25.6.2014

Punaisesta juuresta: borssi

Heippa! Kiitos kivoista viesteistä ja kommenteista joita on tullut edellisen, protuleirikokkaamista valottavan postauksen johdosta. Lupailin palata pian borssikeitto-ohjeen merkeissä, ja tässä se olisi.

Kaikista itäeurooppalaisista ruoista kenties tunnetuin, alunperin ukrainalainen borssikeitto on sikäli hankala määriteltävä, että siitä on olemassa kymmeniä, jos ei satoja erilaisia versioita. Oheisen kuvan kaikin tavoin hieno ruokakirja, Neuvostoliiton kansalliset keittiöt (suom. Elina Kaukoranta, suomenkielinen laitos ilmestynyt 1983), kertoo aiheesta seuraavasti:

"Ukrainassa lähes jokaisella paikkakunnalla on oma valmistustapansa borssille. Valmistus vie vähintään 3 tuntia tai jopa 5-6 tuntia, jos liemi keitetään luista. -- Punajuuri kuuluu olennaisesti borssiin. Se, kuten muutkin kasvikset, paistetaan ja haudutetaan kevyesti ennen liemeen lisäämistä. -- Useat borssit maustetaan erityisellä punajuurikaljalla tai -hauteella, joka antaa keitolle ominaisen happaman maun."

Kirja tarjoaa yhteensä kuusi erilaista ohjetta kyseisen keiton valmistamiseen, "Tavallisesta ukrainalaisesta borssista" "Pultavalaiseen borssiin", mutta ne sisältävät kaikki lihaa. Joissakin on mukana papuja, toisissa esimerkiksi omenaa. Punajuurta ja kaalia on kaikissa.

Alla on oma tyypillinen borssireseptini. En laita sekaan lihaa (ylläri), mutta jos sekasyöjiä on paikalla, leikkaan salamia pieniksi kuutioiksi ja pistän tarjolle keiton oheen. Niitä voi sitten ripotella jokainen lautaselleen haluamansa määrän. Ja smetanaa tietty perinteisesti monet tykkäävät lisätä sekaan tarjoiluvaiheessa.

Vegaanina keitto maistuu minulle ihan sellaisenaan, vaikka onkin siten paljon kevyempi ruokalaji. Smetanasta voisi toki itse tehdä vegaanisen version, jos viitsisi. Minulla on ollut tapana borssin kanssa syödä hyvää ruisleipää. Happamat maut tukevat toisiaan.


Eräs borssi
ainakin neljälle

neljä punajuurta
lohko keräkaalia (neljännes tai puolikas kaalin koosta riippuen)
kaksi porkkanaa
yksi sipuli
kaksi valkosipulinkynttä
laakerinlehti
valkopippuria, mustapippuria, suolaa, ripaus sokeria
kasvisliemikuutio
2 rkl etikkaa (jonkinlaista, esim. valkoviini-)
1 rkl sitruunamehua
öljyä paistamiseen

Kuori ja pilko punajuuret, porkkanat ja sipulit. Kuullota niitä pannulla pienissä erissä hetki. Keitä samalla 1,5 litraa kasvislientä. Lisää vihannekset kattilaan, ja pistä sekaan myös laakerinlehti ja mausteita. Silppua sitten kaali, ja lisää se etikan kanssa keiton sekaan. Lisää vettä, mikäli vihannekset eivät peity, mutta älä kovin paljon, borssin on tarkoitus olla miltei muhennosmaista. Keitä kunnes punajuurikuutiot ovat kypsiä. Juuri ennen tarjoilua lisää ihan pikkuisen sitruunamehua ja tarkista suola.

Tärkeää on pitkä keittoaika. Punajuurella menee helposti tunti tai puolitoista ennen kuin se kunnolla pehmenee. Samalla maku syvenee. Muita kasviksia ei tarvitse keittää niin pitkään, joten punajuurista on hyvä aloittaa keiton valmistus.

Mikäli joku teistä haluaa kokeilla myös perinteisen punajuurikaljan valmistusta (toimii siis käsittääkseni sekä juomana että borssin mausteena, lisätään juuri ennen tarjoilua keittoon), niin iloksenne vielä ohje aiemmin siteeratusta kirjasta:

"500 grammaa ruisleipää leikataan palasiksi, joiden päälle kaadetaan 1,5 l lämmintä kiehautettua vettä ja lisätään vielä 6 kuorittua ja paloiteltua punajuurta. Annetaan seistä kaksi päivää (päivisin auringossa, öisin lämpimässä paikassa), sekoitetaan usein. Kolmantena päivänä siivilöidään, jolloin kalja on valmista käytettäväksi."

Myönnän, etten ole punajuurikaljan tekemistä itse vielä testannut, mutta tavallaan houkuttaisi! 

23.6.2014

Kokkina protuleirillä

Olen yli kymmenen vuoden ajan miltei joka kesä viettänyt viikon protuleirin kokkina. Konseptia tuntemattomille: kyse on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumattomasta aikuistumisleiristä. Protuleiri on rippileirin vaihtoehto elämänkatsomustietoa opiskeleville nuorille, mutta avoin kaikille. Protulla oppituntien sijaan keskiössä ovat koko porukan yhteiset keskustelut, vaihteleviin teemoihin liittyvät työpajat ja harjoitukset sekä toki kaikenlainen mukava leirihomma, kuten saunominen, uiminen ja leikkiminen.

Kävin itse oman leirini 15-vuotiaana. Parina kesänä olin apuohjaajana ja myöhemmin ihan aikuisena ohjaajana, mutta viime vuosina olen viihtynyt paremmin keittiön puolella. Ruoanlaitto isolle porukalle on minusta kauhean tyydyttävää. Protuleirit ovat myös sillä tavalla lähellä sydäntäni, että haluan ihmisten viihtyvän niillä mahdollisimman hyvin. Ruoka ei ole tässä mielestäni pienessä osassa.


Kahdeksan päivää kestävällä leirillä syödään nimittäin viisi kertaa päivässä: on aamiainen, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Osanottajia on yleensä noin 20-25 ja ruokabudjetti on 900 euroa. Kokin pitää siis olla säästäväinen. Nopealla laskutoimituksella yhden ihmisen ruokaan voi päivää kohden käyttää noin viisi euroa. Sisäfile ei ole vaihtoehto, ja paljon pitää tehdä itse. Onneksi kesällä esimerkiksi monet kotimaiset kasvikset ovat sesongissa ja siksi edullisia.

Kesäkeiton aineksia.
Tänä vuonna kokkikaverikseni lähti veljeni, jonka ruoanlaittotaitoja on tässä blogissa monesti ennenkin ihailtu. Heti alkuun kohtasimme kiusallisen pulman, kun jostain ihan puun takaa tuli juhlapyhä nimeltä helluntai. Olimme käyneet edellisenä päivänä tukussa ostamassa kuivatavaraa, mutta suunnitelleet hankkivamme maidot yms. jostakin leiripaikan lähellä sijaitsevasta kaupasta – mutta nehän olivat kaikki kiinni. Epätoivoisen suhaamisen jälkeen päädyttiin piskuiselle huoltoasemalle ja päätettiin selvitä mahdollisimman vähällä seuraavaan päivään.

Hieman hermostuneen alun jälkeen kaikki sujui kuitenkin mainiosti. Mitään ei palanut pohjaan, ruokaa oli enimmäkseen sopiva määrä ja siitä tykättiin paljon (tai sitten osallistujat olivat hyviä & erittäin motivoituneita valehtelemaan) ja porukka oli mukavaa! Leiripaikan keittiö oli varustukseltaan hyvä, ja siellä oli jopa astianpesukone. Se on ihan luksusta: olen ollut protukokkina paikoissa joissa ei ole edes juoksevaa vettä, tai jossa aamu aloitetaan lämmittämällä puuhella, koska sähköistä ei ole. 

Säät olivat hieman sateisia viikon ajan, mutta keittiössä se ei haitannut. Liikenevällä vapaa-ajalla pelattiin veljen kanssa tietokonetta (ja tunnettiin itsemme hyvin vanhoiksi, kun tajuttiin, että tietokonepelimme oli vanhempi kuin leiriläiset), luettiin kirjoja tai katsottiin tv-sarjoja. Mutta tiiviin ruokalutahdin takia vapaata aikaa oli niukasti: aamu alkoi puuronkeitolla ja muilla aamiaishommilla kello seitsemän. Aamupala nimittäin tarjoillaan leirillä 8.00, ja kyllä sen valmistamiseen noin tunti menee, jos haluaa heräämisen jälkeen myös pestä hampaat ja kammata tukan. Nukkumaan pääsee yleensä hieman ennen yhtätoista, sillä iltapala päättyy kymmenen maissa, ja sitten pitää hieman vielä siivota.

Ohjaaja-Katri tykkäsi puurosta. Ja hillosta.

Muuta aamiaistarjoilua. 
Kivaa protukokkaamisessa on se, että kokilla on vapaudet tehdä ihan mitä ruokaa vain. Me teimme 15-vuotiaiden keskuudessa yleisesti suosittuja ruokia, kuten pizzaa ja spagettia jauhelihakastikkeella, mutta myös borssikeittoa ja tofu-bataattisalaattia (pizzojen jälkeisessä kuvassa alla). Protuleiri markkinoi itseään jonkinlaisena aikuistumiskokemuksena, ja minusta siihen kuuluu myös se, että laajentaa näkemyksiään myös ruokaan liittyvissä jutuissa. Oli tosi kivaa saada tänä vuonna leirin loppuessa sellaista palautetta, että alkuun oudoilta tuntuvat ruokalajit (kuten juuri se borssikeitto sekä bataattikeitto) olivat osoittautuneet herkullisiksi.

Jotkut jutut saattoivat kyllä leiriläisiltä mennä vähän ohi. Luulen, että yksikään ei huomannut, että olin esimerkiksi itse kerännyt ketunleipiä salaattiin. Kuusenkerkistä valmistamani teen join ihan itse keittiössä, kun ekana aamuna ihan tavallista kaupan vihreää teetäkin pidettiin "hieman leväisen makuisena", ja esitettiin vieno pyyntö saana seuraavaksi mustaa teetä.

Tehtiin kahdeksan pellilistä pizzaa, melkein kaikki erilaisia. Porukka ahmi ne vartissa.

Vääksyn avokadot olivat kalpeita. Johtuu varmaan sateisesta kesästä.

Teimme miltei joka päivä lounaalle keittoa, koska se on helppoa ja halpaa valmistettavaa isolle porukalle. Keiton kaveriksi leivoimme aina tuoreita sämpylöitä – sekin on keino säästää rahaa verrattuna ostoleipään. Ja sämpylätaikinaan on kauhean kätevä piilottaa aamuinen puuronjämä. Lisäksi eihän mikään ole parempaa kuin tuore, lämmin leipä. Ainakaan meidän leiriläisten mielestä ei ollut. 

Sämpyläpinoon kohdistunut hyökkäys takana, enää pari jäljellä.
Protuleirillä ollaan tarkkoja siitä, että myös erikoisruokavaliot otetaan huomioon. Osallistujien joukossa on melkein aina joitakin kasvissyöjiä, niin nytkin. Omasta vegaanisuudestani johtuen tein heille vaihtelevasti joko lakto-ovo-ruokaa tai ihan vegaanista (yksi apuohjaaja nimenomaan halusi kokeilla vegaanisafkaa, mutta en toki kysymättä jättäisi kenenkään pizzasta juustoa pois). Tänä vuonna kohtasin ensimmäistä kertaa myös leiriläisen, jolla oli paleoruokavalio. Hänelle kokkaaminen vähän jännitti, mutta palautteen mukaan onnistuimme siinäkin. Tulipa kokeiltua uusia juttuja: tein ensimmäistä kertaa esimerkiksi kesäkurpitsasta pastankorviketta (alla kuvassa ensin tekovaiheessa, ja sitten tarjoiluvalmiina pekonikastikkeen kanssa). 

Kaiversin suikerot kuorimaveitsellä, ja paistoin niitä hetken aikaa öljyssä ennen kastikkeeseen sekoittamista.

Veljeni erityisosaamiseen kuuluu paitsi linssikeitto, myös pasta carbonara. 
Tietysti leirillä on tärkeää olla myös herkkuja. Me teimme viikon aikana muun muassa marjarahkaa, korvapuusteja, mansikkakiisseliä, banaanikakkua ja kaurakeksejä. Viimeisen päivän loppujuhlaan leivoimme ruskeloa eli brownie-kakkusia, jotka tarjottiin jäätelön kanssa (kuvassa alla, paitsi jäätelö).

Koristelin pinot marengeilla ja pähkinöillä. Koska olen tämmöinen höpsö yksityiskohtien viilaaja.
Välillä laitettiin myös leiriläiset itse kypsentämään ruokansa. Esimerkiksi viimeisen illan yöpala. Makkaran lisäksi oli vaahtokarkkeja ja kasvissyöjille maissintähkiä.


Olin ajatellut liittää tämän postauksen yhteyteen borssikeittoreseptin, mutta koska tämä on nyt jo viisi kertaa pidempi kuin kukaan jaksaa selata ja lukea loppuun, niin ehkä ensi kerralla! Tässä nyt kuitenkin fiilistelykuva borssista loppuun. Ja jos protukokkauksesta/isoille porukoille kokkauksesta ylipäätään on jotain kysyttävää, niin vastailen mielelläni. 



(Kaikki kuvat ihan itse otettuja.)

6.6.2014

Nyhtökyyttö, kirjorevonhäntä, verinäkkäri

(Erkan vieraileva päivitys.)

Lahjoitan kuukausittain vitosen kahdelle hyväntekeväisyystaholle. Ensimmäinen on Amnesty, toinen Radio Helsinki. Tuen Amnestyä siksi, että se pitää huolta ihmiskunnasta, Radio Helsinkiä siksi, että se pitää huolta viiteryhmästäni. (Itse radiokanavaa en varsinaisesti kuuntele.)

Koska annan Radio Helsingille rahaa, saan silloin tällöin sähköpostiini kivoja kutsuja erinäisiin ilahdutuksiin. Eilen olin Teurastamon A21 Flavour Studiolla maistelemassa ennakkoon Taste of Helsinki -festivaalille osallistuvien ravintoloiden tarjoumuksia.

Taste of Helsinki on Kansalaistorilla 12.15.6. järjestettävä ruokafestivaali, jossa nettisivujen mukaan "kaikki ruoka ja juoma maksetaan markoilla". En tiedä mitä se käytännössä tarkoittaa, mutta viesti on kaikessa epämääräisyydessään kirkas: täällä palataan vanhaan, juurille, lähteelle, aikaan jolloin sillä, tällä ja tuolla asialla oli vielä väliä. Tämä kaikki tietty hipsterillisessä eikä aidosti konservatiivisessa hengessä. Taste of Radio Helsinki -ennakkomaistajaisiin mennessäni siis otaksuin, että saisin kuulla paljon tarinoita: tekijöistä, ainesosista, yksittäisten annosten tekoprosesseista ja niiden edelleen. Kuten sainkin, eikä siinä mitään, kiva juttu, mutta jotain niin ennalta arvattavan ajanmukaista siinä on, että koen tarpeelliseksi kirjoittaa asian auki.

Alkuruokana oli kirkkonummelaisen Bistro O Matin kokoama kokonaisuus. Siinä oli lohta, katkarapua, avokadocremeä ja päällä salaattia, jossa oli muiden ainesosien muassa ainakin kirjorevonhäntää ja intiansinappia. Annos oli tämännäköinen:


Kokonaisuus oli kevyt, raikas ja jotenkin miellyttävän puhdas. Etenkin lohessa oli mainio suuhun sulava sushimainen tuntuma. Kiitos Kirkkonummen Bistro O Mat, lohenne voitti Kirkkonummen Rosson lohen, jota kaksi viikkoa sitten maistelin (tai paremminkin: jota vastaan taistelin).

Melkoisen mauton avokadocreme oli harmi kyllä pettymys. Ehdin vaihtaa annoksesta pari sanaa "vierustoverin" kanssa. Molemmille oli tullut mieleen, että salaattiin olisi sopinut eräs lapsuuden metsäreissujen klassikko: ketunleipä. Se olisi tuonut tarvittavaa suolaisuutta annokseen, joka jäi kaipaamaan kontrasteja.

Pääruoka taas oli nimenomaan vastakkainasetteluilla ilakointia. Se oli ravintola Juuren työtä ja näytti tältä:



Annos oli kevyt, vaikka kuulostaa paperilla överiraskaalta: kyytöstä tehtyä perunamakkaraa, alla revittyä kyyttöä, kevätspelttiä ja olennaisena kevennys-raikastavana elementtinä raparperia (haudutettu 70 asteessa). Kyytöstä oli kuulemma käytetty kaikkea "kuonosta häntään" tai jotain sinnepäin. Oheen oli tietenkin aseteltu verinäkkäriä.

Niin, verinäkkäriä. Eikö olekin herkullinen sana. Sillä ei ollut väliä, että verinäkkäri ei maistunut miltään. Väliä oli sillä, että verinäkkäriä oli ja että sen nimi oli verinäkkäri. Yhtä tärkeää oli, että makkara oli tehty kyytöstä eikä naudasta. Tekisi mieli piruilla, että kyseessä oli annos, jossa parhaalta maistuivat sanat. Mutta se ei olisi totta. Annos oli herkullinen, täynnä mainioita kontrasteja: kastikkeen suolaisuus vasten speltin mietoutta, retiisien rapeanraikas mehukkuus vasten makkaran toimivaa tunkkaisuutta. Verinäkkärikin, vaikkei maistunut millekään, lunasti paikkansa hauskana suullisten välisenä haukkupalana.

Ai niin, ja annoksessa oli ketunleipääkin!

Eikä ihan mitä tahansa lapsuuden kinttupolkujen ketunleipää, vaan kuulemma ihan itsensä Stadin puutarhurin, Jan Liesahon poimimaa ketunleipää. Minä en tiedä, kuka Jan Liesaho on, en aio edes googlata häntä. Tärkeintä on, että sain tietää, kuka tarkalleen ottaen oli poiminut ketunleivät minua varten valmistettuun kuonosta-häntään-kyyttömakkara-verinäkkäri-pääruokaani.

Ennen kuin pääsimme juustoihin ja tartalettiin, olin kerennyt tutustua jo muutamaan muuhun paikallaan olijaan. Olisi väärin sanoa, että Radio Helsingin ystäväklubilaiset olisivat olleet "sekalaista sakkia". Mutta sanotaanko, että omassa, niin, viiteryhmässäni, tämä piti riittävästi paikkansa: oli ympäristöalan konsulttia, Rovion vastaavaa tuottajaa ja Sanoman markkinointityöntekijää. Hyvin pukeutuneita, ajanmukaisesti laittautuneita ja meikattuja ihmisiä, skarppeja mutta ehkä pohjimmiltaan introverttejä tyyppejä, jotka ovat ammattiensa lisäksi kouluttaneet itsensä soveltumaan ja ennen kaikkea oma-aloitteisesti ilmoittautumaan juuri tällaisiin spontaaneihin sosiaalisiin tilanteisiin.

Ennen jälkiruokaa saimme nauttia juustoja, leipää ja mansikkatartaletin. Tartaletin mansikoista kokki mainitsi, että oli poiminut ne itse, kuinkas muutenkaan.


Juustoja oli kahta, tai oikeastaan neljää erilaista: lehmänmaitoon tehtyä cheddaria ja briitä sekä vuohenjuustoon tehtyä cheddaria ja briitä. Leivilläkin oli varmaankin omat tarinansa, mutta tässä vaiheessa iltaa tarinat olivat minulle ohitse lipuvaa virtaa.

Kaikki edellä mainittu oli herkullista ja näytti tältä:


Ennen kuin etenen jälkiruokaan, kerron, että kaikkien ruokalajien yhteydessä meille tarjottiin erilaisia, varta vasten annoksia varten valittuja mainioita viinejä, jotka myös pohjustettiin meille huomaavaisen pikaisesti mutta silti asiantuntevasti ja syvällisesti.

Ja kaljaa:


Mainittakoon myös, että miestenhuoneen käsipaperitelineessä oli tarjolla revittyä Jörn Donneria:


Eli nyhtöjörniä.

No niin, se jälkiruoka.

Mainiosta Calipo-tyyppisestä jäätelöstä vastasi Postres-ravintola. Jäätelö oli formaatiltaan lapsuudesta tuttu, Rio Colaa muistuttava:


Keskustelimme (tahattoman rivoin elein jäätelöitä nautiskellessamme) Rovion tuottajan ja markkinointi-ihmisen kanssa pitkään siitä, mitä hedelmiä tahi vihanneksia kyseinen tuote piti sisällään (porkkanaa? papaijaa? banaania? bataattia? cantaloupea?). Lopulta kuulimme sivukorvalla, että jäätelön nimi oli "Calipo Tuttifrutti". Kaikki hedelmät siis, jaahas.

Parasta jälkiruuassa oli tietenkin välähdykset lapsuudesta: Rio Cola -jäätelön syömisen eri vaiheista, etenkin loppuhuipennuksesta, jossa jäätelö on jo lähes kokonaan sulanut, jolloin se on ihan pakko puristella juotavaksi mössöksi. Näin:


Ilta alkoi olla ohi. Kuulun heihin, joissa runsas määrä ilmaista alkoholia ei varsinaisesti rentouta vaan pikemminkin ennen pitkää herättää äkillisen tarpeen paeta. Siispä pakenin, kiitoksia jättämättä. Kiitän siis Radio Helsinkiä ja paikalla olleita ravintoloita ja järjestäjiä tässä: Kiitos.

Läksiäislahjaksi otin mukaani meitä vieraita varten erikseen pakatun laatan herkullista ciabatta-tyylistä leipää, jonka tekijästä, ainesosista, valmistustavasta tai edes nimestä en osaa kertoa teille enää yhtään mitään. Mutta kun aloitin kirjoittamaan tätä päivitystä yöllä asuntoni ruokapöydän ääressä, leipä maistui hyvältä suussa. Laitoin sen päälle Crème Bonjouria (valkosipuli) ja kurkkuviipaleita. Riedel-lasiini kaadoin edellispäivän puistokeikalta pullonpohjalle jäänyttä ihanasti vanhentunutta, marjaisaa punkkua.

Siinä hetkessä oli jokainen yksityiskohta kohdallaan.