Bataattia uunissa

Näin tuoreena vegaanina (ks. edelliset kolme postausta) joutuu koko ajan tilanteisiin, joissa ihmisillä on paljon kysymyksiä. Usein tuntuu, että en ole vielä valmis vastaamaan niihin. Esimerkiksi sellaiset kelat kuin Miksi & Miltä Se Sitten Tuntuu ovat omassa päässäni niin sanotusti kesken. Mutta yhteen kysymykseen olen usein osannut vastata. Se on: Mitä Sä Sitten Syöt.

Usein vastaus on, että sitä mitä on saatavilla. Tai: pähkinöitä, soijajogurttia ja leipää, koska en ehdi muuta. Mutta kyllä mä välillä ehdin, niin tehdä kuin syödä.

Esimerkiksi tämmöistä.

Uunibataattia kikherneillä, sienillä ja chipotle-majoneesilla
 (yhdelle)

1 keskikokoinen bataatti
kourallinen herkkusieniä
puoli tölkkiä kikherneitä
pieni punasipuli
yksi valkosipulin kynsi
yksi tuore vihreä chili 
puoli desiä soijajogurttia
chipotle-tahnaa
rypsiöljyä
seesamiöljyä
hunajaa (joo, tiedän, mutta en mä aio silti tästä luopua)
lehtipersiljaa
suolaa & mustapippuria

Pese bataatti. Pistele sen pintaan haarukalla reikiä ja leikkaa pitkittäin eräänlainen "hattu" pois. Pistä bataatti uuniin leikkauspinta ylöspäin, noin 200 astetta ja 30 minuuttia.

Paista odotellessa silputtua punasipulia pienessä öljymäärässä kunnes se on ihanan karamellisoitunutta. Malttia, parhaan tuloksen saat kun jaksat kuullotella rauhassa ei-todellakaan-ihan-kutosella.

Ota bataatti uunista ja kokeile pehmeysastetta. Mikäli oranssi herkku tuntuu jo sopivan mössömäiseltä, niin muhenna sisusta vähäsen (älä riko kuorta) ja ripottele sinne sekaan suolaa, pippuria ja pikkuisen seesamiöljyä sekä hunajaa. Laita vielä hetkeksi uuniin. 

Sitten sipulit sivuun pannulta ja paistovuoroon ohuiksi viipaleiksi leikatut sienet. Muista lisätä öljyä! Kun sienet ovat kunnolla rapsakoituneet, lisää pannulle kikherneet ja pienitty valkosipuli sekä chili. Anna muhia hetken aikaa. Suolaa ja pippuria tähänkin. Ota bataatti uunista ja heitä kamat siihen päälle. Sekoita pieneen määrään soijajogurttia chipotle-tahnaa oman maun mukaan (minulle riitti veitsenkärjellinen) ja viimeistele näin aikaansaamallasi vegaanisella "majoneesilla" sekä lehtipersiljalla koko komeus. Ja syö! Syö! Syö! 

Lauantain lammaspasta

Kun minä olin pieni, perjantaisin syötiin aina pastaa. Muistikuvissani se on spagettia. Kastike kai vaihteli, mutta aika usein syötiin totta kai jauhelihaspagettia. Hyvin nuorena piti opetella pyörittämään spagetti oikeaoppisesti haarukan ympärille, tai muuten ei tarvinnut syödä. Se ei ollut mitenkään ahdistavaa, vaan päinvastoin. Oli kunnia-asia syödä pastaa kuten aikuiset. Ei puhettakaan että pasta olisi pätkitty ennen keittämistä tai - vielä pahempaa - että sen syömiseen olisi käytetty haarukkaa ja VEISTÄ.

Perjantaipasta on mielestäni miellyttävä rutiini, mutta en onnistu noudattamaan sitä. Pastasta on tullut epäsäännöllisessä elämässäni enemmänkin pikaruokaa, mikä on sääli. Parhaat ruoat (& muutkin tärkeät asiat elämässä) vaativat aikaa ja paneutumista. Siksi yritän näin viikonloppuisin joskus panostaa pastaan. Tänään onnistui.

