Raparperista ei päivääkään

Parsat ja keväät sikseen, minusta huomattavasti kiinnostavampi vuodenaikojen vaihtumisen mittari on se hetki, kun äiti kysyy sattuisiko minulla olemaan käyttöä raparperille.

Tänä vuonna päätin pysytellä poissa piirakan petollisesta helppoudesta lähinnä siitä syystä, että onnistuin viime vuonna tekemään harvinaisen ällöttävää mansikka-raparperipiirakkaa. Minulla ja raparperilla ei muutenkaan ole kovin ruusuinen menneisyys: muutama vuosi sitten onnistuin toveri Raisan avustuksella luomaan vihreän kiisselimonsterin. (Tänä vuonna sain aikaiseksi ihan kiisselimäistä kiisseliä tarkastettuani perunajauhojen ja veden suhteen Raisan aiemmin postaamasta ohjeesta.)

Johtuen paikoitellen hitaasti heräävästä ymmärryksestäni tajusin vasta tänä vuonna, että raparperista saa varsin helpolla keiteltyä muitakin herkkuja. Kuten mehua. Veden, raparperin ja sokerin suhteen tarkistin muutamasta eri paikasta ympäri internetsiä, mutta lisäksi päätin mehun kaipaavan kirpeän raikkautensa taustaksi pikkuisen mausteita. Kanelitanko oli hyvä, minttu sen sijaan melko turha ainakin siinä vähäisessä määrin jossa sitä lisäsin.

Raparperimehu:

1 l raparperia

0,5 l vettä

1 dl sokeria

kanelitanko

1 rkl sitruunamehua

1 tl vaniljasokeria

(randomisti minttua. Ehkä.)

Raparperiksi kannattaa ilmeisesti valita mahdollisimman punavartisia yksilöitä. Luotin tähän, tein niin. Raparperia ei kuorita, ainoastaan huuhdotaan hyvin ja pilkotaan pieneksi. Lapetaan kattilaan, kaadetaan päälle vesi. Kanelitangon ja mahdolliset mintut voi heittää sekaan kiehumisvaiheessa. Jota jatkuu hiljakseen puolisen tuntia.

Tämän jälkeen mehu siivilöidään ja siihen lisätään sokereita ja sitruunamehua. Annetaan jäähtyä.

Juomasuhde on suunnilleen 1:3. Erityisen herkullista sekoitettuna kivennäisveteen.

Mutta. Siivilöinnistä jää yli raparperista mössöä jonka heittäminen roskiin olisi rikos ihmiskuntaa kohtaan. Tökittyäni mössöä haarukalla muutaman epätietoisen minuutin ajan koin inspiraation, joka liittyi jossain määrin hieman aikaisemmin Soul Kitchenissä lukemaani pavlova-ohjeeseen. Hilloke! Mahtavan monikäyttöinen asia! Ohjeistus ei siis loppunutkaan vielä, hahaa!

Raparperihilloke:

Mehusta ylijääneiden mössööntyneiden + siivilöityjen varsien joukkoon lisätään pari ruokalusikallista sokeria, pari teelusikallista vaniljasokeria ja 1/3-1/2 teelusikallinen kuivattua inkivääriä.

Seuraavana päivänä tein lopuista raparpereista hilloketta ihan ilman mehuntekoa, sillä luvassa oli nimenomaan hilloketta varten suunnitellut lettukestit ja olin mennyt lusikoimaan herkkua jo sekä puurooni että jugurttiini (jugurtin kanssa ihanaa, puurossa ok). Tuollaisesta litran määrästä tuoretta raparperia nimittäin jää vain muutama säälittävä desi hilloketta, joten kovin riittoisasta herkusta ei ole kyse. Tähänkin suosittelen niitä punavartisia kavereita: vaikka lisäsin toiseen satsiin huomattavasti reippaammin sokeria oli lopputulos silti vähän turhan hapokas.

Lettujen päälle kasattiin hillokkeen lisäksi mansikoita, jäätelöä ja kermavaahtoa. Tämä oli niin mahtavaa, että en todellakaan ottanut yhtäkään valokuvaa.

Sekä hillokkeen että mehun seuraksi suosittelen myös Maailman Ihanimpia Ystäviä, jotka litramääräisen lettutaikinan paistamisen ja tuhoamisen jälkeen käyvät uudestaan kaupassa ja tekevät vielä lohipastaa. (Kunhan ette vie minun.)