Katsaus tilanteeseen

Tämä blogi on elänyt pari viime kuukautta hiljaiseloa. Olemme Arlan ja Raisan kanssa keskustelleet siitä, lopetettaisiinko kokonaan. Minä olen miettinyt myös uuden blogin perustamista, ihan oman. Toistaiseksi ei ole vielä lopullista päätöstä tai suunnitelmaa. Surullinen tosiasia kuitenkin on, että ainakin itse olen viime aikoina laittanut ruokaa melko harvakseltaan.

Olen silti tietysti syönyt. Esimerkiksi puuroa. 

Se ei tarkoita, ettenkö olisi ajatellut ruokaa. Olen ajatellut sitä joka päivä. Olen lukenut siitä, kirjoittanut siitä ja yrittänyt hahmottaa syömiseen liittyviä kokonaisuuksia.

Hyvä lukija, minulla on uutinen. Pian ilmestyy kirja, joka kertoo ruoasta. Olen toinen sen kirjoittajista. Toinen on professori ja kirjailija Jaakko Hämeen-Anttila, joka on täällä blogissa aiemmin esiintynyt salaperäisellä nimellä "ystäväni J". Ja minun nimeni on siis Venla Rossi.

Hauska tavata.

Kirjamme käsittelee ruoan kulttuurihistoriaa ja ilmestyy elokuussa Otavan kustantamana. Se on nimeltään Nälästä nautintoihin – Ruoan tarina.

Ulkoasun on suunnitellut graafikko Päivi Puustinen.

Olen innoissani. On ollut ihanaa perehtyä ruokaan. Samalla oma kokkaaminen on kuitenkin jäänyt vähiin. Olen syönyt muroja, leipiä, munakkaita ja salaatteja. Välillä keittänyt pastaa ja käynyt usein lounaalla ulkona (en voi tarpeeksi ylistää Silvopleen tuorepuuroa!).

Vaikka en nyt siis voi tarjota teille uusia jännittäviä reseptejä, niin kävisikö teoriatieto? Kun kirjoittaa kirjaa, tulee materiaalia kerättyä paljon. Väistämättä osa siitä rajautuu pois lopullisesta teoksesta. Tässä siis kolme yksityiskohtaa, joita ET voi lukea tulevasta tietokirjastamme.

1. Kirjailija Gertrude Stein on sanonut (teoksessaan Everybody’s Autobiography) että kaikissa maissa puhutaan syömisestä, mutta Ranskassa puhutaan siitä, kuinka puhutaan syömisestä.

2. Ennen jääkaappien yleistymistä maidon sekaan laitettiin eläviä sammakoita, jotta se säilyisi paremmin.

3. Historian aikana on järjestetty monia kuuluisia juhla-aterioita, joilla on ollut arvaamattomia seurauksia. Myös myttyyn menneet illlalliset saattavat johtaa jännittäviin lopputuloksiin. Kauhuklassikko Frankenstainen hirviö sai alkunsa, kun kirjailija Mary Shelley kutsuttiin vuonna 1816 illallisille, joille osallistui myös muun muassa Lordi Byron. Kun huono sää kahlitsi seurueen koko illaksi sisälle, haastoi joukko toisensa keksimään mahdollisimman pelottavia tarinoita.

Semmoista! Toivottavasti tykkäsitte. Mikäli nämä asiat eivät ole mukana kirjassa, niin mitä siellä sitten on, saattaa joku miettiä. Noh. Tässä pieni esittelyteksti, joka kirjoitettiin kustantamon katalogia varten. Ja loppuun kuva, koska herranjestas, on jo kuvan aika. Kuva ei liity kirjaan. Mutta tässä ensin se esittely: 

"Miten vampyyrit ja maissi liittyvät yhteen? Kuinka tehotuotanto sai alkunsa? Miksi Viisikko-kirjoissa syödään niin paljon? Ruoka on viime vuosina noussut vapaa-aikamme keskipisteeksi. Usein kuitenkin keskitymme miettimään, mitä tänään syötäisiin, ja unohdamme, että niin pöytätapojen kuin reseptien takana on lukematon määrä aatteita, sattumia ja kohtaloita. Nälästä nautintoihin – Ruoan tarina avaa ikkunoita kieleen, historiaan ja yhteiskuntaan keittiön kautta. 

Teemoittain etenevä tietokirja näyttää, kuinka tuhansia vuosia vanhat tavat ja tapahtumat ovat edelleen läsnä lautasellamme. Kirjan aiheet ulottuvat arkeologisista löydöistä ruokablogeihin ja lemmenjuomista uskonnollisiin uhreihin. Se, mitä ja miten syömme, kertoo meille paitsi itsestämme myös ajasta, jossa elämme."

Eikö ole kaunis annos? Ravintola Kuun punajuurikroketteja, jotka nautin noin kuukausi sitten. Ja korostan: nautin.

PS. Kirjan lisäksi olen viime aikoina tehnyt muun muassa lehtijuttuja. Vähän aikaan sitten kirjoitin tämmöisen pienen jutun ravintoloiden ruokalistojen kielestä Image-lehteen: KLIK.

Iltapäiväteen eheyttävä vaikutus

1800-luvulla Iso-Britanniassa elänyt Bedfordin herttuatar Anna on ollut sielunsisareni. Hänet valtasi usein iltapäivisin "that sinking feeling". Tätä tuntemusta torjuakseen Anna kehitti tavan juoda teetä iltapäivisin. Tavasta tuli pian muotia muutenkin, ja englantilainen afternoon tee kehittyi maailmanlaajuiseksi käsitteeksi.  

En tiedä teistä, mutta varsinkin syksyn/talven/ylipäätäänSuomen pimeinä iltapäivinä minustakin usein tuntuu kuin putoaisin johonkin väsymyksen pohjattomaan kuiluun. Siispä ajattelin testata oikein perinteisellä tavalla tarjotun englantilaisen iltapäiväteen voimaa. Vertailimme ystäväni J:n kanssa Kämpin ja Salutorgetin teetarjoiluja, ja valintamme kohdistui jälkimmäiseen. Se on hieman halvempi (samppanjan kanssa 33 euroa, Kämp ilman samppanjaa 37) ja sisälsi jo valmiiksi enemmän kasvissyöjälle sopivia komponentteja. Loputkin liha- ja kalatuotteet saimme korvattua yksinkertaisesti etukäteen pyytämällä.

Samppanjaa alkuun! Salutorgetin sali on kaunis ja iltapäiväteetä nauttiville ihmisille varatut sohvat mukavia.

Teelistalta sai valita oman juomansa noin seitsemästä eri vaihtoehdosta. Minulle vihreää, jasmiinilla maustettua teetä, J:lle assamia. Valitettavasti Salutorget toistaa Suomessa sietämättömän yleisen virheen: tee haudutetaan aivan liian kuumassa vedessä, ja teenlehtiä on varattu suunnilleen pienelle komppanialle. Tämän takia juomasta tulee usein kitkerää. Teimme minkä voimme (eli emme todellakaan antaneet siivilöiden huljua vedessä suositeltua kolmea viiva viittä minuuttia), ja tee säilyi miltei juomakelpoisena. 

Vaan entäpä syötävät asiat? Tarjolla oli perinteisiä kurkkuvoileipiä, vuodenaikaan sopivasti suppilovahveropiirasta, pieniä brie-pinaattileipäsiä ja ehkä vielä joku neljäs suolainen asia, en muista ihan tarkkaan.  Tarjoiluastian keskimmäisestä kerroksesta puolestaan löytyi skonsseja, ja nepä olivat ihania. Skonssien kanssa oli kermaa (perinteistä paksua tavaraa, jota Briteissä kutsutaan nimellä clotted cream)  sekä itsetehtyä mansikka- ja omenahilloa. Sitten oli sitruunamuffinssejä ja puolukkapiirakkaa, mutta ne eivät olleet mitään skonsseihin verrattuna. Ylimmällä tasolla vielä macaron-leivoksia, brownie-tyyppinen kakunpala, jotain hyvää ja kirpeää marmeladia sekä itsetehtyjä vaahtokarkkeja. Noin ylipäätään kaikki oli aika hyvää, mutta minulle tässä oli vähän liikaa makeita juttuja. 

Mutta teetä sai lisää, ja iltapäivä, tai no, elämä ylipäätään, oli kaiken tämän taas jälkeen huomattavasti helpompi kestää. 

Ravintolalöytö vegaanille: Pure Bistro

On pitänyt jo yli kuukauden ajan kertoa tästä ravintolavisiitistä, mutta kun ulkona vihdoin on kesä, niin blogin päivittäminen välillä vähän jää. Mutta nyt, täällä ollaan. Kyseessä on siis Helsingin kauppatorin laidalla sijaitseva Pure Bistro, Michelin-tähdellä palkitun Luomon omistajien vähemmän fancy, bistrohenkinen paikka. Tai miten sen nyt ottaa. Minulle bistro tuo mieleen jonkinlaisen rouheuden niin miljöössä kuin ruoassa, mutta Puressa kaikki oli sisustuksesta alkaen ennemminkin hienostunutta. Onneksi myös makoisaa, mitä ruokaan tulee.

Tässä vegaanille (no, siis minulle) tarjottu alkuruoka, jonka nimi oli (paikkaan sopivasti) vihannestori. Tuoreita, pieniä kotimaisia kasviksia erittäin taitavasti kypsennettynä. Hyvä suola ja öljy lisäksi, eipä muuta tarvinnutkaan. Pöydän toisella puolella syötiin muistaakseni samanlainen setti uppomunan kanssa, mutta minusta oli jotenkin paljon raikkaampaa nauttia vihannekset ihan näin. Nami. 

Pääruokani. Tätä ei ollut listalla, vaan olivat tehneet minulle erikseen (varoitimme vegaanista pöytävarausta tehdessä). Tofu-kaalikääryleitä tomaattiriisin ja kuivatun sipulin sekä chilikastikkeen kanssa. Muuten hyvä, mutta tofu oli aika mautonta, olisi kannattanut ehkä marinoida. 

Jälkiruoaksi sorbettia, kuten vegaanina melkein aina ravintolassa saa. Mutta tämä oli kerrankin jännää: salmiakkisorbettia mango-passioncannelonien kanssa. Maistui samaan aikaan kirpeältä, makealta ja raikkaalta. Ihana oli myös tuo mustan ja keltaisen värin yhdistelmä lautasella!

Suosittelen siis Pure Bistroa lämmöllä. Ovo-lakto-pescovegetaristi kehui myös, mutta koimme että vegaaniruoka oli jopa parempaa kuin hänen listalta valitsemansa annokset.