Lauantain lammaspasta
(kahdelle, tosin kastiketta jäi vähän yli, mutta jatkokäyttömahdollisuudet ovat rajattomat)

400 g karitsan jauhelihaa
2 valkosipulin kynttä
puolikas sipuli
2 porkkanaa
oliiviöljyä
yksi kuivattu chili
7 kirsikkatomaattia
1 purkki tomaattimurskaa
ripaus sokeria
1,5 dl punaviiniä
puolikas liha- tai kasvisliemikuutio
10 mustaa kalamataoliivia
laakerinlehti
neilikkaa
kanelia
minttua
mustapippuria
Maldon-suolaa
pieni loraus kermaa
pecorinoa (tai parmesaania)
haluamaasi pastaa haluamasi määrä
tuoretta basilikaa ja minttua


Silppua valkosipuli, sipuli ja porkkana hyvin pieniksi kuutioiksi. Paista korkeareunaisessa paistinpannussa oliiviöljyssä, lisää liha mukaan pieni erä kerrallaan. Hulauta sekaan tomaattimurska ja puolitetut kirsikatomaatit. Lisää ripaus sokeria ja muut mausteet (laakerinlehti poistetaan sitten ennen syömistä) sekä oliivit palasina (ei kiviä). Tomaattipurkkiin voi vielä laittaa vähän vettä ja heittää senkin pannulle, nestettä nimittäin tulee haihtumaan paljon. Lisää myös puolet viinistä tässä vaiheessa.

Tämän verran jäi.

Anna hautua noin tunnin, puolet ajasta ilman kantta ja puolet sen kanssa. Lisää sitten loppu viini ja pieni loraus kuohukermaa (ei pakollista). Hauduta vielä toinen tunti. Keitä pasta. Juuri ennen kuin sekoitat kastiketta pastaan, lisää mukaan reilusti revittyjä tuoreita yrttejä.

Minun mielestäni parmesania vielä vahvemman makuinen pecorino sopii lampaan maun kanssa täydellisesti. Mutta toki parmesankin käy. Lisäsin pienen kourallisen kastikkeeseen jo hauduttamisen loppuvaiheessa, ja sitten toki lisää lautasella.

Tällaisen paksun lihakastikkeen kanssa muuten sopii hyvin joku leveämpi pastamalli. Arabian K-kaupasta löytyi Pirkan latuskaa pappardelle-pastaa, joka toimi tänään mainiosti.

Alkupalaksi askartelin pari minikokoista white pizzaa Raisan ohjeeseen tukeutuen (no mitä siinä parin tunnin haudutuksen aikana pitäisi tehdä? Ehdin lakata jo varpaankynnetkin). Kaupassa tosin oli niin houkuttelevia suppilovahveroja, että korvasin kanttarellit niillä. Vähän kirsikkatomaattiakin taisi eksyä mukaan.

Loppuun ylläri: ensimmäistä kertaa Sodassa ja kauhassa mukana myös viinisuositus! (A. valitsi viinin ja kuulemma "ei ole mikään salaisuus että tämä viini on hyvää", mutta mitäpä tuosta. Jostain pitää aloittaa.) Kastikkeeseen pantu viini sopi sekä alkupalapizzan että pastan kanssa hyvin, ja hyvin mielellään sitä joi toisen lasin vielä ruoan jälkeenkin. Se oli tämä. En minä näistä viineistä aina niin kovin ymmärrä, mutta tuollakin sanovat että tämä sopii juuri pitkään haudutetun liharuoan kanssa. Eivät ole väärässä.

Juuri kun istuimme pöytään, tuli aurinko esiin pilvien takaa. Avasin parvekkeen oven, ja lähellä olevan kirkon kellot alkoivat soida. Herkempi ihminen olisi jo pitänyt tätä merkkinä jostain. Itseäni herkisti lähinnä jälleen kerran se, miten mahtavaa syöminen on.

