Hirviöpäärynä + avaruuspossu

Syön aika paljon avokadoa. Useimmiten sellaisenaan tai avokado-mustapapusalaatissa, mutta viime aikoina (varovasti) kokeellisemmissakin muodoissa.

Lähtökohtaisesti kaikki missä on avokadoa on hyvää, mutta yksi on noussut ylitse muiden: maailman paras guacamole. Ohje on peräisin Joanna Goddardin A Cup of Jo -blogista, josta löytyy myös aika nättejä kuvia aiheesta. En ryhtynyt kovin suurisuuntaisiin muutoksiin, mutta jätin pois korianterin koska se olisi mielestäni ollut turhan päällekäyvä.

Enkä oikeastaan pidä korianterista.

Mahtavaa tässä ohjeessa on: pehmeä avokado, makea mango ja raikas granaattiomena. Niin ja tekemiseen menee ehkä vartti.

Mango-granaattiomena-guacamole

1 shalottisipuli

1 chili

2 valkosipulinkynttä

4 kypsää avokadoa

1 kypsä mango

1 pieni granaattiomena

puolikkaan limen mehu

suolaa

mustapippuria

(tuoretta basilikaa/korianteria tms)

Murskaa morttelissa sipuli, valkosipuli ja chili. Epäilemättä joku yleiskone tai blenderikin käy, mutta onhan tuo nyt tyylikkäämpi.

Lisää mahdollinen tuore yrtti. Piekse tahnaksi.

Kuutioi 2 avokadoa ja soseuta toiset 2. Sekoita kummatkin avokadoasiat sipulitahnan kanssa. Kuutioi mango ja lisää seokseen.

Laita päälle essu tai edes rumat vaatteet. Riivi granaattiomenasta siemenet suoraan seokseen. Lisää mausteet.

Meillä tätä syötiin ensin salaattina chili-lime-lohen kanssa, sitten leivän päällä, sitten sellaisena suoraan kulhosta aika paljon. Toiminee myös tortilloissa tai nachojen tai jonkun lihaköntin kanssa.

Aivan varmasti ihan hiton kuumaa kamaa kesän grillibileisiin.

Aprillipäivän ankka

Ei huvittanut syödä silliä ja kuravettä, vaikka menin varmasti taas useaankin lankaan. Jotain muuta piti siis kehitellä pääsiäisloman viimeiseksi vapaapäiväksi. Mieleen palasi heräteostoksena Vii Voanista hankittu kilo pakastettuja ankankoipia (ei voinut mitään, maksoivat alle kympin). Näistä sitten syntyi...

Aprillipäivän ankka*

eli cassoulet-vaikutteinen ankkapata neljälle

6 ankankoipea

2 pahvitetraa erilaisia papuja

2 valkosipulinkynttä

1 punasipuli

1 pienehkö fenkoli

2 porkkanaa

7 kirsikkatomaattia

3 dl kanalientä

3 dl valkoviiniä

2 pekonisiivua

laakerinlehtiä, mustapippuria, suolaa, timjamia, rakuunaa, rosmariinia, valkosipulijauhetta

 

Sulatin koipia yön yli, viiltelin hieman nahkapuolta, sitten kylmälle pannulle ja lämpö päälle. Uunin voi myös tässä kohtaa laittaa lämpenemään 180 asteeseen.

Pannulle ei tarvitse lisätä öljyä, sitä irtoaa kyllä ankoista.

 

Ankkojen lämmetessä pilkoin juurekset suureen uunivuokaan. Huuhtelin pavut (olkaa parempia kuin minä: käyttäkää kuivattuja ja liotettuja papuja, älkää säilykkeitä) ja lisäsin nekin astian pohjalle. Isot valkoiset pavut sopivat hyvin, semmoisia cassouletissa perinteisestikin käytetään. Lisäksi otin purkin papusekoitusta (GoGreen).  Papujen jälkeen saksin mukaan vielä pekonit. Tässä vaiheessa kannattaa sotkea jo sekaan myös mausteita.

Kun koipiin oli paistettu mukavan rapsakka pinta (muutama minuutti kummaltakin puolelta), annoin niiden jäähtyä hetken. Sitten hieroin lihojen pintaan suolaa ja pippuria, ja asettelin ne juures-papupedille, tähän tapaan. 

Puolet koivista vielä pannulla tässä vaiheessa.

 

Sitten vuokaan kaadetaan kanalientä ja viiniä. Peitetään vuoka foliolla ja laitetaan uuniin noin kolmeksi tunniksi. Viimeisen puolen tunnin ajaksi voi folion ottaa pois.

