26.6.2012

Kirpeänpehmeä lohi-perunasalaatti

Heippa kaikki kesäpupuset! Kuten kuvista on nähty, oli juhannus ruokaisa, juomaisa ja ajoittain melkein aurinkoinen. Voin kertoa että valkosipulishotti oli todella pahaa ja paranin välittömästi noin 116 % juotuani sen. 

Asiaan. Muodostin viikonlopun aikana yhden hengen lohi-perunasalaatti-ryhmän. Salaatin kehittely oli minun näkökulmastani pitkä prosessi, eli se kesti ainakin viikon. Se meni suunnilleen niin, että näin Pirkka-lehdessä lohi-perunasalaatin ohjeen. Otsikko kuullosti hyvältä, lohta ja pottua, tämähän ei voi mennä pieleen? No, tarkemmalla lukemisella se ohje oli ihan kamala. Mutta siitä jäi ajatus näistä raaka-aineista, ja ajattelin jo että improvisoimalla mennään. Yhden inspiraation lähteen löysin kuitenkin vielä, kun luin Jamie Oliverin jossain lohiruoassaan käyttäneen wasabi-ranskankermaseosta. Senhän täytyy olla mahtavaa, mietin pienessä päässäni. Loput sitten tulikin keksittyä lähinnä kaupassa.

Jospa nyt sitten todella asiaan. Eli 


Kirpeä, pehmeä ja vihreä lohi-perunasalaatti 
(Noin kuudelle. Tosin meillä oli muutakin ruokaa. Paljon. Ehkä noin neljälle yksistään.)

15 uutta suomalaista perunaa (ovat aika pieniä tässä vaiheessa kesää)
600 g lämminsavulohta
kaksi kevätsipulia
pieni nippu retiisejä 
seitsemän pisaratomaattia
purkillinen ranskankermaa
kolme ruokalusikallista wasabia 
sitruunamehua
tuoretta basilikaa
mustapippuria
suolaa
oliiviöljyä 
muitakin mausteita jos siltä tuntuu



Pese uudet perunat, paloittele mukaviin palasiin. Sekoita niihin öljyä, suolaa, pippuria ja mausteita. Paahda 225-asteisessa uunissa 20-30 minuuttia, kunnes ovat pehmeitä ja pinnalta vähän rapeita. Valele kuumina sitruunamehulla. Pilko kevätsipuli, retiisit ja kirsikkatomaatit. Sekoita perunoihin. Laita kalanmuotoisen astian keskelle keoksi. Asettele lohi reunoille. Sekoita wasabi ranskankermaan (lisää vähitellen ja maistele niin vältyt yllätyksiltä). Töpöttele vaalenvihreää seosta pieniksi keoiksi joka puolelle (salaattiin siis, keittiön seinät voi jättää koristelematta). Rouhi päälle mustapippuria. Unohda tuore basilika keittiön pöydälle. Vie salaatti tarjolle ja odota kehuja.
(Mikäli niitä ei tule tarpeeksi nopeasti, kannattaa ottaa itse asia puheeksi. "Aika hyvää tää salaatti muuten.")

2 kommenttia:

  1. Mää kyllä kehuin tasaisesti ensi haarukallisesta lähtien.

    R

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä yritin taas vaan olla hauska. Ei se oikein ikinä toimi.

      Poista