Valkojauhonaamapizzaa

Tätä kirjoitusta varten tarkistin Kielitoimiston nettisivuilta kahden vaikean sanan kirjoitusasut: kantarelli on kantarelli ja pizza on pizza.

Kääritäänpä sitten hihat. Tehdään kaksi pyöreää pellinkokoista kantarellipizzaa.

Pohja (riittää kahteen):

2,5 desiä kädenlämpöistä vettä
kolmasosapaketti tuorehiivaa
suolaa ja sokeria
durumvehnäjauhoja

Käytä isoa kulhoa. Liuota hiiva veteen, lisää ripaukset suolaa ja sokeria. Lisää vähitellen jauhoja, vatkaa taikinaa ensiksi apuvälineellä, ja kunnolla. Alusta loput jauhot käsin. Kyllähän te nyt taikinan osaatte tehdä. Olennaista on kunnon vaivaus sekä se, ettei taikinaan lisätä öljyä tai muuta rasvaa. Tärkeää on myös jauhojen oikea määrä, mutta se selviää oikeastaan vain käsikopelolla. Kun pallo irtoaa kupin reunoista ja käsistä, on valmista. Kohota toivottavasti vielä hieman lötköä taikinamönttiä kulhossa kostean liinan alla tunti. (Kyllä, olen tietoinen pizzapuristeista, jotka käyttävät taikinan tekoon kaksi vuorokautta. Väinö, yritin linkata parin vuoden takaiseen blogikirjoitukseesi, en löytänyt sitä. Oletko liittynyt meidän hätäisempien koulukuntaan?)

White pizzaan ei tule tomaattikastiketta, eikä sen tekoon välttämättä tarvita veistä, minkä huomasin hauskana yksityiskohtana. Pääraaka-aineeksi käy hienosti sieni, kantarellin sijaan ravintolassa taidetaan useimmiten tarjota portobelloa. Mutta minulla oli keltaisen herkun himo, taas. Viikko sitten toin Pärnusta tuliaiseksi puoli kiloa kantarelleja, mutta eivät nämä tietenkään olleet enää sitä satsia.

Päällys (riittää kahteen):
200 grammaa kantarelleja
kaksi palloa hyvää mozzarellaa
pari kourallista valmista mozzarellaraastetta
oliiviöljyä
suolaa
parmesaania
tuoretta basilikaa
kuivattua oreganoa

Puhdista sienet ja revi ne sopivan kokoisiksi paloiksi pannulle. Kuumenna (ilman rasvoja!) muutaman minuutin ajan, että nesteet lähtevät irtoamaan. Revi pallomozzarella valmiiksi.

Sienet pannulla, taikina kulhossa. Kahvinkeittimessä muisto aamusta.

Toimi pohjan kanssa näin. Jaa kohonnut taikina kahdeksi palloksi. Jos näyttää siltä, että taikinaa on liikaa kahteen pellilliseen, valmista kolme pizzaa tai haaskaa ylijäämä. (Voi sen pakastaakin.) Ymppää leivinpaperi kiinni työtasoon kostuttamalla pöydänpinta märin käsin.

Levitä ensin leivinpaperille (juu, paperille) sivistynyt kerros öljyä. Kaulitse paperin päälle taikinasta ohut pyörylä: aloita kauliminen keskiosasta, ja kiinnitä sen paksuuteen (ohuuteen) erityistä huomiota. Lupaan, että kauliminen helpottuu vesikikan ansiosta huomattavasti, kun leivinpaperi pysyy melko tiukasti paikoillaan. Reunat voivat olla keskiosaa paksummat, mutta tarkkana, nekin toki kohoavat uunissa vielä. Ilmakuplat reunoissa enteilevät makoisaa pizzaelämystä.

Levitä kaulitulle taikinapohjalle ohut öljykerros, erityisesti reunoille. Sitten lisää revitty mozzarella ja raaste. Juustotäytteen päälle pannulla käyneet sienet. Ripottele vielä suolaa maun mukaan. Vedä uunivalmis pizza kuumalle pellille ja paista 250 asteessa kunnes mozzarella kuplii.

Heiti uunista tulon jälkeen raasta päälle parmesaania ja revi tuoretta basilikaa. Ripottele myös oregano uunikuuman pizzan päälle.

Näin ohut hänestä tuli.

Morchella elata eli Opettavainen Tarina Keväästä

Seuraa opetustuokio, aiheena sienet.

Oletan, että tätä nykyä jokainen kaupunkilaiskakarakin osaa suunnata syksyn tullen Nuuksioon suppilovahveroiden perässä. Tai ainakin ostaa niitä viidenkympin kilohintaan Stockan Herkusta (itsehän luotan siihen, että pääsen nauttimaan äitini työn hedelmistä). Suppilovahveroiden ja kantarellien lisäksi metsistä löytyy tuolloin myös mustatorvisieniä, ukonhattuja (lempparini), voitatteja, herkkutatteja, orakkaita, anisherkkusieniä (hämäävästi valkoisen kärpässienen, tuon metsiemme myrkkykäärmeen näköinen). Ja niin edelleen.

Syksyllä on siis sieniä. Hyvä hyvä.

Hieman pidemmälle sienten tutkailussa ehtineet tietävät kuitenkin, että sieniä saa myös keväisin. Huhti-toukokuu on erinomaista aikaa herkulliselle korvasienelle, josta parin ryöppäyksen jälkeen saa hienostunutta kastiketta pastalle tai pehmoisaa keittoa (ryöppäyksiä varten suosittelen tarkastamaan ohjeet huolellisesti, sillä ilman niitä korvasieni on kovinkin myrkyllinen).

Tänä keväänä opin kuitenkin uuden asian, kiitos pikkusiskoni. Ollessamme kävelyllä luonnon helmassa siskoni innostui nähdessään hiekkatien laidalla valtavan määrän epämääräisen näköisiä ruskeita möykkyjä (itse tuijotin maata viisi minuuttia ennen kuin hahmotin siinä mitään kuolleita lehtiä kummempaa). Sisko ei kuitenkaan tunnistanut kyseisiä suippoja ja huokoisia kasvustoja, joten palasimme talolle vain yhden esimerkkiotoksen kanssa. Pikaisen googlailun ja sienikirjan tutkailun jälkeen tulos oli selvä: kyseessä oli kartiohuhtasieni, kolmen tähden myrkytön herkku. Reipas sisko kipitti siis tuota pikaa takaisin löytöpaikalle, jolta palasi valtavan saaliin kera.

Olimme paraikaa suunnittelemassa illan grillipitoista ruokavaliota, mutta näitä uusia tuttavuuksia ei tehnyt mieli heittää ritilälle täytettyjen herkkusienten kaveriksi. Epätietoisessa tilanteessa sienten valmistuksessa on tunnetusti yksi vastaus ylitse muiden: kuuma paistinpannu ja nokare voita. Lisäksi pannulle päätyi myös kynnellinen valkosipulia. Lautaselle tiensä löysivät huhtasienten seuraksi kasvisvartaat, täytetyt herkkusienet, halloumi ja salaatti kastikkeineen - en tosin enää muista millä vartaat marinoitiin tai mitä kastikkeeseen laitettiin. Sen voin kuitenkin kertoa, että kaikki maistui erinomaiselta. Huhtasienten koostumus on melko täyteläinen ja lihaisa eikä ollenkaan samalla tavalla limainen ja sitkas kuin syksyn sienissä usein (tosin paistetuista sienistä on ilmeisen mahdotonta saada kuvaa jossa ne eivät näyttäisi limaiselta kasalta).

Tässä vaiheessa täytyy kuitenkin tunnustaa, etten ole ihan varma tarinan opetuksesta. Ennakkoluulottomuus? Tarkkaavaisuus?

Sienet?