Talvimuonaa Tallinnassa

Tuli taas käytyä lahden tuolla puolen, Virossa siis. Tällä kertaa syömäpaikaksi valikoitui yksi Reval Cafen toimipaikoista. Kyseessä on siis paikallinen ketju, johon kuuluu niin kahviloita kuin ravintoloitakin. Vanhan kaupungin muurissa sijaitseva mesta jossa me kävimme (Müürivahe 14), yhdistää nämä kaksi konseptia. Kadulta astuu kahvilaan, mutta sisemmällä on tunnelmallinen kellariravintola.

Ruoka oli makoisaa, ja hintataso ihastuttavan halpa. Alkuruokani, käsintehdyt lammaspelmenit, maksoivat neljä euroa.

 

Lisukkeina ruohosipulia, hapankermaa ja valkosipulivoita. Nam!

Suunnilleen saman hintainen oli A:n kurpitsakeitto katkaravuilla ja savujuustovaahdolla. Mukavan kokoisia settejä molemmat.
Pääruoaksi otettiin ankkapataa perunamuussilla. Kieltämättä hämmennyin hiukan, kun naaman eteen kannettiinkin seuraavanlainen paketti...

Kun nyörit sitten avattiin, paljastui annoksen hauska tarjoilutapa kokonaisuudessaan. 

 

Pitkään haudutettu ankkapata oli lämmitetyn purkin pohjalla, päällään perunasose ja uunissa kypsennetty kirsikkatomaatti. Rosmariinin sai itse riipiä sekaan. Erinomaista talviruokaa, mehevää ja lämmittävää. Ja annoksen hinta? Kahdeksan euroa. Tämmöistä kaipaisi Suomeenkin: selkeää ruokaa, kekseliäitä esillepanoja, kohtuullista hintatasoa. Ymmärrän että ruoka ja muutkin jutut maksavat täällä enemmän, mutta olisi silti kivaa jos fine diningin ja pitsa + tuoppi -mestojen välistä löytyisi enemmän välimaastoa.

Reval Cafe vakuutti myös rouhealla sisustuksellaan: keskiaikaiset kattoparrut ja kiviseinät oli yhdistetty moderniin ravintolakalustoon ja valaistukseen. Suosittelen ehdottomasti, mikäli olette piipahtamassa Tallinnassa. En siksi, että ruoka olisi välttämättä unohtumatonta (vaikka siinä ei todellakaan ollut mitään vikaa), vaan koska hinta–laatu-suhde on niin mainio.

Tulossa: ruoka, joka sai naisen kyyneliin

Että pysykäähän kuulolla.

Vihjeet: kaneli, tofu, pitkä työpäivä, valmis ruoka odottamassa kotona.

"Namskis!"

Kuva tuli osumaksi Googlen kuvahaulla 'hyvä tunnelma'.

Joulun värit

Minulla, äidilläni ja tädilläni on ollut jo muutamia vuosia tapana kokoontua näihin aikoihin vuodesta pikkujoululounaalle. Tänä vuonna söimme minun luonani. Alkuun oli tänään tarjolla kahta erilaista ruisleipää kylmäsavulohen kera (ei kuvaa, valitettavasti, mutta lohileipänen ei nyt ollutkaan jutun pointti).

Pääruoaksi tein punajuuri-vuohenjuustosalaattia. Ruoka, jonka värit sopivat jouluun: punaista, valkoista, vihreää. Inspiraationi tähän olen alunperin saanut Siskot kokkaa -blogista, ja ohjetta on muokattu vain vähän.

Salaatti paahdetuista punajuurista (noin kolmelle)
5 isoa punajuurta
300 g vuohenjuustoa
kaksi erilaista salaattipuskaa
seitsemän retiisiä
reilu kourallinen cashew-pähkinöitä
tuoretta timjamia
hunajaa
oliiviöljyä
(sitruunamehua)
mustapippuria, suolaa

Punajuuret paahdetaan ensin uunissa kokonaisina ja kuorineen. Lämpötila hieman alle 200 astetta, ja aikaa muutama tunti. Kokeile haarukalla kypsyyttä, valmiit punajuuret tuntuvat pehmeiltä ja piikit uppoavat niihin sisään helposti.

Koska halusin valmistella kaiken hyvissä ajoin, paahdoin punajuuret tällä kertaa jo aamulla. Kuorin ja paloittelin ne valmiiksi kasariin pienen voinokareen kera. Sitten kokosin muun salaattipohjan. Huuhdoin, kuivasin ja revin salanova- ja tammenlehtisalaatit isoon kulhoon. Silppusin retiisit ohuiksi viipaleiksi sekaan. Päälle hieman öljyä, suolaa ja pippuria ja pöyhitään kunnolla sekaisin. Annostelin salaattipohjat valmiiksi lautasille, koska halusin olla hieno. Paahdoin pähkinät kuivassa pannussa, hienonsin niitä vähän (nämä olivat muuten valmiiksi suolattuja) ja lisäsin lautasille. Juuri ennen tarjoilua lämmitin punajuuret nopeasti kasarissa voin kera ja kumosin lautasille. Murustelin päälle vuohenjuuston ja valutin kokonaisuuden ylle vielä hieman oliiviöljyä ja hunajaa. Sitruuna olisi sopinut hyvin sekaan myös, mutta sitä ei sattunut olemaan käsillä. Loppuun vielä mustapippuria ja isorakeista hyvää suolaa sekä tuoretta timjamia. Mmm. Kun juurekset paahtaa merisuolapedillä, niin suola imee niistä tihkuvaa nestettä, ja syventää makua.

Lopuksi syötiin pavlova. Sen tein suurin piirtein samalla tavalla kuin Raisa äitienpäivän aikaan, mutta voimistimme sitruuna-aromia lemon curdin lisäksi myös äitini limoncellossa liottamilla kuivatuilla aprikooseilla, jotka silppusin banaanin, kiivin ja passionhedelmän sekaan herkun päälle.

Parempaa kuin lasagne

Seuraa tunnustus: en ole koskaan oikeastaan pitänyt lasagnesta. Toiveikkaana olen kuitenkin vuosien varrella sekä tehnyt, syönyt että tehnyt ja syönyt tuota pinottua pastaa, sillä näen tomaatin ja juuston pyhään liittoon sisältyvän lupauksen.