Kun ruokaa on odotettu kolme tuntia, sitä tietysti aletaan heti syödä, ja dokumentointi muistuu mieleen vasta hetken päästä...Sain napattua kuvan vasta kun kaikki olivat saaneet oman ankanjalan lautaselleen. Nuo kaksi yllä näkyvää puolitettiin lopuksi. Minua oli hieman pelottanut tämä ensimmäinen ankkapatani, mutta turhaan. Se osoittautui todella maukkaaksi (en aprillaa), pitää ehdottomasti tehdä toistekin! Kiinnostaisi kokeilla myös ankkaa aasialaisittain.

 

Ankan kaveriksi tein perunamuussia sekä tomaatti-mozzarellasalaattia. Rapeakuorinen, pehmeä leipä on kätevä lopussa liemen kaapimiseen vuoasta. Mums. 

*Ei sisällä huijausta

Suuri munantyhjennys

Toisinaan ryhdyn itsetuhoisiin projekteihin. Näin myös tänä pääsiäisenä.

Kaikki alkoi Kivistön Brownie-munista. Ajatukseni: Onpa kiva! Onkohan tuossa paljon hommaa? Ei saatana tuossa on paljon hommaa.

Mutta onpa kiva!

Olimme sopineet syövämme Venlan luona esipääsiäisaterian torstaina, ja itsetuhoisuuden huuruissani nimitin itseni jälkiruokavastaavaksi.

Keskiviikkoiltana kävin siis kaupassa ja ryhdyin hommiin. Tavoite: yhdeksän tyhjää, puhdasta munaa.

Ensin munan leveämpään päähän tehdään pieni reikä. Käytin tähän tarkoitukseen ratkojaa, mutta epäilemättä muutkin pienet ja terävät asiat käyvät. Sitten lähdin laajentamaan koloa viinipullonavaajalla varovasti, kunnes reikä oli sen kokoinen, että pystyin murtamaan reunoista pieniä palasia sormin. Tässä vaiheessa kävi ilmi luomumunien erinomaisuus vapaiden kanojen muniin verrattuna, sillä luomun kovempi kuori takasi huomattavasti turvallisemman murto-operaation.

Nakerrettuani reiän tarpeeksi suureksi tyhjensin munan kulhoon. Ja nyt olisi hyvä hetki pysähtyä pohtimaan kuoreen sijoitettavaa kakkutaikinaa ottamalla erikseen siihen tarvittavat munat. Itse en tällaiseen kauaskantoiseen ajatteluun kyennyt, vaan pullauttelin kaikki yhdeksän samaan kippoon.

Tyhjennetyt kuoret upotin sitten suolaliuokseen, joka koostui puolestatoista litrasta kuumaa vettä ja noin kahdesta desistä suolaa. Sielläpä sitten loikoilivat tunnin ajan. Siinä odotellessani keskityin onnittelemaan itseäni sitä, että pahin on nyt epäilemättä ohi.

Sitten vain kalvot pois ja munat kuivumaan.

Käytännössä: puolitoista tuntia munien sisäseinämien hinkkaamista sormella. Tänä aikana ehti muuten keksimään aika monta pikkutuhmaa ja muutaman puolirivonkin vitsintyngän.

Mutta sen jälkeen: kuoret huuhdellaan ja nostetaan alassuin talouspaperin päälle kuivumaan. Onnitellaan itseä siitä, että pahin on nyt epäilemättä ohi. Mennään nukkumaan.

Herätään ihan liian aikaisin koska on nähty munantäyteisiä painajaisia.

Öljytään kuoret rypsiöljyllä, nostetaan valumaan talouspaperin päälle. Tehdään kakkutaikina. Oma valintani oli tahmea lemppari.

Koska munat on saatava pysymään pystyssä paistamisen ajan rakensin munille foliosta söpöt pienet kupit, jotka sitten asettelin söpösti pyöreän kakkuvuoan reunoille. Keskelle askartelin samaten foliosta rinkulan pitämään kupposia paikoillaan. Rakennelma näytti esikouluikäisten avaruusfanien luovalta projektilta ja toimi täydellisesti.

Varmistettuani munien tukevuuden lapoin taikinan minigrip-pussiin, jonka kulmaan leikkasin pienen reiän. Tällä pursottelin sitten kuoret vähän vajaa täyteen, siivosin pahimmat sotkut kuorten päältä ja lykkäsin vuoan uuniin. Paistoin parikymmentä minuuttia. Munakakkujen jäähdyttyä tarpeeksi nostin ne jääkaappiin vetäytymään.

Illallisajan lähestyessä pakkasin kakut munakennoon avoin pää alaspäin ja kannoin ne Venlalle kaikin puolin tyytyväisenä itseeni.

Munat ylhäältä.

Muna alhaalta.

Söimme lohipiirasta ja salaatteja ja odotin jälkiruoan vuoroa malttamattomana. Vaan kuinkas sitten kävikään.

