Vegaanina ravintoloissa

On tullut käytyä aika paljon ulkona syömässä viime aikoina. No, sehän onkin vegaanina sitten vähän erilaista kuin ennen. Tässä lyhyt kooste. Sovitaan että tämä on nyt vaikka osa yksi, sillä postaus venyisi väsyttävän pitkäksi, jos yrittäisin käsitellä kaikki tämän syksyn ja talven ravintolat kerralla.

Lyonissa on mukavan intiimi tunnelma.

Lyon. Ihan okei. Alkuruoka (kanttarellisalaattia timjamivaahdolla) oli selkeästi mietitty, hienostunut kokonaisuus. Mutta pääruoaksi tarjottiin papulisäke, ja siis ihan oikeasti: se oli listalla sipulipiiraan lisäke. Mitään muuta ei kuitenkaan vegaanille ollut piiraan tilalle keksitty, eli lautaselta löytyi papuja tomaattikastikkeessa. Olisin minä siihen jotain vähän lisää kaivannut, tuo oli aika arkista. Jälkiruoaksi marinoituja hedelmiä, eivät ihmeellisiä, mutta eivät mitenkään pahojakaan.

Boulevard Social. Ihanaa. Viiden ruokalajin vegaaninen lounasmenu. En muista enää mitä kaikkea ja miten – mutta paljon erilaista hyvää. Granaattiomenaa oli mukana monessa jutussa, mikä ei haitannut yhtään, sillä se on yksi suosikkiraaka-aineistani. Joku keskivaiheen ruoista oli punajuurikvinotto punajuuripyreellä, ja se oli ehkä pikkuisen tylsempi kuin muut, mutta oikein hyvä kuitenkin. Suosittelen erittäin lämpimästi! Myös palvelu ja viinit olivat ihania.

Kosmoksen sali. Hienohan se on. 

Kosmos. Kamalaa. Kuiva, mauton salaatti alkuruoaksi. Pääruoaksi jotain, joka muistutti kanaviillokkia kouluruokalassa (paitsi että kana oli korvattu hernemaissipaprikalla), ja ainut erottuva maku oli todella polttava chili. Jälkiruoaksi sohjoista vaniljasorbettia (inhoan sorbettia) tyrnikeitossa (inhoan tyrniä). Ei tänne enää! 

Farang. Parasta. Seitsemän ruokalajia, tässä ne ovat:

CHA PLU LEHTEÄ JA TEMPEHIÄ

kookospähkinää, tamarindia
TOFUA JA DAIKONIA "VIETNAM"
aasialaisia yrttejä, mustariisi & etikka -dressing
SOM TAM, SALAATTI VIHREÄSTÄ PAPAIJASTA
paahdettua pähkinää, tamarindia, vihreää pitkäpapua
GRILLATTUA THAI-MUNAKOISOA "YELLOW BEAN"
aasialaisia sieniä, inkivääriä, keltapapu-dressing, rapeaa sipulia
MORNING GLORY, RAPEAA TOFUA
vesikrassia, rapeakuoriseksi paistettua silken-tofua
PHAENANG-CURRYA, PAAHDETTUA KURPITSAA
paahdettua maapähkinää, thaikurkkupikkeli, limelehteä & jasmiiniriisiä
HOLA HOLA 10
thaityyliin marinoituja hedelmiä, sokerihernettä, vanilja-kookoskermalientä, mirabelle-luumusorbettia

Farangin sali on välillä meluisa, mutta muuten tykkään interiööristä.

Farang on siitä mahtava, että siellä on siis valmiiksi mietitty vegaaninen menu, joten viinitkin on sovitettu sopimaan näihin ruokiin. Eikä tarvitse tuntea itseään hankalaksi tai erilaiseksi. Ja siis jos jäi epäselväksi vielä, niin ne ruoat ovat ihan todella hyviä. Suosikkini yllä olevasta listasta olivat tempeh cha plu-lehdessä sekä rapea tofu vesikrassin kera. Ainut ongelma tässä on se, miten jaksaa syödä kaiken. Minulle olisi riittänyt viisikin ruokalajia. 

Salutorget. Nihkeää. Alkuruoaksi eivät keksineet kuin vihreän salaatin. Pääruoaksi olisin halunnut listalta sienikaalikääryleitä, mutta niitä ei voitu kuulemma valmistaa ilman voita, joten sain punajuurikeittoa. Ei siinä mitään vikaa ollut, mutta äitini tekee kyllä paljon parempaa. Jälkiruoaksi olisi ollut tarjolla vain sorbetti, joten join vain kahvin. Se siitä. 

Fransmanni. Kluuvikadun semmoinen. Kaverini E halusi mennä lounaalla syömään Fransmannin härkäruukun (johon hänellä on kuulemma erityinen suhde), ja lähdin mukaan hieman skeptisenä siitä, löytyisikö minulle mitään muuta kuin salaattia. Mutta S-ketju yllätti positiivisesti! Tekivät listan ulkopuolelta soijapihvejä, rapeita lohkoperunoita ja salsa verde -kastiketta. Ei se nyt mitään fine diningia ollut, mutta kuitenkin hyvää ja lämmintä, ravitsevaa ruokaa. Ja tarjoilijakin oli kiva, pahoitteli kovasti kun lounaaseen kuuluva täytekakku ei ollut minulle sopivaa. Pisteet kotiin. 

Lopuksi täytyy rehellisyyden nimissä todeta, että mihinkään ravintolaan en ollut ilmoittanut ennalta että nyt olisi vegaani tulossa syömään, paitsi Lyoniin ja Kosmokseen. Toisaalta juuri siksi olisin niiltä odottanut enemmän. Mutta tämä voi selittää esimerkiksi Salutorgetin rajattua valikoimaa. 

Kuvat kyseisten ravintoloiden nettisivuilta. 

Parasta juuri nyt: satsumat

Tsau,

tajusin eilen että nyt se taas on: satsumakausi. Nämä oranssit pikkusitrukset ovat juuri nyt maukkaimmillaan. Poimikaa siis verkkokassillinen kaupasta mukaan.

Ihan ite näpersin. Se on olevinaan etana.

Ei muuta, valoa pimeyteen! 

Mustanpuhuvat ystävämme

On ollut jo parisen viikkoa aivan toinen, loputtomasti paisuva blogikirjoitus kesken. Mutta sen viimeistely vaatisi hieman enemmän aikaa ja keskittymistä kuin mitä viime päivinä on ollut käytettävissä. Siispä tässä teille itsenäisyyspäiväviikonlopuksi vain lyhyt kirjoitus ja makoisa ohje.

Salaatti belugalinsseistä
(kolmelle)

3 dl belugalinssejä – tai jotain muita. Minusta nämä vaan on ihan parhaita.
1 rasiallinen tuoreita herkkusieniä
1 iso punasipuli
1 rasia kirsikkatomaatteja
runsaasti tuoretta pinaattia
2 kynttä valkosipulia
1 tuore chili
rypsi- , oliivi- ja seesamiöljyä
kourallinen avaruuspossun eli granaattiomenan siemeniä
mustapippuria, suolaa, rosmariinia ja juustokuminaa
kasvisliemikuutio

Halkaise kirsikkatomaatit, hiero niihin kulhossa oliiviöljyä ja mausteita. Kuivata uunissa noin 180 asteessa puolisen tuntia (tai matalammassa lämpötilassa pidempään). Keitä linssit kasvisliemessä paketin ohjeen mukaan. Paistele keskikuumalla pannulla rypsiöljyssä punasipulin siivuja (ei tarvitse silputa ihan kauhean pieneksi) rauhassa, älä ruskista. Siirrä sivuun. Lisää öljyä ja lämpöä sekä pienityt valkosipulit ja chilin kappaleet. Heitä sekaan pilkkomasi sienet ja paista ne nopeasti. Lisää loppuvaiheessa seesamiöljyä.

Huuhtele pinaatti ja poista kovat lehtiruodit. Revi kappaleiksi ja asettele tarjoiluvadin reunoille. Sekoita keskenään linssit, tomaatit, sipuli ja sienet. Hulauta sekaan vielä lisää oliiviöljyä ja mausteita, ehkä pieni tilkka sitruunamehuakin jos sellaista sattuu olemaan. Riivi kokonaisuuden päälle koristeeksi hieman ihania, pinkkejä & poksuvia granaattiomenan siemeniä.

Tarjoile leivän ja esimerkiksi hummuksen, avokadotahnan tai muun vegaanisen levitteen kera.

PS. Linssit eli KYLVÖVIRVILÄT ovat erinomaista ruokaa, koska niissä on niin paljon proteiiniä. Jotkut pahasuiset tyypit kuitenkin väittävät niiden aiheuttavan ilmavaivoja. Ohessa linkattu wikipedia-artikkeli paljastaa hienon asian: kun nautit virviläsi juustokuminan kanssa, on vähemmän todennnäköistä joutua tämän kiusallisen ilmiön uhriksi.

Bataattia uunissa

Näin tuoreena vegaanina (ks. edelliset kolme postausta) joutuu koko ajan tilanteisiin, joissa ihmisillä on paljon kysymyksiä. Usein tuntuu, että en ole vielä valmis vastaamaan niihin. Esimerkiksi sellaiset kelat kuin Miksi & Miltä Se Sitten Tuntuu ovat omassa päässäni niin sanotusti kesken. Mutta yhteen kysymykseen olen usein osannut vastata. Se on: Mitä Sä Sitten Syöt.

Usein vastaus on, että sitä mitä on saatavilla. Tai: pähkinöitä, soijajogurttia ja leipää, koska en ehdi muuta. Mutta kyllä mä välillä ehdin, niin tehdä kuin syödä.

Esimerkiksi tämmöistä.

Uunibataattia kikherneillä, sienillä ja chipotle-majoneesilla
 (yhdelle)

1 keskikokoinen bataatti
kourallinen herkkusieniä
puoli tölkkiä kikherneitä
pieni punasipuli
yksi valkosipulin kynsi
yksi tuore vihreä chili 
puoli desiä soijajogurttia
chipotle-tahnaa
rypsiöljyä
seesamiöljyä
hunajaa (joo, tiedän, mutta en mä aio silti tästä luopua)
lehtipersiljaa
suolaa & mustapippuria

Pese bataatti. Pistele sen pintaan haarukalla reikiä ja leikkaa pitkittäin eräänlainen "hattu" pois. Pistä bataatti uuniin leikkauspinta ylöspäin, noin 200 astetta ja 30 minuuttia.

Paista odotellessa silputtua punasipulia pienessä öljymäärässä kunnes se on ihanan karamellisoitunutta. Malttia, parhaan tuloksen saat kun jaksat kuullotella rauhassa ei-todellakaan-ihan-kutosella.

Ota bataatti uunista ja kokeile pehmeysastetta. Mikäli oranssi herkku tuntuu jo sopivan mössömäiseltä, niin muhenna sisusta vähäsen (älä riko kuorta) ja ripottele sinne sekaan suolaa, pippuria ja pikkuisen seesamiöljyä sekä hunajaa. Laita vielä hetkeksi uuniin. 

Sitten sipulit sivuun pannulta ja paistovuoroon ohuiksi viipaleiksi leikatut sienet. Muista lisätä öljyä! Kun sienet ovat kunnolla rapsakoituneet, lisää pannulle kikherneet ja pienitty valkosipuli sekä chili. Anna muhia hetken aikaa. Suolaa ja pippuria tähänkin. Ota bataatti uunista ja heitä kamat siihen päälle. Sekoita pieneen määrään soijajogurttia chipotle-tahnaa oman maun mukaan (minulle riitti veitsenkärjellinen) ja viimeistele näin aikaansaamallasi vegaanisella "majoneesilla" sekä lehtipersiljalla koko komeus. Ja syö! Syö! Syö! 

Elämänmuutoksia

Nyt se on virallista: aion ryhtyä vegaaniksi. Ainakin osittain. Joustavaksi sellaiseksi.

Vegaanius ei ehkä tuo useimpien ihmisten mieleen ensimmäisenä joustavuutta, ja joidenkin mielestä taas en tule olemaan mikään vegaani ensinkään, sillä meinaan aina välillä syödä pihvin. Ehkä. Jos haluan. Enkä aio kieltäytyä mistään ruoasta, mitä joku nimenomaan minulle tekee (äiti, voit taas hengittää).  Sen sijaan ravintoloita aion ahdistella surutta, koska vegaaninen ruoka &  kasvisruoka ylipäätään on asia, jossa monella hyvälläkin ravintolalla Suomessa olisi paljon petraamista.

Ja siis olennaisimpana asiana aion omassa arkiruokailussani jatkossa välttää eläinkunnan tuotteita. Tai niin ajattelen nyt, katsotaan mitä tästä tulee. Ainakin tänään olen innoissani tästä. Unohtakaa muuten se typerä asia mitä viime postauksessa sanoin siitä, että vegaanius tarkoittaa ruoan jatkuvan ajattelun ja gastronomisen hifistelyn lopettamista. Se oli vaan jotain kirjamessumasennusta. Mikä tahansa on hyvä syy ajatella ruokaa. Kävin tänään tutustumassa Ruohonjuuressa mm. kasvismakkaroiden nykyiseen valikoimaan, ja näin sitten syntyikin

Tuotteen nimeä olisi voinut ehkä vielä kehitellä.

Vegaanista nakkipastaa yhdelle

3 laihaa kevätsipulin vartta
Neljä soijanakkia (tai vastaavaa)
Seitsemän pulskaa kirsikkatomaattia
Oliiviljyä
Puolikas minttu- ja lehtipersiljapuskista
Luomusitruunan mehu
Pieni kourallinen oliiveja
Chilirouhetta, mustapippuria ja suolaa, valkosipulijauhetta
Pastaa (kananmunatonta)

Halkaise kirsikkatomaatit puoliksi, laita kulhoon ja kaada päälle vähän oliiviöljyä, mustapippuria, suolaa ja ehkä valkosipulijauhetta. Jos tykkäät semmoisesta. Kaada sitten öljyssä hypitetyt tomskut pellille leivinpaperin päälle ja kuivata niitä 100-150 asteisessa uunissa niin kauan, että ehdit siivota kirjamessukaaokseen joutuneen asunnon, eli noin puolitoista tuntia. Muista myös pestä pyykit ja kauhistella sitä, miten viski on viimeisen viikon aikana kulunut pullosta ihan itsekseen.

Kuullota pannulla silputtua kevätsipulia ja paloiteltuja nakkeja, lisää jossain vaiheessa chilirouhe. Surruuta blenderillä sekaisin noin puoli desiä oliiviöljyä, oliivit, tuoreet yrtit ja sitruunan mehu.  Keitä pasta. Yhdistä komponentit: pasta, kuivatut tomaatit, yrttiöljy ja nakki-kevätsipulipaistos. Syö. Ajattele, että vegaanius on siistiä. Lue vaikka Post Punk Kitcheniä.

PS. Sori, ehkä blogihistorian huonoimmat kuvat. Aina ei pysty kaikkeen, mutta jos se maailma nyt tulis tällä vegaaniudella pelastettua. Niin lupaan sitten ensi kerralla jaksaa roudata järkkärin töistä kotiin.

Viikko vegaanina, osa 2.

Tilanteita viikon varrelta:

Koska en osaa järjestellä asioita kunnolla, päädyn pitkän työpäivän aikana syömään lähinnä hedelmiä ja soijajugurttia. On kauhea nälkä. Illalla baarissa tilaan oluen lisäksi falafelia ja ranskalaisia. Kun annos tuodaan pöytään, on falafeleiden päälle valeltu reippaasti jugurttikastiketta. Itkettää ja naurattaa samaan aikaan. Syön ranskalaiset, työkaveri on onnellinen ilmaisista falafeleista. Tajuan, että tämä oli kokemattomuudesta johtuva virhe - pidempiaikainen vegaani olisi toki jo tilatessa tajunnut sanoa että ei sitten mitään kastiketta.

Olemme rakentamassa kustantamon osastoa kirjamessuille. Mennään syömään messukeskuksen lounasbuffettiin. Ilahdun, kun pääruokien joukossa on soijalasagne, ennen kuin selviää, että siinä on juustoa. No, peruna oliiviöljyllähän on ihan hyvä ruoka. (Ja salaatti, tietty. Pidempiaikaiset lukijat saattavat muistaa, että en oikeastaan pidä useimmista salaateista.)

Koska olen niin nälkäinen päästessäni messurakennusten ym. jälkeen kotiin, niin teen itselleni valtavan  annoksen kikhernepataa, ja silti puoli tuntia sen syömisen jälkeen mussutan neljä paahtoleipää hillolla ja maapähkinävoilla. Nukahdan välittömästi ja nukun yhdeksän tuntia. Lääke unettomuuteen? Hiilarit. Ja paastoaminen + ylensyöminen.

Seuraavana päivänä messukeskuksen valikoima alkaa jo vähän ärsyttää. Peruna ja porkkanaraaste on lähinnä vitsi ruoaksi, jolla pitäisi pärjätä 12-tuntinen työpäivä. Mistään ei myöskään saa soijamaitoa kahviin, joten en juo kahvia. (Jännästi taas nukuttaa hyvin, kun tulen kotiin ja ahmin itseni palloksi.) 

- -

Tästä voisi päätellä, että vegaanina oleminen on tosi turhauttavaa. Niin se tavallaan onkin, mutta olen jo alkanut nauttia tietystä moraalisen ylemmyyden tunteesta. Ja kieltäytymisessä on jo itsessään jotain ihanaa. Lisäksi vaikeudet kasvattavat motivaatiota - eihän tämän nyt NÄIN vaikeaa pitäisi olla. Kyllä vegaanillekin on aika helppoa tehdä vaikka voileipä tai pasta-annos.

Osittain ylläolevaan liittyen olen alkanut harkita pitäisikö vegaaniutta jatkaa pidempäänkin. Ainoastaan yksi asia puhuu sitä vastaan: koska valinnanvapaus on lähes täysin hävinnyt, olen lakannut ajattelemasta ruokaa. Gastronomia sanan varsinaisessa merkityksessä on kadonnut hetkellisesti elämästäni, ja suhtaudun ruokaan enemmän vain ravintona, joka poistaa nälän. Toki vegaaniruoallakin voisi hifistellä, jos olisi enemmän aikaa. Nyt kirjamessujen aikaan on vain niin kiire, että päädyn syömään sitä, mitä on nopeiten saatavilla. Jos on.

Mutta kyllä tässä oppii varautumaankin. Nyt kolmannen messupäivän aamuna laukussa on pillimehukokoinen kauramaito (kahviin), pähkinöitä (välipalaksi) ja smoothie (samoin).

Viikko vegaanina, osa 1.

Tarkkasilmäinen lukija on varmasti huomannut, että koska tällä blogilla on kolme kirjoittajaa, on myös kolme erilaista ruokavaliota. Minä olen tällä hetkellä ainut meistä, joka syön lihaa.

En ole aina syönyt. Olen ollut vaihtelevia aikoja elämässäni kasvissyöjä, pisimmillään kai puolitoista vuotta putkeen. Ajattelen edelleen, että kaikkien pitäisi syödä vähemmän lihaa. Koska ilmasto, koska terveys, mutta ennen muuta nykyään ne olosuhteet, joissa suurin osa lihasta tuotetaan. On vaikea sietää ajatusta tehotuotantolaitoksista ja siitä, miten siellä kohdellaan broilereita, sikoja ja lehmiä.

Siksipä viime uudenvuodenlupaukseni oli jättää tehotuotettu broileri. Se on ollut yllättävän helppoa, ja olen sortunut syömään tuota jalostettua siivekästä vain kahdesti lupauksesta lähtien. Toisella kerralla se itse asiassa olikin luomukanaa (ja toinen oli jotenkin niin vaikea tilanne, että oli helpointa tehdä poikkeus). Olen ajatellut, että ensi vuonna karsisin ruokavaliosta lehmän. Tällainen hidas muutos tuntuu hyvältä, mutta ei aina riittävältä.

Välillä pitäisi vain hypätä johonkin uuteen, ja ehkä oppia siitä jotain.

Siispä ajattelin elää viikon vegaanina.

Possu on iloinen kun sitä ei syödä. Viikkoon. 

En oikeastaan oleta, että se tulee sujumaan kovin hyvin. Mutta koska syyt, miksi en noin ylipäätään heti  ja kokonaan rupea vegaaniksi, liittyvät enemmän tunteisiin (vegaaninen ruoka on ankeaa, tulisi ikävä juustoa, ruokavalio rajoittaisi sosiaalisia tilanteita), laiskuuteen (lihaa on paremmin tarjolla, ja tehotuotanto on niin ikävä asia, että mieluummin sitä miettii vain kivoja reseptejä) kuin järkeen tai moraaliin, niin ajattelin nyt kokeilla, että onko niillä tunteilla todellisuuspohjaa. Ja mitä ylipäätään tapahtuu, jos jättää hetkeksi eläinperäiset aineet.

Sitä paitsi #lihatonlokakuu ja kaikkea.

Lupaan raportoida pari kertaa viikon aikana että miten sujuu. Tänään piti heti jo ajatella asioita uusiksi: ei voinut aamulla hakea työmatkalla sämpylää ja kahvia lähikahvilasta niin kuin yleensä, koska ei niillä kuitenkaan olisi ollut kuin tavallista maitoa ja tuurilla korkeintaan juustosämpylä. Hain siis kaupasta oman mantelimaidon, leivän ja avokadon. Aika kova paikka tuli iltapäivällä, kun työkaveri ilmestyi toimistolle mukanaan pussillinen tuoretta Kanniston leipomon pullaa. Nyherrä siinä sitten ite jotain satsumaa. Nyyh. 

