5.12.2013

Mustanpuhuvat ystävämme

On ollut jo parisen viikkoa aivan toinen, loputtomasti paisuva blogikirjoitus kesken. Mutta sen viimeistely vaatisi hieman enemmän aikaa ja keskittymistä kuin mitä viime päivinä on ollut käytettävissä. Siispä tässä teille itsenäisyyspäiväviikonlopuksi vain lyhyt kirjoitus ja makoisa ohje.



Salaatti belugalinsseistä
(kolmelle)

3 dl belugalinssejä  tai jotain muita. Minusta nämä vaan on ihan parhaita.
1 rasiallinen tuoreita herkkusieniä
1 iso punasipuli
1 rasia kirsikkatomaatteja
runsaasti tuoretta pinaattia
2 kynttä valkosipulia
1 tuore chili
rypsi- , oliivi- ja seesamiöljyä
kourallinen avaruuspossun eli granaattiomenan siemeniä
mustapippuria, suolaa, rosmariinia ja juustokuminaa
kasvisliemikuutio

Halkaise kirsikkatomaatit, hiero niihin kulhossa oliiviöljyä ja mausteita. Kuivata uunissa noin 180 asteessa puolisen tuntia (tai matalammassa lämpötilassa pidempään). Keitä linssit kasvisliemessä paketin ohjeen mukaan. Paistele keskikuumalla pannulla rypsiöljyssä punasipulin siivuja (ei tarvitse silputa ihan kauhean pieneksi) rauhassa, älä ruskista. Siirrä sivuun. Lisää öljyä ja lämpöä sekä pienityt valkosipulit ja chilin kappaleet. Heitä sekaan pilkkomasi sienet ja paista ne nopeasti. Lisää loppuvaiheessa seesamiöljyä.

Huuhtele pinaatti ja poista kovat lehtiruodit. Revi kappaleiksi ja asettele tarjoiluvadin reunoille. Sekoita keskenään linssit, tomaatit, sipuli ja sienet. Hulauta sekaan vielä lisää oliiviöljyä ja mausteita, ehkä pieni tilkka sitruunamehuakin jos sellaista sattuu olemaan. Riivi kokonaisuuden päälle koristeeksi hieman ihania, pinkkejä & poksuvia granaattiomenan siemeniä.

Tarjoile leivän ja esimerkiksi hummuksen, avokadotahnan tai muun vegaanisen levitteen kera.

PS. Linssit eli KYLVÖVIRVILÄT ovat erinomaista ruokaa, koska niissä on niin paljon proteiiniä. Jotkut pahasuiset tyypit kuitenkin väittävät niiden aiheuttavan ilmavaivoja. Ohessa linkattu wikipedia-artikkeli paljastaa hienon asian: kun nautit virviläsi juustokuminan kanssa, on vähemmän todennnäköistä joutua tämän kiusallisen ilmiön uhriksi.

2 kommenttia:

  1. lehtipinaattia voik käyttää ilman, että sitä ryöppää, mutta tuo meillä Suomessa usein kasvatettu lamopinaatti on kyllä ryöpättävä, joten se ei sovellu tuohon ruokaohjeeseen. Lamopinaatti sisältää runsaasti oksaalihappoa (mikä sitoo kalsiumia) sekä nitraatteja, joten sitä ei suositella syötäväksi päivittäin jatkuvasti suuria määriä, tietysti, riippuen missä se on kasvanut, nitraattipitoisuus vaihtelee.

    VastaaPoista