Tulossa, lupaan: punajuuririsotto

Kun asuin männävuosina ravintola Kuun talossa, en ruokaillut töölöläisklassikossa kertaakaan. Kerran kävin mestoilla varaamassa pöydän vanhemmilleni. Äidillä oli synttärit, ja tiesin isän vievän meidät sen kunniaksi Kekkosmuseoon koko päiväksi. Ajattelin, että jokin kiva motivaattori auttaisi äitiä jaksamaan. Kotoisa lohisopan tuoksu iski vastaan ovella, sen muistan. En sitten kuitenkaan mennyt mukaansa, vaan osanani olivat jotkut kahvi- ja kakkuhommat viisi kerrosta Kuuta ylempänä.

Se siitä.

Palkkapäivänä on hauska mennä ravintolaan ja - no vaan mennä ja jättää laskun loppusumma herran haltuun. Viime kerralla palasimme vanhan kotitaloni kivijalkaan syömään punajuuririsottoa, vuohenjuustovaahtoa ja kesän vihanneksia (20 e).

Punajuuririsotto. Mikä miellyttävä epäruoka! Rasvainen eikä takuulla lainkaan ravitseva.

Tein sitä eilen kotona. Nälkäinen ystäväjoukkio nyökkäili ihan tyytyväisenä, mutta se sakki nyt olisi nyökkäillyt siinä tilassa mille tahansa. En oikein tiedä mikä jäi puuttumaan. Maku oli ihan kelpo, mutta ei todellakaan täydellinen. Käytin risoton hyväksi havaitsemaani perusohjetta, joka alkaa kuohuviinillä ja päättyy mascarponen ja tuoreiden yrttien lisäämiseen. Samalla kaavalla on viimeksi syntynyt aivan mainiota parsarisottoa. Tällä kertaa käytin valkoviiniä, mutta tuskin homma siitä jäi kiikastamaan.

Seuraavaa lausetta en uskonut koskaan kirjoittavani, mutta: olisiko syynä voinut olla eri rasvaisten maitopohjaisten tuotteiden runsaus? Mascarponen lisäksi kuvioon kuului tietty voi ja parmesaani, ja myönnän lorautteeni lopuksi sekaan myös vähäsen kermaa koostumuksen parantelemiseksi. Hyvät ihmiset, pyydän apua. Olisiko pitänyt tyytyä yhteen? Jos, niin mihin? Mikä on oman risottosi jippo?

Lupaan palata punajuuririsottoon pian, toimivan ohjeen kanssa. Kuvan punajuurilla ei valitettavasti ole sen tapauksen kanssa enää tekemistä, sillä keltaessuinen mies keittiössä pani heidät juuri palasiksi. Syömme kuulema punajuuripastaa. (Miksi juurekset myydään jossain kilon säkeissä?)

Lopuksi todiste siitä, että on tässäkin osoitteessa kokkailtu, vaikka tosiasiassa taidankin olla vain tällainen klassinen sidekick täällä oikeiden ruuanlaittajien blogissa. Asiaan. Taannoinen kesälomani alkoi pystypyllyllä Savitaipaleen mustikkametsissä. Rasiallinen riitti juuri passelisti Kodin Kuvalehden (14-15/2012) mustikkajuustokakkuun. Että namskis vain.