Valaistuminen koitti tänä syksynä, kun yön pimeinä tunteina ymmärsin jotain olennaista. Jos skippaan lasagnesta tunkkaisen raskaat pastalevyt ja hienoisia puistatuksia herättävän valkokastikkeen, jäljelle jää pyhän liiton täyttymys. Ja koska ajatus lähti munakoisosta (yön pimeiden tuntien ajatusprosessit ovat kirkkaat mutta monipolviset), pääsi tuo mainio marja korvaamaan hiilarisiipaleet.

Lopputuloksena on oman syksyni ja talveni lohdullisin ruoka, jonka merkitys löytyy mausteista. Kaneli on erityisen tärkeä oivallus, jonka koin katsoessani sivusilmällä jotain kiusallisen keskivertoa romanttista komediaa intialaisesta pornoteollisuuteen päätyvästä nuorukaisesta, joka eräässä kohtauksessa opetti vastanäyttelijäänsä tekemään ruokaa.

Myöskin: garam masalaa ei voi olla liikaa.

Munakoisovuoka, lohturuoka

1 munakoiso

Tomaattikastike:

oliiviöljyä

5 tomaattia

tomaattipyreetä

3 valkosipulinkynttä

2 banaanishalottia

3/4 chili

mustapippuria

suolaa

soijakastiketta

sokeria (mielellään ruskeaa)

sitruunamehua

garam masalaa

kuivattua basilikaa

1/2 tl kuivattua inkivääriä

1/2 tl kanelia

mustapapuja

3 palloa mozzarellaa

tuoretta basilikaa

parmesania

Itketä halutessasi munakoiso. Kyyneleitä odotellessa valmista tomaattikastike: kuullota sipuleita öljyssä kattilassa. Lisää palastellut tomaatit. Anna muhia kunnes tomaatit ovat mukavan pehmeitä ja hajoavaisia. Lisää tällöin pyreetä haluamasi määrä ja mausta kastike. Sekoita lopuksi vielä joukkoon tölkillisen verran mustapapuja (kuivatut ja itse liotetut olisivat toki paras vaihtoehto).

Öljyä uunivuoka. Kaada ensin pohjalle ohut kerros tomaattikastiketta, päälle munakoisoviipaleet joiden päälle mozzarellaa, yhtä lailla viipaleittain. Ja toinen kerros. Kolmaskin. Päällimmäiseksi kerrokseksi tomaattikastiketta, jonka päälle ripotellaan parmesania. Tuoretta basilikaa voi asetella sekaan jo tässä vaiheessa, kerrosten väliin ja/tai päällimmäiseksi, mutta yrttiä kannattaa säästää myös valmiin ruoan päälle.

Ja niin. Paista uunissa. Ehkä 225 asteessa, puolisen tuntia tai niillä main. Kunnes munakoiso on pehmoista ja kaikki hyvin.

Terveysruokaa kaamokseen, osa 2

Varastin Venlalta otsikon ja ajatuksen. Resepti-idean varastin kesällä Eeva Kolulta, joka kokkasi blogissaan kuskus-halloumisalaattia. Ihastuin ruokaan ensisyömältä.

Venu sanoi äskettäin jossain täällä blogissa, että halloumi kuuluu kesään (ja grilliin). Niin kuuluu, mutta omaa arkiruokaa ja sen laittoa olisi myös kovin vaikea kuvitella, jos halloumi pyyhittäisiin mahdollisten proteiinituotteiden listalta pois (esimerkiksi talven ajaksi). En syö lihaa, en kanaa, mutta kala ja maitotuotteet kelpaavat hyvällä halulla. Etenkin rasvaiset, kuten halloumi.

Tätä salaattia teen usein maanantai-illan kohtuukevyeksi detox-ruuaksi. Kolun reseptiin kuuluvan kuskusin olen tähän vahvasti liittyen vaihtanut kvinoaan, joka näyttää viljatuotteelta, mutta on oikeasti sukua pinaatille ja punajuurelle. Wikipedia kehuu kvinoaa kertomalla, että siinä "on enemmän proteiinia kuin riisissä tai muissa viljoissa ja se sisältää paljon välttämättömiä aminohappoja, ravintokuitua sekä fosforia". Minä itse kehun kvinoaa kertomalla, että sen maku sopii suorastaan mainiosti halloumin kanssa. Eikä proteiinilupauskaan haittaa.

Näin se menee: Valmista salaatti linkistä löytyvän Eeva Kolun reseptin mukaan, mutta keitä kuskusin sijaan desi kvinoaa kahdessa desissä vettä (huuhtele ennen keittämistä kylmällä vedellä). Mausta salaatti tuoreilla yrteillä, ehdottomasti mintulla, mutta sekaan sopii lisäksi silputtu lehtipersilja. Öljykastikkeeseen olen lisännyt puolikkaan peruschilin ilman siemeniä pieneksi hakattuna, koska, nam.

Salaatti maistuu tosi hyvältä, mutta muista syödessä silti katua kaikkia viikonlopun (ruoka)syntejäsi.

Nyt: punajuuririsotto

Arki on lempiaikaani, mutta totun valitettavan nopeasti viikonloppuun. Siksi koen usein halua ikään kuin venyttää sunnuntai-iltaa. Saatan ostaa kaupasta vähän alkoholia tai käydä nauttimassa sitä lasin baarissa. Runeberginkadun Bhangra on uusi suosikki, siellä on Jalmarin kanssa syysiltoja istuksittu.

Varmasti laitan sunnuntai-iltana epäterveellistä ruokaa. Sytytän kynttilöitä. Syön sohvalla, tv on auki. (Tätä ruokailutottumusta ei osoitteessani muuten tapaa. Enhän edes pidä useimmistakaan tv-ohjelmista.)

Tänään söimme punajuuririsottoa, ruokaa, johon lupasin parin kuukauden takaisessa postauksessani palata. Näin olen oppinut sen tässä syksyn mittaan valmistamaan. Tulee hyvää. Hyvin hyvää.

Sitä paitsi voittaa takuulla maanantain ankeuden ihan maanantainakin nautittuna. Voimia huomiseen, ystävät ja toverit!

Punajuuririsotto kahdelle

6 pienehköä tai keskikokoista punajuurta
2 salottisipulia
desi risottoriisiä
puoli desiä valkoviiniä (Riesling passaa punajuuren kanssa) 
(rypsi)öljyä
pari kolme ruokalusikallista sitruunamehua
7,5 dl kasvislientä (itse käytän Reformi-merkkisiä luomukuutioita)
maun mukaan kuivattuja yrttejä kuten timjamia ja meiramia
rouhittua mustapippuria
kourallinen raastettua pecorinoa
lapsen nyrkin kokoinen köntti voita
tuoretta timjamia
päälle rucolaa (toimii kuin toimiva asia!)

Raasta punajuuret karkeaksi raasteeksi. Valmista kasvisliemi pienessä kattilassa, jätä odottamaan kuumalle liedelle. Pilko salotit, kuullota niitä tilavassa paksupohjaisessa kattilassa runsaassa öljyssä.

Lorauta viinitilkkanen sipuleiden joukkoon. Lisää riisit, pyörittele niitä kattilassa minuutti pari, että neste imeytyy.

Kaada punajuuriraaste mukaan. Sekoita tasaisesti riisien joukkoon. Ala lisätä kasvislientä kauhallinen kerrallaan. Sekoittele kunnolla riisien ja raasteen joukkoon, käytä esimerkiksi puuhaarukkaa. Anna nesteen imeytyä kunnolla ennen kuin lisäät seuraavan kauhallisen. Kaikkiaan tämänkokoisen risoton valmistumiseen kuluu noin 45 minuuttia. Älä hötkyile.

Lisää alkuvaiheessa myös sitruunamehu. Kiehumisajan keskitienoilla mausta kuivatuilla yrteillä. Rouhi mukaan mustapippuria. (Jos sitruunamehu ei riitä tuomaan mieleistäsi happamuutta, lorauta risottoon ihan vähän valkoviinietikkaa.)

Kun risoton rakenne on puuromainen (mutta ei kiinteä!) eli riisi on valmis, lisää pecorino-raaste ja kunnolla tuoretta timjamia. Tarkista suola, sitä voi lisätä purkista. Sekoita mukaan lapsen nyrkin kokoinen nokare voita, tai enemmänkin, jos maistuu.

Siirrä risotto lautasille. Toivottavasti risottokeko lähtee hillitysti valumaan kohti lautasen reunoja. Silloin rakenne on onnisunut. Sijoita annosten päälle rucolaa, se maistuu aivan erityisen hyvin punajuuririsoton kanssa.

Terveysruokaa kaamokseen

Helvetillinen pimeys (& kylmyys & märkyys) on taas alkanut, ja koko ajan väsyttää. Tekisi mieli jäädä peiton alle, katsoa Simpsoneiden uusintoja ja mussuttaa pullaa koko talvi.  Mutta täytyy yrittää pinnistellä. Nyt on aika myös miettiä mitä suuhunsa tunkee, D-vitamiinipillereiden lisäksi siis. Se nimittäin vaikuttaa siihenkin, miltä päässä tuntuu. Minä olen tässä kaikkea muuta kuin hyvä, mutta yritän. Ja välillä onnistun.

Vaikka tämä ohje enimmäkseen on oma kehitelmäni, sain inspiraationi erään söpön belgialaisen pojan ruoasta viime kesänä. Hän on keittiöneroutensa lisäksi kuulu myös muista kädentaidoistaan, ja onkin esimerkiksi tuosta vaan nuotiolla istuskellessamme veistänyt keskikokoisesta halosta sen paistinlastan, jota käytän kaikista useimmin. Ystäväni M kertoo tuon hienon miehen tekemisistä muuten usein omassa blogissaan. Itseasiassa hän julkisti juuri äskettäin siellä uutisen heidän kihlautumisestaan. Kun olet syönyt tätä pastaa, saatat itsekin mennä haluta naimisiin sen tyypin kanssa. Minä ainakin vähän haluaisin. Tämä on nimittäin paitsi äärimmäisen hyvää, myös terveellistä, ja minun ette usein kuule sanovan näin. Inhoan noin kategorisesti esimerkiksi suurinta osaa maailman salaateista.

Jaarittelusta ohjeeseen.

Salsa verde -pasta 
(kolmelle, ja seuraavan päivän eväiksi töihin yhdelle)

täysjyväpastaa sopiva määrä
1 puska tuoretta persiljaa
1 puska tuoretta basilikaa
1 puska tuoretta minttua
(yrttien ei ole pakko olla juuri näitä, valitse toki mukaan omat suosikkisi. en kuitenkaan suosittele vähentämään määrää)
1 luomusitruuna
hieman kapriksia
1 tuore vihreä chili 
3 valkosipulin kynttä
(ja voi mukaan muutaman oliivinkin heittää jos haluaa)
1 dl hyvää oliiviöljyä
1 sipuli 
1 paketillinen kirsikkatomaatteja
1 purkki mustapapuja
1,5 dl pakasteherneitä (tuoreet olisivat toki mainioita mutta eivät oikein sesongissa)
1,5 dl pecorino-raastetta
mustapippuria, suolaa ja valitsemiasi kuivattuja yrttejä

Puolita kirsikkatomaatit  ja levitä ne uuninpellille. Sivele niiden päälle hieman oliiviöljyä ja ripota päälle mustapippuria, suolaa ja kuivattuja yrttejä. Työnnä pelti uuniin, säädä lämpötilaksi noin 80-100 astetta, kiilaa uunin luukku hieman auki esimerkiksi lusikalla ja anna pikkutomaattien kuivua muutama tunti. Niistä tulee ihanan maukkaita, voisi melkein syödä sellaisenaan. Tai siis voikin.

Tee sitten yrttitahna. Soseuta monitoimikoneella, blenderillä tai sauvasekoittimella kaikki kolme yrttipuskaa sekä sitruunan mehu, kuori, valkosipulin kynnet, chili (poistin siemenet) sekä joitakin kapriksia. Varmaan muutama oliivikin sopisi sekaan. Lisää öljyä vähitellen, ei sitä välttämättä tarvitse ihan desiä. Surruuta, kunnes koostumus muistuttaa pestoa (no, ei ole ehkä ihan niin öljyistä vaan hiukan jämäkämpää). Pistä jääkaappiin maustumaan kunnes muut jutut ovat valmiita.

Valmista hieman karamellisoitua sipulia. Lisää ihan loppuvaihessa pannulle myös herneet ja mustapavut, niin että ne vain pikkuisen lämpiävät. Huom! Mikäli käytät säilöttyjä papuja, kuten minä, niin huuhtele ne huolellisesti.*

Kun tomaatit alkavat näyttää valmiihkoilta, keitä pasta. Yhdistä sitten nämä kaikki komponentit – siis pasta, tomaatit, yrttitahna, sipuli, pavut ja herneet – kattilaan/hienoon tarjoiluastiaan, pöyhi sekaisin ja raasta päälle paljon pecorinoa. Koristele jollain yrttien jämillä. On hyvää. On melkein parempaa vielä seuraavana päivänä kylmänä töissä (tällöin annosta voi myös jatkaa ikään kuin salaattimaisempaan suuntaan lisäämällä esimerkiksi kurkkua, paprikaa vähän fetaa tai mitä keksiikään).

Kuten kuvasta voi nähdä, ulkonäkö ei ole tämän annoksen juttu. Sen sijaan MAKU ja syömisen jälkeinen kokonaisvaltainen hyvinvointi on. Mustapapu on pavuista ravinteikkaimpia, ja tuoreet yrtit, valkosipuli ja luomusitruuna tekevät tästä ruoasta muutenkin aikamoisen terveyspommin, ainakin noin pasta-annokseksi. Mikäli haluat tehdä vegaanista sapuskaa, jätä pecorino pois, ilmankin pärjää ihan hyvin.

Loppuun iloinen tieto. Tätä blogia on sen olemassaoloaikana katsottu jo yli kymmenentuhatta kertaa! Haa! Joko meidän äideillä on liikaa vapaa-aikaa, tai sitten täällä käy ihan oikeita lukijoita. Pelottava ajatus.


* Purkitetut pavut (kuten monet muut prosessoidut einesruoat) sisältävät runsaasti turhaa natriumia.
Olisi parempi käyttää aina kuivattuja papuja, sillä niissä on vain 2-10 milligrammaa natriumia per annos. Aina ei pysty. Huuhteleminen kuitenkin poistaa jopa 40 prosenttia ylimääräisestä suolasta.

Postauksen ensimmäinen kuva Pinterestistä, alkuperäinen lähde ei tiedossa. 

Äidin keittiössä, osa 1: Piirakkakoulu

*YHTEISPOSTAUS*

Aloitamme uuden juttusarjan. Sen nimi on Äidin keittiössä.

Kaksi viikkoa sitten Venlan äiti Pt kutsui meidät kotiinsa tunnin junamatkan päähän Helsingistä. Menimme piirakkakouluun. Mitä jauhoja kuoritaikinaan? Miten kaulitaan, ja pitääkö välinettä oikeasti kutsua pulikaksi? Mitä puuroa sisään, miten paljon? Miten rypytetään?

Juu, karjalanpiirakoita. Pt:llä on karjalaiset sukujuuret, mutta piirakanteon hän kertoi opetelleensa itsenäisesti opiskeluaikoinaan.

Ystävällisesti Pt oli keittänyt puurot valmiiiksi jo edellisenä iltana, joten me aloitimme suoraan kuoritaikinan teosta. Pt kaivoi kaapista Kotileipurin neljä vuodenaikaa. Kodin Kuvalehden parhaat leivontaohjeet, josta hän myös itse opetteli piirakkahommat silloin muinoin. Reseptin otsikko on tietysti Kunnon karjalanpiirakat. 

Kodin Kuvalehti suosittaa, että taikinaan käytettäisiin hiivaleipäjauhon ja ruisjauhon yhdistelmää, mutta Pt on todennut pelkän ruisjauhon toimivammaksi. Luotamme tietysti äitiin.

Kunnon karjalanpiirakat Venlan äidin tapaan

Noin 40–50 kpl

Täytteeksi

kahteen maitolitraan keitetty riisipuuro

Taikinaan

4 dl kylmää vettä

3 tl suolaa

10 dl ruisjauhoja

2 rkl öljyä

Sekoita kulhossa veden joukkoon ensin suola ja sitten jauhot. Käytä puuhaarukkaa, ja kun se ei enää taikinaan pysty, sekoita käsin. Lisää öljy. Taikinaa ei ole syytä erityisesti vaivata.

Taikinaan voi ohjeen mukaan lorauttaa myös voisulaa, mutta koska valmiit piirakat on tarkoitus voidella sillä itsellään, sopii taikinaan mainiosti rypsiöljy.

Muista silittää välillä kissaa.

Valmiin taikinan tulee olla tarpeeksi kiinteä ja kuivahko. Käytä siis rohkeasti jauhoja. Muuten ohuen kuoren kauliminen voi osoittautua haastavaksi.

Kunnon karjalanpiirakoiden väliin kuuluu tietysti kunnon puuro. Pt oli keittänyt yhden satsin riisipuuroa ja toisen satsin riisi-ohrapuuroa, joka saattoi osoittautua suosikiksemme.

Keitä riisipuuro esimerkiksi puuroriisipaketin ohjeen mukaan tai siten kuin sen aina teet. Ylläolevaan taikinamäärään kuluu kahteen maitolitraan tehty puuro. Riisi-ohrapuurossa puurojen suhde on puolet riisipuuroa ja puolet ohrapuuroa.

Keitä puuro ja jäähdytä se kunnolla. Lisää muna, jotta rakenteesta tulee jämäkämpi.

Jaa taikina kahteen osaan, pyörittele taikina tasapaksuiksi tangoiksi. Leikkaa tangoista puolen nyrkin kokoisia paloja.

Kauli palat mahdollisimman säännöllisiksi ympyröiksi. Tässä haetaan nyt kovin ohutta tekstuuria, joten jauhota pöytä huolella, muuten ei piirakka irtoo. Voit käyttää muotoilussa apuvälineenä pasteijamuottia tai vaikka (tarpeeksi isoa) juomalasia, jos olet amatöörinä asialla (kuten me).

Lusikoi täytettä ympyrän keskelle. Jätä reunoille vapaat vyöhykkeet. Oikean määrän oppii kyllä yrittämällä ja erehtymällä. Liika pursuaa tietysti päistä ulos rypyttäessä.

Nosta reunojen keskikohdat täytteen päälle ja ala rypyttää. Etene keskikohdasta ensin toiseen suuntaan ja sitten toiseen: rypytä ensin ylös ja sitten alaosa. Tai toisinpäin. Arla näyttää mallia.

Äiti osaa annostella juuri oikean määrä puuroa Venlan kuorelle.

Raisan pieni piiras ja onnistumisen ele.

Paista piirakoita 300-asteisessa uunissa 12 minuuttia. Koska uuni on ihan saakelin kuuma, älä käytä pellillä leivinpaperia, sillä se kärähtäisi. Voitele uunista tulleet piirakat voin ja veden sekoituksella, puolet kumpaakin. (Jotkut toki upottavat piiraat voisulaan, mutta Äidin piirakkakoulussa toimittiin näin.) Asettele talouspaperilla vuorattuun astiaan, peitä liinalla. Anna jäähtyä syöntilämpöisiksi.

Muista ulkoiluttaa välissä kissa.

Namskis.

Munavoita valmiiden piirakoiden päälle. Tietysti!!!

Kootut mielipiteet piirakanteosta: yllättävän helppoa ja hauskaa, joskin toki kohtalaisen aikaaviepää kaikkine eri työvaiheineen. Itse tehdyt piirakat olivat erityisen herkkuja suoraan uunista, seuraavinakin päivinä varsin hyviä. 

Lisäksi: äidit on kivoja. Ja kissat.

Seuraavaksi vierailemme tietty jonkun toisen äidin kyökissä.

Tallinna & Tokio

Vaikka mikään ei tässä maailmassa mielestäni ole yhtä hienoa kuin ruoanlaitto, pääsee ulkona syöminen joskus aika lähelle. Kuten omassa keittiössä, saattaa kuitenkin myös ravintolakokemuksessa mennä moni asia pieleen, ja silloin tunnelma on vaarassa. Siksi suositukset ovat mielestäni aina kullan arvoisia – tässäpä siis pari.

Kuva: Peppersack.

Ensinnäkin pieni kertomus meren takaa. Käytiin viikonloppuna suuren ja äänekkään uusperheeni kanssa Tallinnassa hieman kylpemässä, ja syödäkin toki piti. Tarvoimme lauantai-illan loskassa ja pimeydessä hotellilta Peppersack-ravintolaan. Monelle paikka voi ollakin jo tuttu, ja jos ei ole niin Olde Hansa varmaan on, ainakin maineelta? Ravintolat edustavat aika samaa koulukuntaa, eli keskiaikateemaa turisteille. Peppersack on hieman pienempi, ja kuulemma halvempikin. Selvisimme seitsemällä hengellä (tai kahdeksalla, mutta pienimmällä oli omat eväät) alle kolmensadan euron. Ja tämä siis sisältäen ensin aperetiivikuohuviinin, alku-, pää- ja jälkiruoat, ruokaviinit/oluset kaikille ja kahvit joillekin.

Itse en noin ylipäätään innostu kauheasti teemaravintoloista, mutta perheen kanssa tämä oli ihan kiva valinta. Jopa hieman nolostusta aiheuttava vatsatanssija oli tällä kertaa positiivinen juttu, sillä se lumosi seurueemme hieman alle vuoden ikäisen jäsenen täydellisesti (tyypin isäkin kyllä taisi ottaa pari kuvaa kännykällään, hmm...). Lisäksi minusta Olde Hansassa ruoka on joskus ollut vähän yhdentekevää, ja tuolla Peppersackissa se oli ainakin nyt hyvää. Söin itse alkuun siianmätiä paahdetulla leivällä smetanan ja sipulin kera: yksinkertainen, täydellinen ja runsas annos. Pääruoaksi sorsaa ja päärynää mustaherukkakastikkeessa: erittäin hyvää, vaikka lisäkeperunamuussi ehkä hieman mautonta. Makeaksi herkuksi talkkuna-mascarponevaahtoa suklaakorissa – hieman outoa mutta ihan okei. Tulipahan maistettua talkkunaa ensimmäisen kerran elämässäni!

Harmittaa että en ottanut kuvia. Kaksi seurueemme miespuolista jäsentä söivät ensin alkupalaksi lihalajitelman (sisälsi muun muassa erittäin hyvää savustettua siankieltä) ja sitten "Ritarien juhla-aterian kahdelle", ja sitä olisi kyllä kelvannut kuvata. Lautasella kaiken muun päällä kellivä sianpotka painoi varmaan ainakin neljä kiloa, ja muistutti massiivisuudessaan lähinnä villisikaa Asterixin ja Obelixin kylän juhlapidoista.
Oli listalla pari kasvis- ja kalaruokaakin tarjolla, mutta arvasitte varmaan jo: liha on paikan pointti. Ja puinen, keskiaikainen sisustus, hunajasämpylät, suuret kyntteliköt ja miekat. Kuten sanottu, kokemus oli näin harvakseltaan hauska, mutta ehkä nimenomaan harvakseltaan...

- - -

And now for something completely different. Palasimme Helsinkiin, menin töihin, oli maanantai, satoi. Keskellä päivää ystäväni J. ehdotti tapaamista ja japanilaista ruokaa. Tuli mieleen, etten ole ikinä käynyt Tokyo 55 -ravintolassa, vaikka sitä ovat monet kehuneet. Nyt! 

Valinta osoittautui heti oikeaksi. Tallustettuani väsyneenä, nälissäni ja kylmissäni miltei Kalliosta Eiraan eli Punavuoresta Töölöön, oli taivaallista istuutua rauhalliseen nurkkaukseen verhon taakse ja ottaa paleltuneiden kätösten väliin pieni saviruukku täynnä lämmitettyä sakea (Gekkeikan Taru-sake, oli ihan hyvääkin, mutta lämpö ja alkoholi olivat tässä ne avainsanat). 

Otettiin neljän ruokalajin menu (49 €). Ensin tosin toivat keittiön tervehdyksenä pienen palan rapsakkaa possua. Nams. Alla oli edamame-pavuista tehtyä pyreetä, päällä karamellikastike ja chiliä. 

Kummallekin omansa.

Ihan virallisena alkupalana oli ankkasashmia. Tai "sashmia", sillä ankka oli kyllä päältä nopeasti paistettu ja sitten leikattu. Keskeltä kyllä hyvinkin raakaa. Makoisaa oli! Hyvää tekstuuria toivat 
pehmeän lihan päälle ripotellut paahdetun riisin palaset, ja tietty pieni vihanneslisäke. 

 

Ankalla oli kiva lautanen

Sitten oli vuorossa kuusi palaa sushia. Ihan perusnigirit: lohi, tonnikala ja rapunen. Mutta makit, yllätykseksemme ja järkytykseksemme, ne oli kevyesti friteerattu!
Tässä kohtaa mielipiteemme jakautuivat. Minusta friteeratut, muun muassa tuorejuustoa ja rapua sisältävät makit olivat ihan mahtavia. J. oli sitä mieltä että ovat ne hyviä, mutta että ei tällaista saa sushina myydä. Että jotain rajaa. Ymmärrän kyllä tuonkin pointin. Minä nyt ylipäätään satun rakastamaan melkein kaikkea friteerattua JA sushia, joten tämä oli tämmöinen epäpyhän fantasian hekumallinen toteuma (haluaisin kovasti joskus maistaa myös friteerattua Mars-patukkaa). Mutta ei ehkä kaikkien makuun. No niin, ei liioitella. Friteeraus oli erittäin kevyt, vain ihan ohut rapsakka pinta. Ja muuten sushi oli ihan tavallista ja hyvää. Päälle oli vielä sipaistu hieman majoneesia ja mätiä (tuleepa muuten nälkä tässä kirjoittaessa).

Lisäksi tuli makoisa misokeitto. Ja soija tarjottiin pienestä teekannusta, joka ihan ei näy tuossa kuvassa. Anteeksi muuten kuvien laatu. Ei oo kameraa, on vaan kännykkä. Ja lokakuu, hämärä. Ja ravintoloiden "tunnelmavalaistus".

Härän alla oli vielä vihanneksiakin.

Näiden ruokien jälkeen oli jo melkein täysi olo. Mutta ei, sitten tuli pääruoka! Joka oli tietty valtava kasa lihaa/kalaa. Menusta sai siis valita seesamitonnikalan chili-tomaattisalsassa taikka marmoroidun härän teriyakikastikeella ja wasabimajoneesilla. Otimme erit, ja molemmat olivat hyviä. Lisäksi tuotiin vielä valtava kippo riisiä, mikä oli, sanon suoraan, aivan turha. Kumpikaan ei koskenutkaan siihen, niin suuri työ oli jo tuon itse pääruoan syömisessä.

Tonnikalaa ja paahdettua riisiä seesaminsiemenillä.

En muutenkaan oikein ymmärrä, että jos jo keittiön tervehdyksenä on tuotu reipas palanen lihaa, sitten syöty kevyt lautasellinen ankkaa ja sushit misokeittoineen, niin miksi pääruokaa pitää olla vielä se tavanomainen monensadan gramman annos. Koska asiakkaat eivät muuten koe saavansa rahoilleen vastinetta? Itseäni ahdistaa jättää ruokaa, mutta ei ole kivaa tunkea itseään ihan täyteenkään. Tässä toivoisin vähän ravintoloilta harkintaa.

Lopuksi vielä jälkiruoka, erinomainen suklaafondant valuvine sisuksineen. Tarjottiin vihreän jäätelön kanssa – emme päässeet selvyyteen siitä oliko se vihreä tee -jäätelöä vai kenties pistaasia. Hyvää kuitenkin. 

Kokonaisuudessaan totesimme Tokyo 55:n miellyttäväksi ja maukkaaksi paikaksi, jossa oli hyvä käydä läpi erilaiset kuulumiset (myös omien ja lainalemmikkien), Riikka Pulkkisen uusin romaani (kuulemma hyvä), syyt äänestää (moninaiset, saatoin kiihtyä) sekä muutakin. Paikka oli rauhallinen (no, mikä paikka ei maanantai-iltana ole) ja viihtyisä, ja avokeittiöstä saattoi kurkkia kokkien työskentelyä. Tarjoavat tuolla nykyään myös sushibrunssia. 

Eli menkää Tallinnaan, menkää Töölöön, syökää ulkona, syökää kotona, syökää ennen kaikkea hyvin ja tarpeeksi. Seuraavassa jaksossa fine dining -pöydistä äidin keittiöön.

Oranssia ja pyöreää

On monta viikkoa tehnyt mieli kurpitsaa. Ne näyttävät niin houkuttelevilta kaupoissa ja toreilla. Pelkkää esteettistä himoa toteutin jo jokin aika sitten ostamalla pussillisen koristekurpitsoita tuparilahjaksi, mutta tuntui että oli pakko päästä iskemään myös veitsi ja hampaat tuohon pyöreään asiaan. Eilen sitten vihdoin ryhdyin hommiin, tämän päivän nyyttärihenkinen brunssi kannustimenani. Noudin Arabian K-marketista kohtuullisen kokoisen myskikurpitsan.

Siemenet talteen.

Miltei kaikki hyvät kurpitsareseptit alkavat samalla tavalla: kurpitsa paloitellaan ja paahdetaan uunissa. Koska minä aioin tehdä omastani makeaa herkkua, en tällä kertaa hieronut siivuihin öljyä ja mausteita. Paahtolämpötila 170 astetta, aikaa noin 50 minuuttia (tämä riippuu tietysti kurpitsan koosta ja siitä kuinka suuriksi siivuiksi se on leikattu). Kannattaa kokeilla haarukalla onko tuntuma sopiva. Minä tavoittelin mössöä enkä esimerkiksi rapsakoita siivuja salaattiin.

 Kaunis väri syvenee uunissa, samoin maku.

Kun palaset siis olivat sopivia, kaavin lihan kuoresta lusikalla talteen, lisäsin kaksi ruokalusikallista vettä ja soseutin sauvasekoittimella. Vähän piltin näköistä siitä tuli.  

Ja mitä mössölläni sitten tein? No tietenkin pullaa! Harmitti kun jokin aika sitten missasin kansallisen korvapuustipäivän. Huomasin sitten eilen ryhtyneeni asian äärelle oikean hetken sijaan Epäonnistumisen päivänä. Siitä huolimatta lopputulos oli mainio.

Valmiita yksilöitä.

Kurpitsakorvapuustit (n. 15 kpl)

taikina:
2 dl  täysmaitoa
25 g tuorehiiva
1 dl fariinisokeria
n. 3 dl kurpitsasosetta 
1 muna
ripaus suolaa
1 tl kuivattua inkivääriä
2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
n. 4-6 dl vehnäjauhoa
100 g sulatettua voita

väliin:
50 g sulatettua voita
4 rkl fariinisokeria
3 rkl kanelia

voiteluun: 1 muna (ja päälle raesokeria!)

kuorrutus:
4 rkl Philadeplhia-tuorejuustoa tai vastaavaa
2 rkl maitoa
1 rkl sitruunamehua
1 dl tomusokeria

Tee pullataikina niin kuin se nyt tehdään (jos et osaa niin katso vaikka täältä), mutta sekoita jo alkuvaiheessa sekaan kurpitsasose. Kun puustit ovat paistamisen jälkeen hivenen jäähtyneet, niin sekoita yhteen kuorrutteen ainekset ja lapa sitä lusikalla pullien päälle.

Kurpitsanisua nautittiin tällä kertaa tosiaan osana yhteisöllistä brunssia. Suosittelen lämpimästi myös konseptia. Samalla kun yksi paistaa munakasta, voi toinen soseuttaa smoothieta, ja jotkut maata darrassa sohvalla (itsehän heräsin kahdeksalta leipomaan, tiedoksi vaan äidille).  Eikä maksa juuri mitään, jos vertaa Helsingin brunssihintoihin.

Täytyy nyt näin lopuksi myöntää, että vaikka pullat olivat erittäin hyviä, niin ei kurpitsa maistunut niissä mitenkään älyttömän paljon, ennemminkin teki taikinasta mukavan mehevän. Mutta pääsinpä leikkimään kurpitsan kanssa! Tästä on hyvä jatkaa. Idea ja mukailtu ohje ovat muuten peräisin täältä. 

Teemaan sopivassa loppukuvassa ruokabloggari paljastaa kasvonsa. Kurpitsat kuvausrekvisiittaa.

Uusi ihastus

Lohi ja perunamuussi sikseen, minulla on uusi lempiruokaehdokas. Orastavasta kyllästymisestä vanhaa rakkauttani kohtaan syntyi vaihtoehtoinen kalan ja muussattujen asioiden yhdistelmä, joka tarjoaa mukavan raikkaiden makujen lisäksi varsin kilpailukykyisen hinnan.

Puhun tietenkin timjamikampelasta ja bataattimuussista, noista tulevaisuuden toivoista, arkiruoan uusista klassikoista.Valittaessani eräänä kalaa vaativana päivänä kyllästymistäni loheen T ehdotti Suomi-kahvilan lounaan innostamana vaihtoehdoksi kampelaa. Suhtauduin tähän tietenkin asiaankuuluvan epäluuloisesti, mutta myönnyin kuitenkin tarkastamaan kalatiskin valikoiman. Ja löytyihän sieltä sitä kampelaa, eikä neljälle fileelle tullut hintaa kuin vajaat neljä euroa (ainakin tunnelin S-marketissa fileet ovat 60-80g/kpl ja kaksi/syöjä on minulle ihan sopiva määrä).

Bataattimuussi puolestaan juontaa juurensa lempparisosekeitosta. Muussin makeus ja tulisuus toimii mielestäni kivana kaverina valkoisen kalan kepeälle raikkaudelle. Ja timjami nyt on muuten vain lempiyrttini tällä hetkellä, joten ripottelen sitä tyytyväisenä vähän kaikkialle.

Bataattimuussi

2 bataattia

4 porkkanaa

¼ tl inkivääriä jauheena

chiliä maun mukaan

suolaa ja mustapippuria

maitoa/soijamaitoa/kookosmaitoa/kermaa/jotain

ehkä voita

tuoretta timjamia

Kuori ja paloittele bataatit ja porkkanat. Keitä pehmeiksi. Kaada vesi pois. Soseuta millä haluat (yleensä hoidan homman sauvasekoittimella, mutta nyt en jaksanut tiskata teräosaa joten lopputuloksesta tuli perunasurvimella vähän rakeisempi). Mausta. Huom! Maitotuotekin on tässä lähinnä mauste, koska tärkkelyksiseen perunaan verrattuna bataatit ja porkkanat ovat vetisempiä. Ilman maitoakin siis pärjää, itse haluan sitä pehmentämään chiliä.

Timjamikampela

4 kampelafilettä

sitruunamehua

suolaa

pippuria

tuoretta timjamia

voita

Ripottele fileiden päälle sitruunamehu ja mausteet. Paista pannulla mukavassa määrässä voita. Makaa tyytyväisenä sohvalla loppuilta, koska ulkona on kuitenkin kylmä ja pimeä.

Pinkkejä herkkuja

Tuli käytyä vähän shoppailemassa Hakaniemessä. Pahojen mehujen lisäksi Vii Voanista saa myös herkkuja. Viikonloppuna keskityttiin (vahingossa) vaaleanpunaisiin asioihin. Kaikki lähti siitä, että A. omaa keskivaikean addiktion äyriäisiin. Ne vain Suomessa tuppaavat olemaan vähän kalliita. Mutta kuten moni muukin asia, ovat äyriäiset Kallion etnisillä kulmilla halvempia kuin muualla.

Jättikokoiset katkaravut (tiikeriravut) olivat toki pinkkejä vasta käytyään pannulla. Hauskaa ruokaa, joka kuvan asetelmasta huolimatta syötiin lopulta käsin. Siitä tuli semmoinen olo kuin olisi rannalla, ja edessä olisi turkoosi meri. Bataattiranskalaiset muuten rajasin tästä kuvasta pois, eivät sopineet väriteemaan.

Tuommoiset jättiravut myydään Vii Voanissa pakasteena, kilon paketeissa. Kiloon mahtui kuusi kappaletta. Me sulattelimme näitä hiljakseen yön yli jääkaapissa, ja sitten seuraavana päivänä huuhdeltiin haalealla vedellä. Marinoitiin joitakin tunteja seesamiöljyssä, sekaan limeä, chiliä ja mausteita. Sitten pari rapua paistettiin pannulla ja muutama uunissa. Olivat makoisia.

Vielä paremmin A. kuulemma onnistui seuraavana päivänä kahden viimeisen rapusen kanssa. Hän leikkasi niiden päät pois ja teki mahan alle viillon, ja paistoi sitten tyypit portviinissä. Hieman harmittaa etten päässyt maistamaan.

Makeaksi herkuksi nappasin Hakaniemestä mukaan Pockyja. Ne ovat japanilainen herkku, tikun muotoinen keksi joka on päällystetty vaihtelevan makuisella esanssilla. Nämä olivat tietysti mansikanmakuisia (^_^) .

Monessa Aasian maassa Pockyt ovat internetin mukaan aikamoinen hitti: siellä myydään kaikkien muiden mahdollisten makujen lisäksi esimerkiksi erityisesti miehille suunnattua maskuliinisempaa versiota, jossa päällysteenä on kitkerämpää tummaa suklaata. Nämä omani olivat uskomattoman makeita, mutta toisaalta hämmentävän addiktoivia. Japanissa näitä asetellaan kuulemma esimerkiksi jäätelöannoksiin, mutta minä söin ihan sellaisenaan. Samaa outoa ällönsekaista viehätystä tässä oli kuin kuplateessä (bubble tea, tiedättehän, se makea tapiokapalloja sisältävä teenkaltainen asia).

Vinkki lemmikinomistajille! Myös kissat rakastavat Pockyja. Huomasin tämän, kun olin jättänyt paketin yöksi ikkunalaudalle. Ilmeisesti ohutta tikkua oli hauska pyöritellä pitkin lattiaa ja lopulta murentaa palasiksi.

Loppuun vielä ylimääräinen kuva ainoastaan siksi että se sopii väriteemaan.Tytöt olivat viikko pari sitten kylässä, ja pinkin skumpan lisäksi piti toki syödäkin jotain.

Turkoosi poro pastellisessa macaron-metsässä.

 Ensi kerralla lupaan kirjoittaa jostain vähemmän vaaleanpunaisesta. Ehkä. (^_~)

Syksyn makuja, osa 2

Joskus elämä tai äiti antaa yllättäen puoli kiloa puolukoita, tuota ainoaa marjaa, josta en nyt niin kauheasti välitä. Silloin turvaudun tuorejuustoon, smetanaan ja tomusokeriin.

Hyvin simppeli juustokakku puolukkahillokkeella

Pohja
200 grammaa täysjyvädigestivejä murskattuina
100 grammaa voita sulatettuna
kanelia, saattoi lipsahtaa vähän enemmänkin

Täyte
3 purkkia Philadelphia-tuorejuustoa
2,5 desiä sokeria
3 munaa
1 purkki smetanaa

Hilloke
300 grammaa puolukoita
2 desiä tomusokeria

Valmista keksipohja sekoittamalla ainekset keskenään. Painele seos voidellun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille.

Vatkaa kulhossa tuorejuusto notkeaksi sähkövatkaimella. Lisää sokeri. Lisää munat yksitellen vatkaten. Lopuksi lisää smetana.

Kaada seos vuokaan pohjan päälle. Paista 175-asteisen uunin alatasolla 45 minuuttia. Puolivälissä päälle voi heittää folion, ettei pinta ruskistu. Katkaise virta ja pidä kakkua uunissa luukku raollaan vielä tunnin verran.

Jäähdytä kakku, hyydytä jääkaapissa nelisen tuntia tai yön yli.

Valmista hilloke lämmittämällä marjoja ja tomusokeria kiehumispisteeseen. Puolukat saavat säilyttää rakenteensa. Jäähdytä. Lusikoi kakulle.

Kakkua tehdessä koetettu muistella Kodin Kuvalehden juustokakkuohjetta heinäkuulta. Siinä valmistettiin mustikkakakkunen.

Syksyn makuja, osa 1

(Ei, vieläkään ei punajuuririsottoa, vaikka viime postauksen jälkeen olenkin edistänyt asiaa esimerkiksi hankkiutumalla Aleksin ja Arlan risottokouluun.)

Kauden makuja tarjoillaan nyt pullosta. Maistelimme viime viikonloppuna Antin ja Erkan kanssa kolmea vadelmaolutta Antin leipoman omenapiirakan ohessa. Vadelmaolutta omenapiirakalle, kysyi Arla. Vastaan: juu, mitä tahansa olutta ja koska vain. Sitä paitsi makeahko juoma sopi erittäin hyvin happamanmakealle piirakalle.

Ja sama miehen sanoin (asiasanat alleviivattu). "Koska vadelmaolut on makeaa, niin juoman kontaktipinta omenapiirakan kanssa kasvaa, ne puhuu ikään kuin samaa kieltä siinä makeudessaan", sanoi Antti Bee äsken kysyessäni, että miksi hitossa me muuten juotiinkaan vadelmaolutta omenapiirakan kanssa.

Voidaan siis hyvillä mielin luovuttaa puheenvuoro kokonaan hänelle.

Belgian Framboises 3,5% (Lefebvre)
Hintaa 0,33 litran pullolla noin 4 euroa

"Marjamehumainen, makea, maussa ei syvyyttä. Ei pettymys mutta yhdentekevä; kuumana kesäpäivänä joisin."

Framboise Boon 5% (Brouwerij Boon N.V.)
Hintaa 0,375 litran pullolla noin 6 euroa

"Hillitön kuohu, hölskyi ehkä kassissa. Ripaus kirsikkaa tekee happamaksi. Maistuu lambic-hiivalle. Koko pullo panisi irvistämään, mutta kyllä tätä desin naukkailee. Väri kuin verta, sakeaa."

Bacchus Frambozenbier 5% (Van Honsebrouck)
Hintaa 0,375 litran pullolla noin 6 euroa

 "Väri hämmentävän kokismainen, rusehtava. Juomassa on käytetty steviaa tuomaan jonkinlaista runkoa tai täyteläisyyttä ilman äitelyyttä. Se nyt ei kuitenkaan tee juomasta maailman herkullisinta. Vähähappoinen."

Raisa haluaa lisätä: söpö pullo, jonka irrallisen käärepaperin voi näin lama-aikana käyttää ystävän syntymäpäivälahjan paketointiin.

 
Mikään kolmesta testioluesta ei täydellisesti tyydyttänyt vaativaa maistajaamme. Jos olisi pakko (ja nyt oli), hän valitsisi voittajaksi ensimmäisen eli halvimman.

Kesän vadelmasato on näin ollen juotu, eikä mistään ihme säilömisestä tarvitse enempää murehtia. Seuraavassa postauksessa tuhoan kesän puolukkasaaliin. Sitä en kaatanut suorilta kurkkuuni vaan upotin ensin tuorejuustoon.