Kurpitsaa ja varastettu ohje

Kurpitsa kiinnostaa aina tähän aikaan vuodesta. Se on mielestäni jo esineenä houkutteleva, samaan aikaan hassu ja vaikuttava. Lisäksi se yhdistyy mielikuvissani lähinnä Amerikkaan, eli on lähtökohtaisesti eksoottinen – mutta ei liian. Jenkkiruokahan on vähän semmoista lohturuokaa: helppoa ja epäterveellistä (yksinkertaistan tietenkin, mutta nyt puhutaan hei mielikuvatasolla). Kurpitsa on kuitenkin vihannes, ja tämä ristiriita on mielestäni jännä. En itse asiassa ollut ymmärtänyt sitä, ennen kuin kirjoitin viisitoista sekuntia sitten nämä rivit.


Nyt on kuitenkin niin, että viime aikoina olen ollut sekä kiireinen että muuten kykenemätön organisoimaan elämääni kovin hyvin. Olen ostanut valtaosan elämisen perustarvikkeistani Helsingin Sörnäisissä eli puhekielessä tuttavallisemmin Kurvissa sijaitsevasta Alepasta, joka on 24 tuntia vuorokaudessa auki. Koska muut kaupat ovat yleensä kiinni siinä vaiheessa, kun tulen kotiin.

En ole siis juuri laittanut ruokaa, tai edes juuri ajatellut sitä. Osittain siksi tämä ohje, jonka kohta teille paljastan, ei ole omaa keksintöäni. Mutta on myös niin, että tämä on tekosyy ja selittelyä – kyseinen resepti on nimittäin kummitellut mielessäni siitä lähtien, kun sen Siskot kokkaa -blogista luin. Siellä on minusta noin muutenkin hyvä meininki ruoanlaiton suhteen. 

No mutta. Kyse on siis kurpitsapastasta, jota täydennetään uunissa hunajan & chilin kanssa käytetyllä fetalla sekä paistetulla kvinoalla ja salvialla. Enkä nyt voi muuta kuin esittää virtuaalisen kumarruksen alkuperäisen lähteen suuntaan – tämä oli helvetin hyvää. Tuo paistettu kvinoa oli ylipäätään mahtava juttu, ja aion tästä lähtien lisätä sitä ihan kaikkeen. Salaatteihin. Keittojen päälle. Voileivälle?

Tässä siis ohje, josta olen muuttanut lähinnä ainesmääriä. Salvianlehtiä laitoin suhteessa kyllä paljon enemmän kun ne on vaan niin hyviä!

Kurpitsapastaa, paahdettua chilifetaa ja kvinoaa (kahdelle)

1/2 keskikokoinen butternut-kurpitsa
n. 3 rkl kvinoaa
n. 30g voita ja seitsemän salvianlehteä
juoksevaa hunajaa
oliiviöljyä
chilihiutaleita
1 pkt fetaa (200g)
pastaa
suolaa
pippuria

Halkaise kurpitsa ja poista siemenet. Tee pintaan reikiä veitsellä. Öljyä kurpitsa  ja laita uuniin 200 asteeseen paahtumaan n. 35 minuutiksi, tai kunnes kuoressa on mustia läikkiä ja sisus on pehmeää.

Leikkaa feta kuutioiksi, laita se folion päälle. Ripota pinnalle chilihiutaleita ja pirskottele hieman hunajaa sekä öljyä. Paahda 220 asteessa kunnes pinnassa on hieman kaunista väriä  (n. 15-20 min).

Laita pannuun tilkka öljyä ja paista kvinoaa pannulla hetki, kunnes se muuttuu asteen tai pari ruskeammaksi. Kaada sitten siemenet talouspaperin päälle odottamaan ja valumaan.

Kaavi paahtuneen kurpitsan sisus blenderiin, sulata voi pannulla ja laita salvianlehdet sulaan, kiehuvaan voihin. Kun kiehuminen loppuu, nostele paahtuneet ja rapeaksi muuttuneet salvianlehdet talouspaperille odottamaan ja kaada salviavoi kurpitsan sekaan. Lisää kurpitsan joukkoon hieman mustapippuria ja suolaa. Aja tasaiseksi mössöksi. Jos seos on liian tiukkaa eikä pyöri, voit lisätä vähän vettä tai maitoa.

Kiehauta vettä ja keitä pasta, kokoa annokset: sekoita pastan joukkoon kurpitsamuhju. Tarkista maku ja lisää hieman suolaa ja mustapippuria. Sekoita osa fetasta ja kvinoasta pastan joukkoon. Koristele lopulla juustolla, kvinoalla sekä paahdetuilla salvianlehdillä.

Alkuperäinen ohje täällä, tuo aiempi linkki vei reseptistä tänään vastanneen blogin etusivulle.

Tuskallista nautintoa

Luin vähän aikaa sitten (osittain uuteen työhön liittyen) kirjan. Teos oli hienosti tehty ja vaikuttava, mutta mikä olennaisinta: siinä puhuttiin paljon chilistä. Itse asiassa kirjan vaihtoehtoisessa maailmassa chili on ottanut yhteiskunnassa huumeiden paikan – se on kiellettyä, ihmiset saavat siitä hillittömiä säväreitä, ja päähenkilö on vieläpä diilari, joka välittää tätä polttavaa herkkua. Koska tuskallista nautintoa kuvailtiin kirjassa niin suurella intensiteetillä, oli lukiessa tietenkin otettava tuntumaa myös makuhermoilla tähän nimenomaiseen asiaan. 

Eli chiliin. 

Tämä on moneen kertaan eri yhteyksissä nähty, melko cooking for dummies -tyyppinen ohje, mutta enpä ollut kokeillut ennen. Herkkusienten juustolla täyttäminen, pekoniin kääriminen ja nuotiolla grillaaminen on kesällä ihan perussettiä. Itseäni siinä aina kuitenkin häiritsee, että sienistä tulee jotenkin lätkyjä. No, näistä ei tule. 

Juusto-pekonichilit

Haluamasi määrä chilejä, kahdelle alkuruoaksi esimerkiksi kahdeksan kappaletta

Vajaa puoli paketillistä tuorejuustoa (itse käytin maustamatonta Philadelphiaa) 

Yksi pekonisiivu per chili 

Päälle vähän tuoretta korianteria

Halkaise chilit, kaavi siemenet pois. Täytä tuorejuustolla, kääri pekoniin. Käristä joko mahdollisuuksien mukaan avotulella tai uunissa noin 15-20 minuuttia 225 asteessa, kunnes pekoni on mukavasti ruskistunut. Koristele korianterilla. Syö oluen tai mahdollisesti maidon kanssa, jos olet herkkä poltteelle. 

Chilejä on hauskinta ostaa eri laatuja. Siten syödessä tulee koko ajan yllätyksenä, että kuinka tulisen asian sitä taas onkin lohmaissut limakalvojensa huomaan. Jos ei siis muista lajien tulisuusasteita ulkoa.

Jos jäi epäselväksi, niin suosittelen myös sitä Sinisaloa. Parasta elämässä nimittäin on hyvän ruoan ja kirjallisuuden yhdistelmä. Itse olen myös niitä, jotka syövät lukiessaan, ja tietty mieluiten kirjaan sopivaa sapuskaa.

Hummussoppa – ruma mutta maukas

Kikherneitä on nyt vähän joka paikassa. Ainakin meillä. Parhaimmillaan palleroiset ovat mielestäni hummuksessa, mutta sen kaveriksi pitää aina keksiä jotain.

Paitsi ettei tarvitse! Hummuksen voi nimittäin jalostaa sopaksi, jolloin sitä pääsee lappamaan suuhunsa lusikkatolkulla. Kaikkea sitä Buzzfeedistä oppiikin.

Alkuperäinen ohje löytyy siis täältä, mutta mielestäni se kaipasi hieman hienosäätöä.

Sopan ulkonäölle en kuitenkaan voinut mitään.

Hummussoppa

oliiviöljyä
2 shalottisipulia
2 valkosipulinkynttä
2 tlk kikherneitä
1 tl sitruunamehua
1 tl juustokuminaa
1/3 tl cayennepippuria
1/2 tl makeaa savupaprikaa
1/2 tl garam masalaa
1 rkl tahinia
2 dl kasvislientä
2 dl vettä
suolaa, pippuria
tuoreita yrttejä maun mukaan, esim. persiljaa
kirsikkatomaatteja

Epätoivoisia koristeluyrityksiä.

Kuumenna öljy kattilassa, freesaa juustokumina, cayennepippuri, savupaprika ja garam masala. Lisää sipuli ja valkosipuli, kuullota hetki. Lisää kikherneet ja hetken pyöriteltyäsi kasvisliemi ja vesi.

Puolita kirsikkatomaatit ja hienonna persilja.

Lisää tahini, sitruunamehu, suola ja pippuri keittoon, soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Tähän menee hetki, mutta älä menetä toivoasi. Nestettä on ihan oikea määrä.

Lisää persilja. Sohi soppaa sekoittimella vielä sen verran, että persiljaa on suunnilleen tasaisesti joka paikassa, mutta älä sekoita liikaa.

Lisää kirsikkatomaatit. Anna muhia viitisen minuuttia, eli kunnes tomaatit ovat hieman pehmenneet.

Tarjoa vaikka pähkinöiden ja/tai raejuuston kera.

Rumaa se on silti.

Ainiin. Mottomme "Get fat or die trying" on poistunut keskuudestamme.

Alkusyksyn spiraalipiiras

Olen tykästynyt Pinterestiin, tuohon silmäkarkin luvattuun maahan. Eilen näin siellä kuvan spiraalipiiraasta, ja tiesin välittömästi että tuota on kokeiltava, vaikka todennäköisesti se epäonnistuu. Mutta ei se epäonnistunut! Tietty minun piiraani ja kuvani eivät ehkä ole ihan niin hienoja kuin tuo alkuperäinen, mutta olin kuitenkin aika ylpeä itsestäni. Eikä tämä ollut niin vaikeaa kuin mitä olisi voinut luulla.

Osasin! Jee!

Idea on siis, että vihannekset siivutetaan ihan ohuiksi, ja asetellaan sitten pala kerrallaan ympyrän muotoon. Vaikeaa tässä oli oikeastaan ainoastaan tarpeeksi ohuiden siivujen tekeminen niin, että ne pysyivät vielä kasassa. Käytin kuorimaveistä, joku mandoliini tai vastaava olisi voinut helpottaa työtä.

Mutta katsokaa nyt. Eikö ole ihana piiras. Halusin ehdottomasti tehdä tänään jotain kaunista, juhlistaakseni syksyn alkamista (ja koska yhden lehtijutun deadline lähestyy. Silloin on aina jotenkin tosi kivaa ryhtyä tämmöisiin projekteihin). Syksy on ihan paras vuodenaika: raikas, kirpeä ilma aamuisin, värit puissa, ja silti auringossa on vielä lämmintä. Kaikki on ihanassa välitilassa, samaan aikaan lopussa ja alussa.

Mutta piiras. Sen voit tehdä suunnilleen näin.

Spiraalipiiras kasviksista ja ricotta-juustosta

suolainen taikinapohja - tee oman luottoreseptisi mukaan tai osta pakastealtaasta.

täyte:
3 porkkanaa
yksi pieni munakoiso
kaksi hoikkaa kesäkurpitsaa
vähän punasipulia jos haluat
350 g ricottaa
2 munaa
suolaa, mustapippuria, paprikajauhetta
joku 50 g parmesania
chilirouhetta
oliiviöljyä ja hunajaa

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Tee taikina, tai jos ostit sen kaupasta kuten minä tänään, niin voitele vuoka ja asettele taikina siihen. Keskity sitten vihanneksiin. Pese ne ja leikkaa mahdollisimman pitkiä ja mahdollisimman ohuita suikaleita. Se on vaikeaa. Ei se mitään. Elämä on. Jatka. Ohuus on tärkeämpää kuin pituus. Tärkeää olisi myös, että palaset olisivat suunnilleen yhtä korkeita, jotta piiraan pinnasta tulee tasainen, mutta ei se nyt oo niin justiinsa. Jämäpaloja tulee, mutta nehän voi syödä siinä ohessa.

Sekoita ricotta muniin ja mausteisiin, ja kippaa valkoinen sose piirakkapohjan päälle. Ala sitten asetella vihannessuiroja paikalleen. Yksi kerros kesäkurpitsaa, seuraava porkkanaa, sitten munakoisoa. Näin ikään.

Jatka asettelua sitkeästi. Laitoin pariin sisäkaarteeseen myös muutaman punasipulin viipaleen, koska niitä sattui olemaan käsillä. Kun olet valmis, sudi piiraan pintaan hieman oliiviöljyä ja hunajaa. Pikkaisen sitä parmesaaniakin voi säästä päälle, ja mustapippurikin näyttää kivalta.

Sitten vain uuniin, aikaa noin 40 minuuttia. Tarkkaile väriä.

Anna jäähtyä jonkin aikaa uunista ottamisen jälkeen. Päälle sopii rucola tai vaikka joku tuore yrtti. Syö! Ja ihaile pihan vaahteran sävyjä.

Valmis piiras keittiöapulaisen tarkastettavana.

Paluu juurille eli kantani lehtikaali-asiaan

Juuri Nyt suosituin lehtivihannes on toki lehtikaali (katso vaikka tämä ja tämä ja tämä ja olisi näitä tietty vielä lisääkin). Tätä ei tosin tiennyt ystäväni, joka kokkasi mulle pihakeittiön puuhellalla kurkumalla maustettua kvinoa-lehtikaalipataa, kun kävin heinäkuussa luonaan vierailulla.

Hän nimittäin asuu keskellä metsää kahdeksan hengen yhteisössä - juu, oikeassa hippikommunalkassa. (Vettä ei sisätiloihin tule. Vessa? Kolmen vierekkäisen reiän huussi pihan perillä.) Mutta mikä siis varsinaisesti estäisi häntä tietämästä ruokatrendeistä? No tuota. Ystävä ei lue uutisia, blogeja, ei käytä Facebookia eikä Twitteriä. Totta puhuen hän ei välttämättä edes tiedä, mikä on Twitter. En kysynyt, koska ainakaan tyyppi ei välittäisi tästä keksinnöstä tuon taivaallista. Ja meillä oli paljon muutakin juteltavaa kuin sosiaalinen media. Kuten vaikka se, miten lehtikaalit kasvavat hänen kasvimaallaan. Kasvavat erinomaisesti!!!

Söimme siis iltasella kattilallisen pataa istuskellen ystävän asuttaman mökin (oikeasti se on parakki) kuistilla, jonka miehensä on omin kätösin parakin lisäosaksi nikkaroinut. Kanat, en muista montako niitä oli, kaakattivat aitauksessa. Kaikilla kymmenellä (tai viidellätoista?) tipusella ei tokikaan ole nimiä, mutta laumanjohtajalla tietty on. Se on Jeesusmatilda. Kuulostaa aika voimalliselta, kun ystävä kutsuu tai komentaa sitä nimeltä muuten hiljaisessa illassa.

Eilen illalla laitoin kvinoaa ja lehtikaalia ja ajattelin ystävää metsän keskellä. Pannu ruokalajina tuntui sopivan teemaan hyvin. Sehän on sentään kokkailun perusmuoto. Jonkinlaisesta pannusta olemme kaikki ruuanlaiton joskus aloittaneet, lyön rahasta vetoa. Paluu juurille, olkaapa hyvät:

Kvinoa-lehtikaalipannu
kahdelle

1 dl kvinoaa 
2 valkosipulinkynttä
puolikas punainen chili (ilman siemeniä)
1 paprika
1 pieni kesäkurpitsa
2 kourallista lehtikaalin lehtiä (poista kovat ruodit)
100 grammaa suosikkitofua kuutoituna
oliiviöljyä
(sormi)suolaa
mustapippuria
½ dl tuoretta lehtipersiljaa

Huuhtele kvinoa huolellisesti siivilässä, keitä sitten kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan. Jätä odottamaan.

Pilko valkosipulinkynsi ja chili, kuullota hetki öljyssä pannulla. Lisää pilkotut paprikat ja kesäkurpitsat, jatka paistamista viitisen minuuttia. Revi sekaan lehtikaalit ilman ruoteja sekä kuutioitu tofu. Mausta suolalla (niin paljon kuin verenpaine kestää) ja mustapippurilla. Kypsennä seosta puolikkaalla hellanteholla kunnes paprika ja kesäkurpitsa ovat al dente. (Varo sekoittamasta tofukuutioita hajalle.) Sekoita joukkoon kypsä kvinoa ja tarkista maku. Revi päälle lehtipersilja. Vinkki: ruoka ottaa mieluusti päälleen jotakin kermaista, joten tarjoile avokadoviipaleiden kanssa. Lorauta annosten päälle vielä hyvää oliiviöljyä. Vinkki 2: maku on parhaimmillaan, kun ruoka on hieman jäähtynyt.

Brownie eli ruskelo

Parisen vuotta sitten sain Arlan syntymäpäivillä syödäkseni parasta brownieta koskaan. Siis siihen astisessa elämässäni. Tuon maultaan jumalaisen ja ulkonäöltään vastaansanomattoman ruman herkun oli taikonut kasaan Antti, partajäbäksikin täällä blogissa nimitetty ystävämme. Kiitos siis hänelle, vaikka resepti alun perin olikin kekattu täältä sähköinternetistä ja toteutettu vain pienin muutoksin.

Onko kauniimpaa näkyä! hän kysyy, ja vastaa itse: no ei tasan ole. 

Minä tein tähän vielä omat viilaukseni, kuten aina teen. Ensinnäkin kaapissa sattui olemaan pähkinöitä kahta eri laatua, ja hetken mielijohteesta kippasin mukaan vielä vähän kookoshiutaleita sekä hyppysellisen Maldon-suolaa. Mmmmmm.

Öh, tuo valkoinen on siis sitä kookosta, ei suolaa...

Anttia on siis kiittäminen siitä, että päädyin brownien äärelle. Mutta ylilahjakkaan kaveripiirimme ansiot eivät suinkaan lopu siihen. Pauli, tuo ystäväporukkamme alati tuohtunut kielinero, on keksinyt brownielle suomenkielisen nimen, jonka rinnalla kaiken maailman nyhtöpossutkin kalpenevat!¹

Brownie on nimittäin suomeksi tietenkin RUSKELO. 

Tässä ohje. Se on puolikkaan pellin kokoiselle uunivuoalle, eli jos haluat tehdä koko pellillisen, ja miksi et haluaisi, tuplaa määrät. Siitä vaan. Ruskelo kestää hyvin pakastustakin.

Huom! Jos olet allerginen pähkinöille, niin olen kerran onnistuneesti korvannut ne vaahtokarkeilla. Pähkinöiden lajia voi myös vaihdella sen mukaan, mitä kaapista löytyy. Voisin kuvitella että cashew- tai pistaasipähkinät toimisivat myös todella hyvin. Mikseivät jopa suolapähkinät pienissä määrissä! Sitten ylimääräisen suolan voisi kyllä jättää pois.

200 g voita
200 g tummaa suklaata
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
100 g maitosuklaata
50 g hasselpähkinöitä (rouhittuna puolikkaksi)
50 g saksanpähkinöitä (sama homma)
2 rkl kookoshiutaleita (ja vähän lisää sitten päälle)
1 rkl isorakeista hyvää suolaa
3 kpl kananmunia
3 dl sokeria

Vuoraa halkaisijaltaan 20 cm:n vuoka leivinpaperilla ja laita uuni lämpiämään 175 asteeseen.

Sulata paloiteltu tumma suklaa ja voi vesihauteessa. Sekoita, kunnes seos on tasaista. Paloittele maitosuklaa ja rouhi hasselpähkinöistä sopivan kokoisia.

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Kaada hieman jäähtynyt suklaa-voiseos munavaahdon sekaan ja kääntele sekaisin varovaisesti. Sekoita keskenään jauhot ja kaakaojauhe, siivilöi suklaaseokseen ja sekoita tasaiseksi. Sekoita mahdollisimman vähän. Kääntele sekaan lopuksi paloitellut suklaat, pähkinät ja kookoshiutaleet. Kaada taikina vuokaan ja ripottele päälle vielä suola ja hiukan lisää kookoshiutaleita. Paista uunissa puoli tuntia. Älä ylitä paistoaikaa! Ruskelo saa jäädä sisältä hieman tahmeaksi, niin, että hammastikkuun tarttuu hieman taikinaa.

Anna jäähtyä ja tarjoile maltillisen kokoisissa paloissa. Toimii sellaisenaan (erityisesti vahvan kahvin kera) tai vaikka jäätelön ja vadelmien kanssa.

Koristeena mintunlehti parvekkeelta.

¹ Oikeasti minusta nyhtöpossu (alkukielellä siis pulled pork) on nerokas ilmaus. Olemme tosin kehitelleet sille myös synonyymeja. Esimerkiksi vetosika toimisi hieman, hmm, rouheammassa diskurssissa. 

Teriyakilohi & kurkkunuudelit

Ravintolapäivästä jäi yli muun muassa reilu kimpale lohta. Siispä seuraavana päivänä päätin valmistaa ystäville jotain kalasta. Pikaisen googletuksen jälkeen päädyin teriyakiloheen. Myös avokadoa ja kurkkua oli jäänyt jonkin verran, niistäpä siis lisäkesalaatti!

Hyvää oli. Ja näin se meni:

Lohi

700 g lohta (tai vähemmän, tämä oli reilu annos neljälle)
kevätsipulia
seesaminsiemeniä
seesamiöljyä
tuore lime

Kastikkeeseen:
1 dl soijaa
1 miriniä (japanilainen riisiviini, saa etnisistä kaupoista ja isoista supermarketeista)
1 ruokalusikallinen sokeria
kaksi raastettua valkosipulin kynttä
peukalon kokoinen pätkä raastettua inkivääriä
yhden limen mehu

Valmista ensin teriyaki-kastike. Ja kyllä, tiedän että sitä myydään kaupassa valmiina sekoituksena Mutta niin myydään pakastepitsojakin. Raasta siis inkivääri ja valkosipuli ja sekoita kulhossa muiden aineiden kanssa. Laita liemi sitten kattilaan ja kiehauta nopeasti. Hämmennä ja anna poreilla muutaman minuutin ajan. Leikkaa lohi paloiksi. Voit leikata jokaiselle syöjälle oman palan, tai sitten tehdä vielä pienempiä kalasia. Pikkupaloissa on se hyvä puoli että kastike leviää paremmin joka puolelle. Laita lohipalat isoon vuokaaan/muuhun astiaan ja valele niiden päälle tasaisesti kaksi ruokalusikallista seesamiöljyä. Kaada sitten teriyakiliemi kaiken päälle. Levitä joka puolelle. Anna marinoitua jääkaapissa puolesta tunnista kolmeen tuntiin.

Sopivan ajan kuluttua ota kala kylmästä ja laita grillipannu (tai tavallinen paistinpannu, jos et omista grillipannua tai parilaa) lämpenemään. Kippaa kala lävikköön, jotta turha neste poistuu. Paista palasia keskikuumalla pannulla molemmilta puolilta lyhyt aika, puolesta minuutista minuuttiin. Ripottele lopuksi lohen päälle seesaminsiemeniä ja hienonnettua kevätsipulia. Myös limen mehu sopii hyvin kalan päälle puserrettavaksi.

Huom! Tällä ohjeella kala jää sisältä punertavaksi. Minä tykkään siitä niin, mutta jos te siellä ruudun takana pidätte enemmän kypsemmästä kamasta, niin laittakaa paistetut kalapalat vielä uuniin (valmiiksi lämmitettyyn, 180 astetta) reiluksi viideksi minuutiksi. Tässä vielä kuva siitä mihin kypsyysasteeseen itse päädyin: 

Salaatti

sopivasti nuudeleita neljälle hengelle
yksi pieni kotimainen kurkku
yksi avokado
muutama kevätsipuli
tuore lime
seesamin- ja kurpitsansiemeniä
seesamiöljyä
soijaa
yksi tuore punainen chili
ituja

Keitä nuudelit ja sekoita niihin soijaa ja seesamiöljyä. Purista sekaan myös limen mehu. Pilko kevätsipuli, chili, kurkku ja avokado pieneksi ja sekoita nuudelien joukkoon. Pöyhi mukaan myös idut ja siemenet. Anna levätä kylmässä hetken aikaa ennen tarjoilua.

Tunnelmia ravintolapäivästä

Huh, olipa se ! Olimme Sushikoira-porukan kanssa sitä mieltä, että ensikertalaisiksi selvisimme oikein hyvin: asiakkaita riitti, ruokaa kehuttiin eivätkä tilaukset menneet sekaisin. Kauhea kiire oli melkein koko sen kolme tuntia, mitä mestaa pidimme auki. Ja tietysti sitä ennenkin. Riisikattilat alkoivat porisemaan aamuyhdeksältä, vaikka ravintolamme avautui vasta iltapäivällä.

Tässä interiööriä ennen avaamista. Oli hauskaa miten "ravintolamaisen" työhuoneesta sai pienillä muutoksilla: radiosta kivaa jazzia soimaan, pöytien järjestely, soijapullot, Raisan lähikaupasta hakemat kukat. (Itseasiassa vain yksi iso kukka, josta saksittiin hieman joka pöytään.) 

Granitista ostetulla tussilla voi kirjoittaa ikkunaan ja sitten vain pyyhkiä tekstin pois. Kätsää. 

Siitä se lähtee! Linssikeittoveli pyöritteli iltapäivän aikana varmaan yli viisikymmentä lohimakirullaa - josta nopealla laskutoimituksella saadaan vajaa 500 makin palasta. Ahkeraa!

Työhuoneen liitutauluseinä pääsi hyvään käyttöön. 

Vaikka kaikki meni enimmäkseen oikein hyvin, olisi tietysti jotain voinut tehdä vielä paremmin. Ensi kerralla sitten! 

1) Olimme varanneet yhden tyypin ottamaan tilauksia ja rahastamaan, toisen tarjoilemaan pöytiin ja kaksi keittiöön. Olisi kuitenkin ollut hyvä vielä lisätä keittiötyövoimaa yhdellä henkilöllä, joka olisi voinut keskittyä nigirien tekoon. 

2) Makirullia olisi voinut pyörittää varastoon vähän enemmän. Näin oli tarkoituskin, mutta ihmiset alkoivat kärkkyä ruokaa jo puoli tuntia ennen ravintolan virallista avaamisaikaa, emmekä malttaneet pitää heitä odottamassa kovin kauaa, kun kaikki oli periaatteessa valmista.

3) Yllä kuvattu hätäily kuitenkin johti siihen, että kun ruuhkahuippu iski, odotusajat venyivät ja jouduimme käännyttämään asiakkaita pois. Voi mikä sääli! Loppua kohden tahti kyllä rauhoittui ja ihmiset saivat sushinsa nopeammin. 

4)  Ruokaa oli hankittu noin sadan hengen ruokkimiseen. Siihen ne olisivat varmaan riittäneetkin, mutta aika ja työvoima eivät. Aineksia jäi siis yli, mutta toisaalta, nyt ne pääsee hyödyntämään omassa keittiössä. 

Taloudellisesti pääsimme omillemme ja saimme hippusen voittoakin. Hyvä kokemus, ehkä ensi vuonna uudestaan! Ja jos varaisi enemmän ihmisiä töihin, niin ehtisi vähän enemmän rupatellakin asiakkaiden kanssa...Kiitos kovasti kaikille teille, jotka tulitte paikalle!

Lopuksi salakuva asiakasvirrasta: 

Tämän ja ikkunakuvan otti Erkka. 

Kaupallinen tiedote

Heippa! Viikonloppuna on taas Ravintolapäivän aika. Blogikollektiivimme (vahvistettuna linssikeitto-veljellä) osallistuu ensimmäistä kertaa – siis tiskin toisella puolella. Syömässä olemme käyneet ennenkin, mutta nyt otamme veitset omiin pikku kätösiin.

Joitakin kuukausia sitten olimme porukalla syömässä sushia, kuten meillä on usein tapana tehdä. Samalla kerrottiin huonoja vitsejä (niinkin tehdään aika usein). Jotenkin, muistaakseni Susikoira Roi-vitsien kautta, päädyttiin heittämään läppää kuvitteellisesta sushikoirasta, joka valmistaisi maailman parasta sushia. Koska Arla on monilahjakkuus, alkoi hän pian tämän jälkeen piirtää läpän pohjalta sarjakuvaa, jonka pääosassa seikkailee kukapa muukaan kuin SUSHIKOIRA.

Me muut pidimme tätä niin vaikuttavana, että päätimme perustaa samalla teemalla ravintolan. Ainakin päiväksi.

Tässä harjoitellaan ahkerasti tositoimia varten! 

Tervetuloa siis sunnuntaina Vallilaan, jossa työhuonekollektiivimme tiloihin pystytetään pop up -sushibaari. Lisätietoja löytää tapahtuman facebook-eventistä. (Siellä voi lukea myös Sushikoira-sarjakuvan kolme ensimmäistä sivua!) Toivottavasti nähdään makien, nigirien ja muiden herkkujen äärellä!

© Arla

Salaattien kuningas

Tein eilen salaattia ja siitä tuli, kuten äitini aina sanoo, "ihan vahingossa hyvää". Mutta niin se vain oli! Olin ajatellut, että valmistelen vain pari raaka-ainetta, ja sitten vieraat saavat itse ottaa lautaselleen mitä haluavat. Mutta sitten yksi asia johti toiseen ja tästä vaan tuli ihan mahtavaa.