Paikasta saa myös "snadeja", eli pikkuruokia, joita voi napostella viinilasillisen kera. En tiedä oliko ympäristö minusta ihan niin viihtyisä, että semmoinen toiminta houkuttelisi juuri täällä, mutta illalliselle menisin Pure Bistroon mieluusti uudestaankin. Kolmen ruokalajin setti maksaa noin 40-50 euroa, ja juomat päälle. 

Yhden tähden Chef & Sommelier

Tänään julkistettiin uutinen siitä, että Helsingissä on nyt kaksi uutta Michelin-ravintolaa. Himoitun tähden saavuttivat Ravintola Ask ja Chef & Sommelier. Kerrankin kirjeenvaihtajanne on ollut oikeassa paikassa tismalleen oikeaan aikaan, sillä nautin pitkään himoitsemani vegaanisen seitsemän ruokalajin menun Chef & Sommelierissa eilen illalla. Voi olla, että ravintolaan nyt jonkin aikaa hieman vaikeampi saada pöytää...ja muutenkin on aina kiva olla etujoukossa!

(Hauskana välihuomiona mainitsisin, että ensimmäisen tähtensä sai tänään myös Barcelonassa sijaitseva Tickets, jossa vierailin reilu vuosi sitten. Täysin ansaitusti!)

Chef & Sommelier sijaitsee Ullanlinnassa, samalla paikalla jossa Chez Dominique aikanaan aloitti toimintansa.

Se rengasfirman prenikoista, siirrytäänpä ruokaan. Chef & Sommelier on tunnettu paitsi luomun ja suomalaisten raaka-aineiden suosimisesta, myös siitä, että kasvikset ovat paikassa erityisessä arvoasemassa. Tämä tieto ei ainakaan laskenut vegaani-kirjeenvaihtajanne odotuksia. Enimmäkseen ne lunastettiinkin. Vaikka seitsemästä ruokalajista jotkut jäivät ihan hyvä -tasolle, enimmäkseen lautasilla oli täydellisiä huippusuorituksia. Tässä niistä pari.

Raikas avaus menulle: suolaliemessä marinoitua kurkkua ja rapeaa omenaa.

Tämän annoksen nimi oli kukkakaalia & kuusta. Vaikka keittiömestari itse tuli selittämään, että miten kaali oli kuusenhavujen (ja myös männyn ja ehkä parin muunkin puulajin) kanssa kypsennetty, niin en aivan täysin voi sanoa ymmärtäneeni. Metsän tuoksu annoksessa oli kuitenkin huumaava, ja kukkakaali oli eri osineen ihanan puhtaasti esillä. Nuo miltei palaneilta näyttävät kohdat olivat kaikista maukkaimpia!

Maa-artisokkapyreen päällä lepäävä, hitaasti kypsytetty sipuli, jonka kaarteisiin oli sijoitettu linssipyreetä ja itsetehtyjä sipsejä. Kokonaisuuden päälle oli vielä ripoteltu purjotuhkaa. Täydelliset tekstuurit. Ihanan ruokaisa, mutta silti todella tyylikäs annos.

Pääruoaksi mustajuurta ja kyssäkaalia kolmella tapaa: savustettuna, pikkelöitynä ja raakana. Alla purjon vihreistä osista ja omenasta tehtyä kastiketta.

Ruoan lisäksi myös palvelu oli erinomaista – ei ollenkaan jäykkää, vaan ystävällistä ja välitöntä. Oli hauska kuulla kuinka innostunut tänään palkittu keittiömestari Sasu Laukkonen oli esimerkiksi siitä, että lämpimien ilmojen vuoksi hän oli jo päässyt keräämään annokseeni käytettyä vuohenputkea. Tai miten se-ja-se raakaaine laitetaan vakuumiin ja pidetään siellä kuusitoista minuuttia, ei yli eikä ali. Suurin osa yksityiskohdista meni toki ihan yli ymmärryksen, mutta tunne omistautumisesta ja innostuksesta oli ainutlaatuinen. Siispä vilpittömät onnittelut Laukkoselle ja koko Chef & Sommelierin porukalle!

Kuvat: ihan ite otin.

Vegaanina ravintoloissa

On tullut käytyä aika paljon ulkona syömässä viime aikoina. No, sehän onkin vegaanina sitten vähän erilaista kuin ennen. Tässä lyhyt kooste. Sovitaan että tämä on nyt vaikka osa yksi, sillä postaus venyisi väsyttävän pitkäksi, jos yrittäisin käsitellä kaikki tämän syksyn ja talven ravintolat kerralla.

Lyonissa on mukavan intiimi tunnelma.

Lyon. Ihan okei. Alkuruoka (kanttarellisalaattia timjamivaahdolla) oli selkeästi mietitty, hienostunut kokonaisuus. Mutta pääruoaksi tarjottiin papulisäke, ja siis ihan oikeasti: se oli listalla sipulipiiraan lisäke. Mitään muuta ei kuitenkaan vegaanille ollut piiraan tilalle keksitty, eli lautaselta löytyi papuja tomaattikastikkeessa. Olisin minä siihen jotain vähän lisää kaivannut, tuo oli aika arkista. Jälkiruoaksi marinoituja hedelmiä, eivät ihmeellisiä, mutta eivät mitenkään pahojakaan.

Boulevard Social. Ihanaa. Viiden ruokalajin vegaaninen lounasmenu. En muista enää mitä kaikkea ja miten – mutta paljon erilaista hyvää. Granaattiomenaa oli mukana monessa jutussa, mikä ei haitannut yhtään, sillä se on yksi suosikkiraaka-aineistani. Joku keskivaiheen ruoista oli punajuurikvinotto punajuuripyreellä, ja se oli ehkä pikkuisen tylsempi kuin muut, mutta oikein hyvä kuitenkin. Suosittelen erittäin lämpimästi! Myös palvelu ja viinit olivat ihania.

Kosmoksen sali. Hienohan se on. 

Kosmos. Kamalaa. Kuiva, mauton salaatti alkuruoaksi. Pääruoaksi jotain, joka muistutti kanaviillokkia kouluruokalassa (paitsi että kana oli korvattu hernemaissipaprikalla), ja ainut erottuva maku oli todella polttava chili. Jälkiruoaksi sohjoista vaniljasorbettia (inhoan sorbettia) tyrnikeitossa (inhoan tyrniä). Ei tänne enää! 

Farang. Parasta. Seitsemän ruokalajia, tässä ne ovat:

CHA PLU LEHTEÄ JA TEMPEHIÄ

kookospähkinää, tamarindia
TOFUA JA DAIKONIA "VIETNAM"
aasialaisia yrttejä, mustariisi & etikka -dressing
SOM TAM, SALAATTI VIHREÄSTÄ PAPAIJASTA
paahdettua pähkinää, tamarindia, vihreää pitkäpapua
GRILLATTUA THAI-MUNAKOISOA "YELLOW BEAN"
aasialaisia sieniä, inkivääriä, keltapapu-dressing, rapeaa sipulia
MORNING GLORY, RAPEAA TOFUA
vesikrassia, rapeakuoriseksi paistettua silken-tofua
PHAENANG-CURRYA, PAAHDETTUA KURPITSAA
paahdettua maapähkinää, thaikurkkupikkeli, limelehteä & jasmiiniriisiä
HOLA HOLA 10
thaityyliin marinoituja hedelmiä, sokerihernettä, vanilja-kookoskermalientä, mirabelle-luumusorbettia

Farangin sali on välillä meluisa, mutta muuten tykkään interiööristä.

Farang on siitä mahtava, että siellä on siis valmiiksi mietitty vegaaninen menu, joten viinitkin on sovitettu sopimaan näihin ruokiin. Eikä tarvitse tuntea itseään hankalaksi tai erilaiseksi. Ja siis jos jäi epäselväksi vielä, niin ne ruoat ovat ihan todella hyviä. Suosikkini yllä olevasta listasta olivat tempeh cha plu-lehdessä sekä rapea tofu vesikrassin kera. Ainut ongelma tässä on se, miten jaksaa syödä kaiken. Minulle olisi riittänyt viisikin ruokalajia. 

Salutorget. Nihkeää. Alkuruoaksi eivät keksineet kuin vihreän salaatin. Pääruoaksi olisin halunnut listalta sienikaalikääryleitä, mutta niitä ei voitu kuulemma valmistaa ilman voita, joten sain punajuurikeittoa. Ei siinä mitään vikaa ollut, mutta äitini tekee kyllä paljon parempaa. Jälkiruoaksi olisi ollut tarjolla vain sorbetti, joten join vain kahvin. Se siitä. 

Fransmanni. Kluuvikadun semmoinen. Kaverini E halusi mennä lounaalla syömään Fransmannin härkäruukun (johon hänellä on kuulemma erityinen suhde), ja lähdin mukaan hieman skeptisenä siitä, löytyisikö minulle mitään muuta kuin salaattia. Mutta S-ketju yllätti positiivisesti! Tekivät listan ulkopuolelta soijapihvejä, rapeita lohkoperunoita ja salsa verde -kastiketta. Ei se nyt mitään fine diningia ollut, mutta kuitenkin hyvää ja lämmintä, ravitsevaa ruokaa. Ja tarjoilijakin oli kiva, pahoitteli kovasti kun lounaaseen kuuluva täytekakku ei ollut minulle sopivaa. Pisteet kotiin. 

Lopuksi täytyy rehellisyyden nimissä todeta, että mihinkään ravintolaan en ollut ilmoittanut ennalta että nyt olisi vegaani tulossa syömään, paitsi Lyoniin ja Kosmokseen. Toisaalta juuri siksi olisin niiltä odottanut enemmän. Mutta tämä voi selittää esimerkiksi Salutorgetin rajattua valikoimaa. 

Kuvat kyseisten ravintoloiden nettisivuilta. 

Kaupallinen tiedote

Heippa! Viikonloppuna on taas Ravintolapäivän aika. Blogikollektiivimme (vahvistettuna linssikeitto-veljellä) osallistuu ensimmäistä kertaa – siis tiskin toisella puolella. Syömässä olemme käyneet ennenkin, mutta nyt otamme veitset omiin pikku kätösiin.

Joitakin kuukausia sitten olimme porukalla syömässä sushia, kuten meillä on usein tapana tehdä. Samalla kerrottiin huonoja vitsejä (niinkin tehdään aika usein). Jotenkin, muistaakseni Susikoira Roi-vitsien kautta, päädyttiin heittämään läppää kuvitteellisesta sushikoirasta, joka valmistaisi maailman parasta sushia. Koska Arla on monilahjakkuus, alkoi hän pian tämän jälkeen piirtää läpän pohjalta sarjakuvaa, jonka pääosassa seikkailee kukapa muukaan kuin SUSHIKOIRA.

Me muut pidimme tätä niin vaikuttavana, että päätimme perustaa samalla teemalla ravintolan. Ainakin päiväksi.

Tässä harjoitellaan ahkerasti tositoimia varten! 

Tervetuloa siis sunnuntaina Vallilaan, jossa työhuonekollektiivimme tiloihin pystytetään pop up -sushibaari. Lisätietoja löytää tapahtuman facebook-eventistä. (Siellä voi lukea myös Sushikoira-sarjakuvan kolme ensimmäistä sivua!) Toivottavasti nähdään makien, nigirien ja muiden herkkujen äärellä!

© Arla

Matkan varrelta: Sa Seada

Niin. Sitä raahaa ison ja painavan järjestelmäkameransa matkalle kuumaan Keski-Eurooppaan. Kantelee sitä mukanaan monta päivää, saa matkakumppaninsa turhautumaan jatkuvalla räpsimisellä ja itselleen typerä turisti -fiiliksen. Joten parin päivän päästä kamera jää majapaikkaan, kun lähdetään illalla syömään. 

Ja totta kai, tietenkin, juuri tuona iltana ruokabloggari päätyy reissun parhaaseen ravintolaan. Huokaus. Tässä teille siis vilpitön suositus ja huonolaatuisia kännykkäkuvia. Täytyy myös lisätä, että annosten kaunis ulkonäkö ei ehkä tässä paikassa muutenkaan ollut se ykkösjuttu. Silti voin puhtain sydämin sanoa, etten muista milloin olisin käynyt näin hyvässä italialaisessa ravintolassa.

Sijainti tuona iltana oli Amsterdam. Ja koska olimme kerrankin tehneet pohjatyöt kunnolla, suuntasimme turistikeskustan ulkopuolelle, kohteenamme internetissä ylistetty Sa Seada. Etukäteen olin lukenut, että kyseessä on ulkonäöltään vaatimaton kortteliravintola, jolla ei ole edes nettisivuja. Mutta sisustuksella ei tällä kertaa ollutkaan mitään väliä, sillä saimme pöydän ulkoa, kadulta, miltei kanaalin vierestä. Kuuma päivä oli jo lopuillaan, ja ilta oli täydellinen ulkona syömiseen. Ruokalistasta havaitsimme hintojen olevan erittäin kohtuullisia. Sa Seadan tyyli on kallellaan Sisiliaan päin, ja paikka on kuulu nimenomaan kalaruoistaan. 

Otimme yhteiseksi alkuruoaksi kampasimpukoita ja pancettaa. Täytyy sanoa, että hivenen säpsähdin, kun tämä hökötys tuotiin pöytään. 

Kokin ajatus annoksen koristelusta oli siis ollut se, että kirsikkatomaattiin tökitään uunissa grillattua, raakaa spagettia. Öh. Simpukat ja pekoni olivat silti mahtavan makuisia, ja rapsakka lehtikaali ja hollandaise-kastike säestivät niitä oivasti. 

Tässä minun pastani. Kastike ei ollut tomaattipohjainen, vaan koostui kypsistä muussatuista pavuista, valkosipulista, oliiviöljystä ja valkoviinistä. Lisäksi simpukoita. Nams.

A. otti pääruoaksi suolakuoressa kypsennetyn kokonaisen kalan, tarkemmin ottaen kultaotsa-ahvenen. Tässä tarjoilija murtaa kuoren ja riipii kalan lautaselle.

Ja siinä se sitten on. Oli kuulemma meheää ja maukasta. Sanoja "paras ikinä" käytettiin. Tuo kulmassa oleva vihreä on muuten taas sitä paistettua lehtikaalia, ja vähänkö sekin on parasta.

Kalan lisukekin oli hyvä. Tiedän koska söin siitä osan.

Jälkiruokaa ei jaksettu, vaikka sitruuna-vodkajäädyke sekoitettuna kuohuviiniin houkutteli kovasti. Sen sijaan lyllersimme parin korttelin päähän, jossa oli laituribaari, eli kapakka kanaalin yllä. Suunnattoman idyllistä, ja Aperol Spritz oli halpaa.

Jos siis tekin satutte matkoillanne Amsterdamiin, niin menkääpä Sa Seadaan. Ette kadu. Osoite on Eerste Oosterparkstraat 3-5, ja me ainakin löysimme paikalle kartan avulla helposti. Arki-iltana oli hyvin tilaa, paikka alkoi täyttyä vasta lähempänä kymmentä illalla. Keskustasta kävelee parisenkymmentä minuuttia, mutta kun voi kävellä mukavaa reittiä, miltei koko matkan jopa kanaalinvartta, niin sehän on vain hauskaa.

Murun pikkusisko, Pastis

Muistattehan, kun kävin Murussa? Sehän oli mainio mesta. Kun kuulin, että samat tyypit olivat avanneet uuden paikan, kiiruhdin tietenkin testaamaan. Pastis sijaitsee Etelä-Helsingissä, Pikkuroballa, kuten kuvasta näkyy.

Kameran linssissä on joku inha suttu

Mukavan, hämärän salin tyhjyys selittyy sillä, että olimme paikalla jo 16.30. Piakkoin paikat täyttyivät viimeistä myöten.

Alkuun sitä itseään. Pastista siis. Tarjolla oli kolme erilaista. Tämä oli joku hyvä ei-Alkosta-saatavilla oleva merkki.

Sitten luettiin ruokalistaa. Tarjolla olisi ollut leikkelevalikoimaa, talon makkaroita, etanoita ja kuvepaistia. Rustiikkinen bistromeininki siis, kuten Murussakin. Hieman yllättäen päädyimme tällä kertaa hyvin merellisiin vaihtoehtoihin. 

Yllä olevassa kuvassa minun alkupalani. Kylmäsavustettua lohta, paahdettua briossia ja piparjuurituorejuustoa. Lohi oli hyvää, briossi maistui kuivalta paahtoleivältä ja tuorejuusto ei miltään. Pettymys! Siis ainakin kokonaisuuden kannalta, vaikka itse lohessa ei ollutkaan mitään vikaa. 

Toisella puolella pöytää alkupalaksi tilattiin simpukoita bouillabaisse-liemessä. Niitä oli alkupalaksi PALJON, mutta maku ei kuulemma ollut mitenkään erityinen. Ihan kiva. 

Yleensä nimenomaan alkuruoat ovat minusta ravintolassa syömisen hauskin osuus, mutta täällä oli toisin. 

Pääruoat kuitenkin yllättivät maukkaudellaan hieman vaisun alun jälkeen. Tässä minun haukikvenellini, parsan ja katkarapujen kera. Oikein hyvää! 

Tässä taas päivän kalansaalis antiboise, eli merianturaa anjovis-tomaattikastikeessa. Tämäkin oli kuulemma oikein onnistunut annos. 

Lisukkeeksi listan mukaan "kevätkasviksia ja huhtasieniä". Kasvikset olivat erinomaisia, mutta huhtasienet olivat kyllä suorittaneet jonkun mystisen katoamistempun, sillä niitä ei kasarista löytynyt. 

Loppuun petit fours. Söpöjä, hyviä. Kokonaisuutena Pastis ei kuitenkaan yltänyt Murun tasolla, valitettavasti.  Palvelu oli kyllä erinomaista ja pääruoat makoisia, joten ei pidä liikaakaan moittia. On tämä oikein hyvä ravintola, odotukseni vain ehkä olivat liian korkealla.

Murunen

Pääsin vihdoin käymään Murussa! Odotukset olivat korkeat, mutta niihin vastattiin. Kaikki mitä lautasilla eteemme kannettiin, oli todella maistuvaa. Myös paikan tunnelma oli mukava ja palvelu hyvää, vaikka loppuillasta, ravintolan ollessa täynnä, hivenen viipyilevää. Mitäpä tuosta.

Tämä kuva on Murun sivuilta, loput on omia.

Välillä annosten rouheasta tyylistä tuli hieman mieleen Kuurna, mutta usein erilaisissa yksityiskohdissa ja tekniikoissa oli menty vielä vähän pidemmälle. Nähty vielä pikkuisen enemmän vaivaa. Oli tämä himpun Kuurnaa kalliimpikin, mutta siedettävissä rajoissa. Sitä paitsi illan oikeutti sekä aikoinaan annettu joululahjalupaus että äidin syntymäpäivä. Äidin lisäksi seurueessa mukana tällä kertaa oli linssikeitto-veli. 

No niin, tästä lähtee. Monta kuvaa annoksista ja unohtuneet yksityiskohdat - - -

Minun alkuruokani. Talon omaa pateeta taikinakuoressa, leikkeleitä, rucolaa ja sieniä. Sekä jumalaista punasipulihilloketta. Ei muuta kuin että nam.

 

Veljen vitello tonnatto. Lisänä oli myös hieman tuoretta tonnikalaa, uunikuivattuja tomaatteja ja salaattia. En saanut maistaa, mutta varsin hyvää taisi olla tämäkin...

Äidin mustajuurta ja siitakesientä sisältänyt salaatti. Sienet tuotiin pöytään erillisellä kuumalla pannulla, ja ne olivatkin ihanan rapeita ja kuumia.

Veljen pääruoka, josta olen unohtanut kaiken, paitsi että se oli jotakin pitkään haudutettu poron osaa ja makoisaa. Jotain linssejä tuolla ainakin näyttää olevan alla.

Minä ja äiti söimme tyttömäisesti kalaa, eli paahdettua siikaa ja selleriohrattoa. Jumalaista. Lisäksi uunifenkolia ja pieniä friteerattuja sopuli eikun sipulirenkaita, jotka kruunasivat annoksen.

Jälkiruoat olivat ehkä illoin heikoin lenkki, vaikka hyviä toki nekin. Sitruunaruoholla maustettu crème brûlée vaan oli aika samanlainen kuin monessa muussakin (hyvässä) paikassa.

Suklaafondat vei kyllä kielen mennessään, että ei sillä. Jälkiruokien osalta tarjolla oli lähinnä siis klassikkoannoksia. 

Murun ruoka ei ole mitenkään erityisen "kekseliästä" niin kuin ehkä Farangissa tai jossain fiinimmässä Olossa, vaan klassiseen perinteeseen ja laadukkaisiin raaka-aineisiin nojaavaa ja hyvin tehtyä. Eli juuri semmoinen hyvän bistron meininki mihin on pyrittykin.

Teatteri & teatteri

Suurella ja äänekkäällä (uus)perhekompleksillani on tapana kokoontua yhteen ruoan, juoman ja kulttuurin merkeissä. Vähän aikaa sitten tarkoitus oli käydä kaksinkertaisesti teatterissa. Eli siis ensin testata ravintola Teatteri (se Grillin puoli) ja sen jälkeen täysin vatsoin kieriä nauttimaan Kansallisteatterin Patriarkka-näytelmästä.

Toinen puoli illasta meni hieman myttyyn, sillä Patriarkan näytös tuolta illalta lopetettiin kesken ensimmäisen 15 minuutin jälkeen teknisen vian vuoksi. Keskitytään siis analysoimaan tätä toista Teatteria, eli illallista. 

Paikka oli valittu osittain sijaintinsa takia, ja siinä ei kyllä ollut moittimista – keskustammassa ei ravintola juuri voisi olla. Samoin palvelu oli koko illan ajan ensiluokkaista, minkä huomasi myös siinä, että pienen lapsen läsnäolo seurueessamme ei aiheuttanut ongelmia. Palvelun takia käynnistä jäi kokonaisuutena hyvä mieli, vaikka en ollut ruokaan täysin tyytyväinen. No, siihen toki vaikutti seurakin, ja isän tarjoaman viinin määrä, krhm.

Aloitetaanpa alusta. Nyt tullaan heti ihan makuasioihin, mutta ravintolan sisutus oli minusta aika hienosteleva. Siis vähän överi. Jotenkin linjaan sopi hyvin, että viereisessä pöydässä istui parin vuoden takainen Miss Suomi. Itse taidan viihtyä paremmin paikoissa, joissa ei haittaa vaikka jalkaan on sattunut vähän nuhjaantuneet converset.

Ja ruoka sitten? Jotkut jutut olivat erinomaisia, toiset pettymyksiä. Mutta se mikä ei vaihdellut, oli hinta. Kaikki oli yksinkertaisesti kallista. Paras esimerkki on ehkä alkuruokani, "Rakuunassa paistettua kampasimpukkaa ja juuripersiljapyrettä". Kuulosti hyvältä, olen nimittäin suuri kampasimpukan ystävä. Mutta.

  

Se mitä reilulla seitsemällätoista eurolla konkreettisesti sai, oli kaksi toistaan isolla lautasella etsivää kampasimpukkaa, joissa en erityisesti havainnut rosmariinin makua. Juurespersiljapyrekin oli aika laimeaa. Itse simpukat oli kyllä mukavan rapsakoiksi paistettu, mutta kamoon. Tämän annokset ainekset maksoivat ravintolalle ehkä mitä, viisi euroa? Jotain rajaa sillä katteen määrälläkin. 

Pääruoaksi valitsin siikaa. Se oli semmoista kuin siika on, hyvää.

Siian alla oleva perunamuussi sen sijaan oli vähän tympeää, jäykkää ja suolatonta. Kastike oli ok. Ja viinit olivat muuten erinomaisia, tuli juuri mieleeni! Ehkä sen takia että valkoviinimme sopi kalaan niin passelisti.

Mutta mitä ruokaan tulee, niin mikäli haluaa syödä tällaista ei-kikkailevaa, ehkä hieman ns. vanhanaikaista ruokaa, niin minusta hinta-laatusuhde on kyllä esimerkiksi Sea Horsessa tai Elitessa paljon parempi. Tosin edessäni ja vieressäni nautittiin Beef Wellingtonia, joka julistettiin äärimmäisen maukkaaksi. Sitä ei taida Helsingissä kovin monesta paikasta edes saada.

Kuvaan lisätty kontrastia jotta täydellinen kypsyysaste erottuisi. Ei se ihan erotu, hämärää on.

Mutta tässäkin kehutussa annoksessa ilmeni ravintolan omituinen tason vaihtelu: täydellisen lihan kanssa tarjottiin lötköjä pariisinperunoita, jotka tuntuivat suoraan pakasteesta sulatetuilta. Ei näin!

Jälkiruoat kruunasivat epätasaisuuden. Minun macaron-leivokseni olivat valehtelematta huonoimpia mitä olen ikinä syönyt, vaikka mukaan laskettaisiin vastaava Pirkan pakastetuote. Kuivia ja tunkkaisia. Pikkuveljen uunijäätelössä ei ollut juurikaan jäätelöä. Sen sijaan sitrus-posset oli kuulemma mahtava, eikä vastapäätä nautitussa suklaakakussakaan ollut ilmeisesti valittamista.

:(

:)

Kokonaisuutena olen Teatterin Grillistä lähinnä hämmentynyt. Hyvää on, mutta skarppaamista kovasti myös. Ja koska hintataso on näin kova, pitäisi laadun olla tasaisempaa. Plussaa kuitenkin siitä, että tarjolla oli sesonkiin sopivasti muutamia maderuokia. Pari niistä testattiin seurueessamme, ja maistuivat hyvin.

Ticketsin tapaskarnevaali

No, Kataloniassa sitten käytiin. Ja olipa hieno matka! Barcelona on nimenomaan ruokakaupunkina parhaimmasta päästä. Kauppahallit olivat hienoimpia näkemiäni, ja hintataso sekä kaupoissa että ravintoloissa edullinen. Melkein joka paikasta (hienoista ravintoloista pieniin kuppiloihin) sai kolmen ruokalajin lounaan ja lasin viiniä noin kymmenellä eurolla. Äyriäisiä, simpukoita ja ostereita oli tarjolla paljon ja monenlaisia. Cava oli hyvää ja halpaa.

Viimeisenä iltana minulla ja A:lla oli varaus Ticketsiin, tuohon Adrian veljesten pyörittämään tapasbaariin (kuka haluaisi pitää kolmen tähden Michelin-ravintolaa jos voi pitää tapasbaaria?). Kokonaisuutena voisi sanoa, että olipa hyvä show! Paikka oli nimestä ja sisustuksesta lähtien yhtä kabareeta ja karnevaalia.

Ruokalistan kuvitustyyli toi mieleen sarjakuvapiirtäjä Daniel Clowesin. Näitä olisi saanut ostaa kotiinkin, mutta olivat tyyriitä.

Mukavat ja innokkaat tarjoilijat selittivät ystävällisesti niin konseptia kuin ruokien sisältöä, ainakin sen verran kuin heidän englannintaitonsa salli. Annoimme henkilökunnalle vapaat kädet valita meille 70 eurolla (per henki) syötävää. 

Se oli hieman liikaa. Kuudentoista makupalan jälkeen minä olin niin täynnä, että oli pakko luovuttaa. Siinä vaiheessa olisi ollut tulossa vielä ainakin muutamia annoksia lisää, mutta oli pakko tyytyä kahviin ja pieneen jälkiruokaan. 

Kahvien lisäksi joimme aterian aikana ensin yhdet lasit cavaa – ja niiden loppuessa otettiin koko pullo. Lopulta koko illan lasku oli meiltä molemmilta yhteensä noin 150 euroa, mitä tästä kokemuksesta on pakko pitää kohtuullisena. Mitään vastaavaa ei Suomessa ole edes tarjolla.

Mutta nyt kuvia joistakin aterian kohokohdista.

Nämä olivat pieniä ilmatyynyjä (en todellakaan tiedä miten tehtyjä), jotka oli täytetty nestemäisellä manchego-juustolla. Päällä oli vielä hieman lisää juustoa, hasselpähkinää ja mätiä. Omituinen, hauska tekstuuri, mutta maun puolesta eivät nousseet suosikkien joukkoon. Poksahtivat kyllä hauskasti suussa!

 

Hapankorppuja. Tai jotain sen tapaista leipää. Päällä naudanpaistia, smenatanaa ja sipulia. Lumen näköinen asia oli viinietikasta tehtyä puuteria, mikä antoi hienon säväyksen. Tarjoilijamme kertoi, että menun ideana oli olla makumatka maailman ympäri. Tämä oli kuulemma Suomi! 

 

Yksi illan ehdottomista huipuista: hieman tulista, limemehussa kypsennettyä tonnikalan vatsaa merilevätötterössä. Niin hyvää, pehmeää, raikasta! 

 

Avokadocanneloni, joka oli täytetty kuningasravulla ja perinteisellä katalonialaisella romesco-kastikkeella. Kaunis annos, mutta makua olisi voinut olla ehkä hieman enemmän. Avokadon kermaisuus syö helposti terän muista raaka-aineista.

 

Tietenkin ostereita. Kolmella eri tavalla: sellaisenaan (oik.), oliiviöljykaviaarin kera (kesk.) sekä aasialaisessa marinadissa lohen mädillä. 

Vielä lisää noita ihania merinilviäisiä. Nämä olivat isompaa lajia (No.2), ja ne tarjoiltiin kuuman kanaliemen sekä tryffelihelmen ja kultauksen kera! Kuulostaa varmaan oudolta, mutta makuelämys oli todella vaikuttava: täyteläinen, voinen ja merellinen samaan aikaan.

Tässä jälkiruokamme, se ainut jonka pystyimme syömään, eli Ticketsin oma mini-kuppikakku. Vaaleanpunaisen paperin näköinen tarjoiluastia oli tehty mansikasta ja se oli syötävää. Ja hyvää. Lisäksi piskuisesta kakusta löytyi ainakin tuorejuustoa, hunajaa, jäädytettyä mansikkaa ja ruusun terälehteä. 

Kuvaamatta jäi moni makupala, esimerkiksi marokkolainen appelsiini-oliivisalaatti, tryffelillä ja juustolla täytetyt sämpylät ja kimaltavat huotrasimpukat. En halunnut koko iltaa istua kamera kädessä. Menkää itse, nähkää ja syökää.

Hieman jäi hampaankoloon se, ettemme jaksaneet tutustua makeiden asioiden tarjontaan enemmän. Naapuripöydässä nimittäin kun tilasivat jäätelöä...

 

...niin paikalle huristeli kelloa soittaen kokki ravintolan omalla jäätelövaunulla! Ja väsäsi pöydän vieressä aikamoiset herkkutötteröt. 

Jos siis satutte olemaan menossa Barcelonaan, niin varatkaa ihmeessä pöytä täältä. Kaikki mitä söimme ei ollut makuhermoja räjäyttävää, hyvää toki. Mutta joukossa oli todellisia helmia, ja kokonaisuutena ilta oli niin hauska, että haluan ehdottomasti joskus vielä palata näiden tapasten äärelle.