Näytetään tekstit, joissa on tunniste lohi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lohi. Näytä kaikki tekstit

21.8.2013

Teriyakilohi & kurkkunuudelit

Ravintolapäivästä jäi yli muun muassa reilu kimpale lohta. Siispä seuraavana päivänä päätin valmistaa ystäville jotain kalasta. Pikaisen googletuksen jälkeen päädyin teriyakiloheen. Myös avokadoa ja kurkkua oli jäänyt jonkin verran, niistäpä siis lisäkesalaatti!

Hyvää oli. Ja näin se meni:


Lohi

700 g lohta (tai vähemmän, tämä oli reilu annos neljälle)
kevätsipulia
seesaminsiemeniä
seesamiöljyä
tuore lime

Kastikkeeseen:
1 dl soijaa
1 miriniä (japanilainen riisiviini, saa etnisistä kaupoista ja isoista supermarketeista)
1 ruokalusikallinen sokeria
kaksi raastettua valkosipulin kynttä
peukalon kokoinen pätkä raastettua inkivääriä
yhden limen mehu

Valmista ensin teriyaki-kastike. Ja kyllä, tiedän että sitä myydään kaupassa valmiina sekoituksena Mutta niin myydään pakastepitsojakin. Raasta siis inkivääri ja valkosipuli ja sekoita kulhossa muiden aineiden kanssa. Laita liemi sitten kattilaan ja kiehauta nopeasti. Hämmennä ja anna poreilla muutaman minuutin ajan. Leikkaa lohi paloiksi. Voit leikata jokaiselle syöjälle oman palan, tai sitten tehdä vielä pienempiä kalasia. Pikkupaloissa on se hyvä puoli että kastike leviää paremmin joka puolelle. Laita lohipalat isoon vuokaaan/muuhun astiaan ja valele niiden päälle tasaisesti kaksi ruokalusikallista seesamiöljyä. Kaada sitten teriyakiliemi kaiken päälle. Levitä joka puolelle. Anna marinoitua jääkaapissa puolesta tunnista kolmeen tuntiin.

Sopivan ajan kuluttua ota kala kylmästä ja laita grillipannu (tai tavallinen paistinpannu, jos et omista grillipannua tai parilaa) lämpenemään. Kippaa kala lävikköön, jotta turha neste poistuu. Paista palasia keskikuumalla pannulla molemmilta puolilta lyhyt aika, puolesta minuutista minuuttiin. Ripottele lopuksi lohen päälle seesaminsiemeniä ja hienonnettua kevätsipulia. Myös limen mehu sopii hyvin kalan päälle puserrettavaksi.


Huom! Tällä ohjeella kala jää sisältä punertavaksi. Minä tykkään siitä niin, mutta jos te siellä ruudun takana pidätte enemmän kypsemmästä kamasta, niin laittakaa paistetut kalapalat vielä uuniin (valmiiksi lämmitettyyn, 180 astetta) reiluksi viideksi minuutiksi. Tässä vielä kuva siitä mihin kypsyysasteeseen itse päädyin: 


Salaatti

sopivasti nuudeleita neljälle hengelle
yksi pieni kotimainen kurkku
yksi avokado
muutama kevätsipuli
tuore lime
seesamin- ja kurpitsansiemeniä
seesamiöljyä
soijaa
yksi tuore punainen chili
ituja

Keitä nuudelit ja sekoita niihin soijaa ja seesamiöljyä. Purista sekaan myös limen mehu. Pilko kevätsipuli, chili, kurkku ja avokado pieneksi ja sekoita nuudelien joukkoon. Pöyhi mukaan myös idut ja siemenet. Anna levätä kylmässä hetken aikaa ennen tarjoilua.



2.5.2013

Savupaprikalohi

Saanko esitellä: uusi paras kaverini, savupaprikajauhe! Tutustuimme noin kuukausi sitten, hetken mielijohteesta, Stokkalla. Melkein viiden euron hinta hieman kirpaisi, mutta tämä tyyppi sopii niin pikanuudeleihin kuin pari tuntia väkerrettävien samosojen täytteeseen. Ja falafeliin. Ja lihapulliin.



Ja ehkä hieman yllättäen myös yhdistelmään, joka koostuu lohesta, kardemummasta ja vaahterasiirapista. Törmäsin tähän ohjeeseen kun Herra Googlen avulla halusin tutustua savupaprikafrendiini vielä paremmin. Resepti on alunperin Pipsa Hurmerinnan keittokirjasta. Pieniä tuunauksia on tehty, niin linkatun bloggaajan kuin minunkin toimestani.

Erittäin Jännä Lohi Kahdelle Nälkäiselle

500 g lohta (tai sopivaksi katsomasi määrä)
vajaa desi vaahterasiirappia
1 tl savupaprikajauhetta
2 tl kardemummaa
yksi kuivattu chili murskattuna
1 tl suolaa
puolikas sitruuna

Lisäksi esimerkiksi perunoita. Tai mitä haluatkaan.

Laita uuni päälle (200 astetta) ja kala vuokaan. Valmista kastike: sekoita mausteet vaahterasiirapin joukkoon. Ihanan jouluinen tuoksu!


Sivele lohi kastikkeella ja laita se uuniin. Jos kala on hyvin paksu, kuten minulla, kannattaa tehdä siihen myös pieniä viiltoja. Näin makua saa sinne sisäänkin.


Menee noin kymmenen minuuttia, ja tadaa! Kala on valmis. Purista sen päälle reilusti sitruunaa. Tuoreet yrtitkin tekevät hyvän säväyksen, ainakin valokuvissa.


Minä laitoin tänään perunatkin vuokaan ja kastiketta päälle (keitettyäni ensin lohkoja kymmenisen minuuttia että pehmenivät). Ehkä ne olisivat voineet olla vielä vähän pidempäänkin, mutta kalan kanssa kannattaa olla varovainen. Ylikypsä lohi on tylsää mössöä.

 Kastikkeesta tulee kalaan runsas, täyteläinen maku. Sen vuoksi minusta myös joku raikastava kasvislisuke on paikallaan. Itse askartelin tänään sen avokadosta, kurkusta ja ruohosipulista.

Vaahterasiirappi ja kardemumma (saati savupaprika) voi kuulostaa lohen kanssa aika oudolta, mutta valehtelematta tämä on todella hyvää. A. otti kaksi kertaa lisää ja kehui vielä parin tunnin päästäkin. Kokeile ja ihastu!