14.8.2013

Salaattien kuningas

Tein eilen salaattia ja siitä tuli, kuten äitini aina sanoo, "ihan vahingossa hyvää". Mutta niin se vain oli! Olin ajatellut, että valmistelen vain pari raaka-ainetta, ja sitten vieraat saavat itse ottaa lautaselleen mitä haluavat. Mutta sitten yksi asia johti toiseen ja tästä vaan tuli ihan mahtavaa.

Eikä vähiten ulkonäön takia.


Tietysti asiaan vaikuttaa sekin, että nyt kaikki kasvikset ovat sesongissa ja erityisen hyviä. Eli JUURI NYT on aika syödä PALJON kaikkea tuoretta, rouskuvaa ja makoisaa. Ennen kuin huomaattekaan, on talvi, ja sitten taas pimeässä särvitään lientä noin seitsemän vittumaisen kuukauden ajan. Teitä on varoitettu. Tankatkaa vitamiineja. 

Mutta niin, salaatti. Siihen saa vaihtelua, kun järjestää asiat tuolla lailla vierekkäin eikä vain sekasotkuksi, niin kuin yleensä. Ehkä tästä alla olevasta kuvasta näkee kokonaisasettelun vielä paremmin. 


Eli vadille päätyi (ylävasemmalta aloittaen) romanesco-kaalia, härkäpapuja, avokadoa, oransseja ja punaisia kirsikkatomaatteja, porkkanoita, kvinoaa, retiisejä, paistettua halloumia... Tai aloitetaanpa alusta vähän tarkemmin. 

Kuninkaallinen salaatti
neljälle

pieni romanescokaali (eräs parsakaalin alalaji)
kymmenisen härkäpapua (siis palkoa) 
kypsä avokado 
kymmenen kirsikkatomaattia, mielellään erivärisiä
viisi pientä kesäporkkanaa
kolme desiä kvinoaa
pieni paketti halloumia
pikkupussillinen retiisejä 
tuoretta minttua ja basilikaa 
oliiviöljyä ja 20 g voita
kurpitsan- ja seesaminsiemeniä
mustapippuria, sormisuolaa 
sitruunamehua ja kasvisliemikuutio

Huuhdo kvinoa ja keitä se (6 dl vettä) paketin ohjeen mukaan, kasvisliemikuution kera. Kun vesi on imeytynyt, purista kvinoaan sitruunamehua ja ripottele siihen suolaa ja pippuria. Pöyhi ilmavaksi ja siirrä vadille odottamaan. 
Leikkaa kaali sopiviksi pieniksi paloiksi ja poista härkäpavut paloistaan. Höyrytä nämä, noin 8 minuuttia riittää. Kun kaali tuntuu pehmeältä mutta vielä vähän napakalta, niin laita pieni palanen voita sulamaan kaalinpalasten ja härkäpapujen päälle. Siirrä tarjoiluastiaan. 
Kuori ja pilko porkkanat tikuiksi, asettele haluamallasi tavalla. Pilko retiisit ja revi minttu, sekoita ne kvinoan joukkoon. Leikkaa halloumi paloiksi ja paista grillipannun päällä (et tarvitse tähän mitään rasvaa). Asettele kvinoan päälle. Leikkaa kirsikkatomaatit puoliksi ja halkaistu avokado pitkittäin. Lisää nekin vadille. Paahda siemenet ja ripottele salaatin päälle. 
Laita kokonainen basilikapuska blenderiin, lisää joukkoon noin 1 desi oliiviöljyä ja hieman sitruunamehua. Surruuta tasaiseksi vihreäksi öljyksi, jonka voit sitten ripsiä taiteellisesti koko komeuden päälle. Lisää vielä vähän hyvää suolaa ja rouhi pippuria. Ihaile & syö!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti