillä kuitenkaan olisi ollut kuin tavallista maitoa ja tuurilla korkeintaan juustosämpylä. Hain siis kaupasta oman mantelimaidon, leivän ja avokadon. Aika kova paikka tuli iltapäivällä, kun työkaveri ilmestyi toimistolle mukanaan pussillinen tuoretta Kanniston leipomon pullaa. Nyherrä siinä sitten ite jotain satsumaa. Nyyh.
Hmm, mitenköhän päädyin tähän, en tiedä mutta hitto että vaikutat hyvältä, mukavalta ja mielenkiintoiselta ihmiseltä. Ei mulla muuta!
VastaaPoistaTästä kommentista tuli aika hyvä mieli. kiitos!
Poista