Eikä vähiten ulkonäön takia.

Tietysti asiaan vaikuttaa sekin, että nyt kaikki kasvikset ovat sesongissa ja erityisen hyviä. Eli JUURI NYT on aika syödä PALJON kaikkea tuoretta, rouskuvaa ja makoisaa. Ennen kuin huomaattekaan, on talvi, ja sitten taas pimeässä särvitään lientä noin seitsemän vittumaisen kuukauden ajan. Teitä on varoitettu. Tankatkaa vitamiineja. 

Mutta niin, salaatti. Siihen saa vaihtelua, kun järjestää asiat tuolla lailla vierekkäin eikä vain sekasotkuksi, niin kuin yleensä. Ehkä tästä alla olevasta kuvasta näkee kokonaisasettelun vielä paremmin. 

Eli vadille päätyi (ylävasemmalta aloittaen) romanesco-kaalia, härkäpapuja, avokadoa, oransseja ja punaisia kirsikkatomaatteja, porkkanoita, kvinoaa, retiisejä, paistettua halloumia... Tai aloitetaanpa alusta vähän tarkemmin. 

Kuninkaallinen salaatti

neljälle

pieni romanescokaali (eräs parsakaalin alalaji)

kymmenisen härkäpapua (siis palkoa) 

kypsä avokado 

kymmenen kirsikkatomaattia, mielellään erivärisiä

viisi pientä kesäporkkanaa

kolme desiä kvinoaa

pieni paketti halloumia

pikkupussillinen retiisejä 

tuoretta minttua ja basilikaa 

oliiviöljyä ja 20 g voita

kurpitsan- ja seesaminsiemeniä

mustapippuria, sormisuolaa 

sitruunamehua ja kasvisliemikuutio

Huuhdo kvinoa ja keitä se (6 dl vettä) paketin ohjeen mukaan, kasvisliemikuution kera. Kun vesi on imeytynyt, purista kvinoaan sitruunamehua ja ripottele siihen suolaa ja pippuria. Pöyhi ilmavaksi ja siirrä vadille odottamaan. 

Leikkaa kaali sopiviksi pieniksi paloiksi ja poista härkäpavut paloistaan. Höyrytä nämä, noin 8 minuuttia riittää. Kun kaali tuntuu pehmeältä mutta vielä vähän napakalta, niin laita pieni palanen voita sulamaan kaalinpalasten ja härkäpapujen päälle. Siirrä tarjoiluastiaan. 

Kuori ja pilko porkkanat tikuiksi, asettele haluamallasi tavalla. Pilko retiisit ja revi minttu, sekoita ne kvinoan joukkoon. Leikkaa halloumi paloiksi ja paista grillipannun päällä (et tarvitse tähän mitään rasvaa). Asettele kvinoan päälle. Leikkaa kirsikkatomaatit puoliksi ja halkaistu avokado pitkittäin. Lisää nekin vadille. Paahda siemenet ja ripottele salaatin päälle. 

Laita kokonainen basilikapuska blenderiin, lisää joukkoon noin 1 desi oliiviöljyä ja hieman sitruunamehua. Surruuta tasaiseksi vihreäksi öljyksi, jonka voit sitten ripsiä taiteellisesti koko komeuden päälle. Lisää vielä vähän hyvää suolaa ja rouhi pippuria. Ihaile & syö!

Matkan varrelta: Sa Seada

Niin. Sitä raahaa ison ja painavan järjestelmäkameransa matkalle kuumaan Keski-Eurooppaan. Kantelee sitä mukanaan monta päivää, saa matkakumppaninsa turhautumaan jatkuvalla räpsimisellä ja itselleen typerä turisti -fiiliksen. Joten parin päivän päästä kamera jää majapaikkaan, kun lähdetään illalla syömään. 

Ja totta kai, tietenkin, juuri tuona iltana ruokabloggari päätyy reissun parhaaseen ravintolaan. Huokaus. Tässä teille siis vilpitön suositus ja huonolaatuisia kännykkäkuvia. Täytyy myös lisätä, että annosten kaunis ulkonäkö ei ehkä tässä paikassa muutenkaan ollut se ykkösjuttu. Silti voin puhtain sydämin sanoa, etten muista milloin olisin käynyt näin hyvässä italialaisessa ravintolassa.

Sijainti tuona iltana oli Amsterdam. Ja koska olimme kerrankin tehneet pohjatyöt kunnolla, suuntasimme turistikeskustan ulkopuolelle, kohteenamme internetissä ylistetty Sa Seada. Etukäteen olin lukenut, että kyseessä on ulkonäöltään vaatimaton kortteliravintola, jolla ei ole edes nettisivuja. Mutta sisustuksella ei tällä kertaa ollutkaan mitään väliä, sillä saimme pöydän ulkoa, kadulta, miltei kanaalin vierestä. Kuuma päivä oli jo lopuillaan, ja ilta oli täydellinen ulkona syömiseen. Ruokalistasta havaitsimme hintojen olevan erittäin kohtuullisia. Sa Seadan tyyli on kallellaan Sisiliaan päin, ja paikka on kuulu nimenomaan kalaruoistaan. 

Otimme yhteiseksi alkuruoaksi kampasimpukoita ja pancettaa. Täytyy sanoa, että hivenen säpsähdin, kun tämä hökötys tuotiin pöytään. 

Kokin ajatus annoksen koristelusta oli siis ollut se, että kirsikkatomaattiin tökitään uunissa grillattua, raakaa spagettia. Öh. Simpukat ja pekoni olivat silti mahtavan makuisia, ja rapsakka lehtikaali ja hollandaise-kastike säestivät niitä oivasti. 

Tässä minun pastani. Kastike ei ollut tomaattipohjainen, vaan koostui kypsistä muussatuista pavuista, valkosipulista, oliiviöljystä ja valkoviinistä. Lisäksi simpukoita. Nams.

A. otti pääruoaksi suolakuoressa kypsennetyn kokonaisen kalan, tarkemmin ottaen kultaotsa-ahvenen. Tässä tarjoilija murtaa kuoren ja riipii kalan lautaselle.

Ja siinä se sitten on. Oli kuulemma meheää ja maukasta. Sanoja "paras ikinä" käytettiin. Tuo kulmassa oleva vihreä on muuten taas sitä paistettua lehtikaalia, ja vähänkö sekin on parasta.

Kalan lisukekin oli hyvä. Tiedän koska söin siitä osan.

Jälkiruokaa ei jaksettu, vaikka sitruuna-vodkajäädyke sekoitettuna kuohuviiniin houkutteli kovasti. Sen sijaan lyllersimme parin korttelin päähän, jossa oli laituribaari, eli kapakka kanaalin yllä. Suunnattoman idyllistä, ja Aperol Spritz oli halpaa.

Jos siis tekin satutte matkoillanne Amsterdamiin, niin menkääpä Sa Seadaan. Ette kadu. Osoite on Eerste Oosterparkstraat 3-5, ja me ainakin löysimme paikalle kartan avulla helposti. Arki-iltana oli hyvin tilaa, paikka alkoi täyttyä vasta lähempänä kymmentä illalla. Keskustasta kävelee parisenkymmentä minuuttia, mutta kun voi kävellä mukavaa reittiä, miltei koko matkan jopa kanaalinvartta, niin sehän on vain hauskaa.