Minua ei enää huvita olla vegaani. Samaan aikaan on vapauttavaa sanoa se ääneen, ja toisaalta hävettää ja pelottaa. Olen osittain oikein kiintynyt tähän olemisen tapaan. Se tuntuu selkeältä ja loogiselta, ja vaikka usein ihmiset enemmän kummastelevat kuin ihastelevat, olen ollut myös ylpeä itsestäni.
En ole ihminen, joka on usein ylpeä itsestään.
Mutta nyt minua ei enää huvita. Vegaanius on ollut opettavaista, ja hyväksi monella muullakin tapaa. Mutta aion lopettaa sen. Se on liian yksinkertaistavaa ja kokonaisvaltaista, että voisin ajatella eläväni sillä tavalla loppuelämäni, enkä halua ruveta huijaamaan.
En usko, että minulle on enää paluuta kanansuikaleiden ja kolmen euron jauhelihapakettien maailmaan. Lihan syöminen ei tunnu ylipäätään houkuttelevalta. Sen sijaan olen miltei koko vegaaniaikani (noin yhdeksän kuukautta) kaivannut ja himoinnut keitettyä kananmunaa. Samoin asioiden voissa paistaminen on ylellisyyttä, jota ikävöin.
Suunnitelmani on tällä hetkellä, että yritän olla vegaani vielä jonkin aikaa, että kokonainen vuosi tulisi täyteen. Ajattelen, että kun elää kokonaisen vuodenkierron, niin näkee erilaisia asioita. Kesällä on erilaista olla vegaani kuin talvella. Vihannekset ja kasvikset ovat nyt erimakuisia ja niitä on paremmin tarjolla, mutta toisaalta ihmisten ruokavalio pyörii aika paljon grillaamisen ja jäätelönsyönnin ympärillä. Suurimmalta osalta jäätelökioskeista ei vielä saa tofujäätelöä, vaikka supermarketeissa se alkaa olla jo aika vakiokamaa. Suosikkini on tämä.
Kun vegaanivuosi tulee lokakuussa täyteen, aion laajentaa ruokavaliotani kananmunien ja maitotuotteiden osalta, valikoidusti. Mieluiten söisin ne luomuna, ja niin, että tietäisin raaka-aineiden alkuperästä jotain. Liittyisin mielelläni esimerkiksi jonkinlaiseen luomupiiriin.
En ole vielä täysin selvittänyt itselleni, mitä aion tehdä kalan suhteen. Ainakaan kasvatettua kalaa en halua syödä, ja kalastukseen suuressa mittakaavassa liittyy paljon ongelmia. Mutta voisin syödä vaikka isoisäni kalastamia ahvenia. Nämä ovat selkeitä ääripäitä, ja harmaa alue on suuri.
Vaikka en enää kohta ole vegaani, haluaisin silti edelleen arjessa syödä enimmäkseen ruokaa, jossa ei ole eläintuotteita. Mutta en halua krapulassa mennä lähipitseriaan ja syödä jo valmiiksi keskinkertaista vegepitsaa ilman juustoa. Enkä halua tuhannetta kertaa ravintolassa jälkiruoaksi sorbettia tai hedelmäsalaattia. Haluan joskus syödä voipullaa ja kanttarellikastiketta oikeaan kermaan tehtynä.
Ja olen iloinen siitä, että vegaaniaikani takia tiedän, mitä haluan. Suurinta osaa aiemmin syömistäni eläintuotteista en kaipaa, ja tuntuu naurettavalta, että ihmiset syövät huonoa ja keskinkertaista ruokaa, joka on täynnä eläinten lihaa ja eritteitä, vain tottumuksesta. Mutta niin minäkin ennen tein.
En ole ihminen, joka on usein ylpeä itsestään.
Mutta nyt minua ei enää huvita. Vegaanius on ollut opettavaista, ja hyväksi monella muullakin tapaa. Mutta aion lopettaa sen. Se on liian yksinkertaistavaa ja kokonaisvaltaista, että voisin ajatella eläväni sillä tavalla loppuelämäni, enkä halua ruveta huijaamaan.
En usko, että minulle on enää paluuta kanansuikaleiden ja kolmen euron jauhelihapakettien maailmaan. Lihan syöminen ei tunnu ylipäätään houkuttelevalta. Sen sijaan olen miltei koko vegaaniaikani (noin yhdeksän kuukautta) kaivannut ja himoinnut keitettyä kananmunaa. Samoin asioiden voissa paistaminen on ylellisyyttä, jota ikävöin.
 |
| Kesävihanneksia (ja ok, pakasteherneitä). |
Kun vegaanivuosi tulee lokakuussa täyteen, aion laajentaa ruokavaliotani kananmunien ja maitotuotteiden osalta, valikoidusti. Mieluiten söisin ne luomuna, ja niin, että tietäisin raaka-aineiden alkuperästä jotain. Liittyisin mielelläni esimerkiksi jonkinlaiseen luomupiiriin.
En ole vielä täysin selvittänyt itselleni, mitä aion tehdä kalan suhteen. Ainakaan kasvatettua kalaa en halua syödä, ja kalastukseen suuressa mittakaavassa liittyy paljon ongelmia. Mutta voisin syödä vaikka isoisäni kalastamia ahvenia. Nämä ovat selkeitä ääripäitä, ja harmaa alue on suuri.
Vaikka en enää kohta ole vegaani, haluaisin silti edelleen arjessa syödä enimmäkseen ruokaa, jossa ei ole eläintuotteita. Mutta en halua krapulassa mennä lähipitseriaan ja syödä jo valmiiksi keskinkertaista vegepitsaa ilman juustoa. Enkä halua tuhannetta kertaa ravintolassa jälkiruoaksi sorbettia tai hedelmäsalaattia. Haluan joskus syödä voipullaa ja kanttarellikastiketta oikeaan kermaan tehtynä.
Ja olen iloinen siitä, että vegaaniaikani takia tiedän, mitä haluan. Suurinta osaa aiemmin syömistäni eläintuotteista en kaipaa, ja tuntuu naurettavalta, että ihmiset syövät huonoa ja keskinkertaista ruokaa, joka on täynnä eläinten lihaa ja eritteitä, vain tottumuksesta. Mutta niin minäkin ennen tein.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti