Vaikka mikään ei tässä maailmassa mielestäni ole yhtä hienoa kuin ruoanlaitto, pääsee ulkona syöminen joskus aika lähelle. Kuten omassa keittiössä, saattaa kuitenkin myös ravintolakokemuksessa mennä moni asia pieleen, ja silloin tunnelma on vaarassa. Siksi suositukset ovat mielestäni aina kullan arvoisia
– tässäpä siis pari.
 |
| Kuva: Peppersack. |
Ensinnäkin pieni kertomus meren takaa. Käytiin viikonloppuna suuren ja äänekkään uusperheeni kanssa Tallinnassa hieman kylpemässä, ja syödäkin toki piti. Tarvoimme lauantai-illan loskassa ja pimeydessä hotellilta
Peppersack-ravintolaan. Monelle paikka voi ollakin jo tuttu, ja jos ei ole niin
Olde Hansa varmaan on, ainakin maineelta? Ravintolat edustavat aika samaa koulukuntaa, eli keskiaikateemaa turisteille. Peppersack on hieman pienempi, ja kuulemma halvempikin. Selvisimme seitsemällä hengellä (tai kahdeksalla, mutta pienimmällä oli omat eväät) alle kolmensadan euron. Ja tämä siis sisältäen ensin aperetiivikuohuviinin, alku-, pää- ja jälkiruoat, ruokaviinit/oluset kaikille ja kahvit joillekin.
Itse en noin ylipäätään innostu kauheasti teemaravintoloista, mutta perheen kanssa tämä oli ihan kiva valinta. Jopa hieman nolostusta aiheuttava vatsatanssija oli tällä kertaa positiivinen juttu, sillä se lumosi seurueemme hieman alle vuoden ikäisen jäsenen täydellisesti (tyypin isäkin kyllä taisi ottaa pari kuvaa kännykällään, hmm...). Lisäksi minusta Olde Hansassa ruoka on joskus ollut vähän yhdentekevää, ja tuolla Peppersackissa se oli ainakin nyt hyvää. Söin itse alkuun siianmätiä paahdetulla leivällä smetanan ja sipulin kera: yksinkertainen, täydellinen ja runsas annos. Pääruoaksi sorsaa ja päärynää mustaherukkakastikkeessa: erittäin hyvää, vaikka lisäkeperunamuussi ehkä hieman mautonta. Makeaksi herkuksi talkkuna-mascarponevaahtoa suklaakorissa
– hieman outoa mutta ihan okei. Tulipahan maistettua talkkunaa ensimmäisen kerran elämässäni!
Harmittaa että en ottanut kuvia. Kaksi seurueemme miespuolista jäsentä söivät ensin alkupalaksi lihalajitelman (sisälsi muun muassa erittäin hyvää savustettua siankieltä) ja sitten "Ritarien juhla-aterian kahdelle", ja sitä olisi kyllä kelvannut kuvata. Lautasella kaiken muun päällä kellivä sianpotka painoi varmaan ainakin neljä kiloa, ja muistutti massiivisuudessaan lähinnä villisikaa Asterixin ja Obelixin kylän juhlapidoista.
Oli listalla pari kasvis- ja kalaruokaakin tarjolla, mutta arvasitte varmaan jo: liha on paikan pointti. Ja puinen, keskiaikainen sisustus, hunajasämpylät, suuret kyntteliköt ja miekat. Kuten sanottu, kokemus oli näin harvakseltaan hauska, mutta ehkä nimenomaan harvakseltaan...
- - -
And now for something completely different. Palasimme Helsinkiin, menin töihin, oli maanantai, satoi. Keskellä päivää ystäväni J. ehdotti tapaamista ja japanilaista ruokaa. Tuli mieleen, etten ole ikinä käynyt Tokyo 55 -ravintolassa, vaikka sitä ovat monet kehuneet. Nyt!
Valinta osoittautui heti oikeaksi. Tallustettuani väsyneenä, nälissäni ja kylmissäni miltei Kalliosta Eiraan eli Punavuoresta Töölöön, oli taivaallista istuutua rauhalliseen nurkkaukseen verhon taakse ja ottaa paleltuneiden kätösten väliin pieni saviruukku täynnä lämmitettyä sakea (Gekkeikan Taru-sake, oli ihan hyvääkin, mutta lämpö ja alkoholi olivat tässä ne avainsanat).
Otettiin neljän ruokalajin menu (49 €). Ensin tosin toivat keittiön tervehdyksenä pienen palan rapsakkaa possua. Nams. Alla oli edamame-pavuista tehtyä pyreetä, päällä karamellikastike ja chiliä.
 |
| Kummallekin omansa. |
Ihan virallisena alkupalana oli ankkasashmia. Tai "sashmia", sillä ankka oli kyllä päältä nopeasti paistettu ja sitten leikattu. Keskeltä kyllä hyvinkin raakaa. Makoisaa oli! Hyvää tekstuuria toivat
pehmeän lihan päälle ripotellut paahdetun riisin palaset, ja tietty pieni vihanneslisäke.
 | |
| Ankalla oli kiva lautanen |
Sitten oli vuorossa kuusi palaa sushia. Ihan perusnigirit: lohi, tonnikala ja rapunen. Mutta makit, yllätykseksemme ja järkytykseksemme, ne oli kevyesti friteerattu!
Tässä kohtaa mielipiteemme jakautuivat. Minusta friteeratut, muun muassa tuorejuustoa ja rapua sisältävät makit olivat ihan mahtavia. J. oli sitä mieltä että ovat ne hyviä, mutta että ei tällaista saa sushina myydä. Että jotain rajaa. Ymmärrän kyllä tuonkin pointin. Minä nyt ylipäätään satun rakastamaan melkein kaikkea friteerattua JA sushia, joten tämä oli tämmöinen epäpyhän fantasian hekumallinen toteuma (haluaisin kovasti joskus maistaa myös friteerattua Mars-patukkaa). Mutta ei ehkä kaikkien makuun. No niin, ei liioitella. Friteeraus oli erittäin kevyt, vain ihan ohut rapsakka pinta. Ja muuten sushi oli ihan tavallista ja hyvää. Päälle oli vielä sipaistu hieman majoneesia ja mätiä (tuleepa muuten nälkä tässä kirjoittaessa).
Lisäksi tuli makoisa misokeitto. Ja soija tarjottiin pienestä teekannusta, joka ihan ei näy tuossa kuvassa. Anteeksi muuten kuvien laatu. Ei oo kameraa, on vaan kännykkä. Ja lokakuu, hämärä. Ja ravintoloiden "tunnelmavalaistus".
 |
| Härän alla oli vielä vihanneksiakin. |
Näiden ruokien jälkeen oli jo melkein täysi olo. Mutta ei, sitten tuli pääruoka! Joka oli tietty valtava kasa lihaa/kalaa. Menusta sai siis valita seesamitonnikalan chili-tomaattisalsassa taikka marmoroidun härän teriyakikastikeella ja wasabimajoneesilla. Otimme erit, ja molemmat olivat hyviä. Lisäksi tuotiin vielä valtava kippo riisiä, mikä oli, sanon suoraan, aivan turha. Kumpikaan ei koskenutkaan siihen, niin suuri työ oli jo tuon itse pääruoan syömisessä.
 |
| Tonnikalaa ja paahdettua riisiä seesaminsiemenillä. |
En muutenkaan oikein ymmärrä, että jos jo keittiön tervehdyksenä on tuotu reipas palanen lihaa, sitten syöty kevyt lautasellinen ankkaa ja sushit misokeittoineen, niin miksi pääruokaa pitää olla vielä se tavanomainen monensadan gramman annos. Koska asiakkaat eivät muuten koe saavansa rahoilleen vastinetta? Itseäni ahdistaa jättää ruokaa, mutta ei ole kivaa tunkea itseään ihan täyteenkään. Tässä toivoisin vähän ravintoloilta harkintaa.
Lopuksi vielä jälkiruoka, erinomainen suklaafondant valuvine sisuksineen. Tarjottiin vihreän jäätelön kanssa
– emme päässeet selvyyteen siitä oliko se vihreä tee -jäätelöä vai kenties pistaasia. Hyvää kuitenkin.
Kokonaisuudessaan totesimme Tokyo 55:n miellyttäväksi ja maukkaaksi paikaksi, jossa oli hyvä käydä läpi erilaiset kuulumiset (myös omien ja lainalemmikkien), Riikka Pulkkisen uusin romaani (kuulemma hyvä), syyt äänestää (moninaiset, saatoin kiihtyä) sekä muutakin. Paikka oli rauhallinen (no, mikä paikka ei maanantai-iltana ole) ja viihtyisä, ja avokeittiöstä saattoi kurkkia kokkien työskentelyä. Tarjoavat tuolla nykyään myös sushibrunssia.
Eli menkää Tallinnaan, menkää Töölöön, syökää ulkona, syökää kotona, syökää ennen kaikkea hyvin ja tarpeeksi. Seuraavassa jaksossa fine dining -pöydistä äidin keittiöön.