 

Pirulaiset eivät tahtoneet irrota kuoristaan.

E päätyi syömään kuorimössöä pöydältä.

Hauskaa kyllä, mutta vaivannäköön suhteutettuna suuhun päätyi turhan vähän kakkua. Onneksi olin tehnyt taikinaa kaksinkertaisen annoksen ja paistanut loput perinteisemmässä muotissa, joten pienten logististen järjestelyjen jälkeen saimme kuin saimmekin kuoretonta kakkua.

Vähäsen silti katkeroitti, kun AB lähetti yöllä kuvan täydellisesti kuoritusta suklaapallerosta. Aamun tullen jäljelle jääneeseen yksinäiseen munaan kohdistuikin melkoisesti paineita.

Ja kas, tällä kertaa kuoret lähtivätkin hienoina isoina palasina.

Kissaakin kiinnosti.

Vannoin kaksi päivää, että tähän hommaan en kyllä ala enää ikinä, naurettavaa näpertelyä ja mitä varten? Ei sitten niin mitään!

Mutta jos nyt kuitenkin joskus vielä alkaisin, tai joku muu, niin: munankuoreen ei voi tehdä tahmeita asioita. Pitää siis joko valita kuivempi kakku tai sitten vain paistaa kauemmin. Ja antaa vetäytyä yön yli.

Murunen

Pääsin vihdoin käymään Murussa! Odotukset olivat korkeat, mutta niihin vastattiin. Kaikki mitä lautasilla eteemme kannettiin, oli todella maistuvaa. Myös paikan tunnelma oli mukava ja palvelu hyvää, vaikka loppuillasta, ravintolan ollessa täynnä, hivenen viipyilevää. Mitäpä tuosta.

Tämä kuva on Murun sivuilta, loput on omia.

Välillä annosten rouheasta tyylistä tuli hieman mieleen Kuurna, mutta usein erilaisissa yksityiskohdissa ja tekniikoissa oli menty vielä vähän pidemmälle. Nähty vielä pikkuisen enemmän vaivaa. Oli tämä himpun Kuurnaa kalliimpikin, mutta siedettävissä rajoissa. Sitä paitsi illan oikeutti sekä aikoinaan annettu joululahjalupaus että äidin syntymäpäivä. Äidin lisäksi seurueessa mukana tällä kertaa oli linssikeitto-veli. 

No niin, tästä lähtee. Monta kuvaa annoksista ja unohtuneet yksityiskohdat - - -

Minun alkuruokani. Talon omaa pateeta taikinakuoressa, leikkeleitä, rucolaa ja sieniä. Sekä jumalaista punasipulihilloketta. Ei muuta kuin että nam.

 

Veljen vitello tonnatto. Lisänä oli myös hieman tuoretta tonnikalaa, uunikuivattuja tomaatteja ja salaattia. En saanut maistaa, mutta varsin hyvää taisi olla tämäkin...

Äidin mustajuurta ja siitakesientä sisältänyt salaatti. Sienet tuotiin pöytään erillisellä kuumalla pannulla, ja ne olivatkin ihanan rapeita ja kuumia.

Veljen pääruoka, josta olen unohtanut kaiken, paitsi että se oli jotakin pitkään haudutettu poron osaa ja makoisaa. Jotain linssejä tuolla ainakin näyttää olevan alla.

Minä ja äiti söimme tyttömäisesti kalaa, eli paahdettua siikaa ja selleriohrattoa. Jumalaista. Lisäksi uunifenkolia ja pieniä friteerattuja sopuli eikun sipulirenkaita, jotka kruunasivat annoksen.

Jälkiruoat olivat ehkä illoin heikoin lenkki, vaikka hyviä toki nekin. Sitruunaruoholla maustettu crème brûlée vaan oli aika samanlainen kuin monessa muussakin (hyvässä) paikassa.

Suklaafondat vei kyllä kielen mennessään, että ei sillä. Jälkiruokien osalta tarjolla oli lähinnä siis klassikkoannoksia. 

Murun ruoka ei ole mitenkään erityisen "kekseliästä" niin kuin ehkä Farangissa tai jossain fiinimmässä Olossa, vaan klassiseen perinteeseen ja laadukkaisiin raaka-aineisiin nojaavaa ja hyvin tehtyä. Eli juuri semmoinen hyvän bistron meininki mihin on pyrittykin.

Makoisa munakoisosalaatti

Epäkorrekti mielipide: inhoan salaatteja. Liioittelen tietenkin. Inhoan huonosti tehtyjä, itseasiassa myös keskinkertaisesti tehtyjä salaatteja. Minusta salaatti on lähtökohdiltaan sen verran ankea juttu, että siihen pitää sitten panostaa kunnolla. Parhaimmillaan salaatti sitten onkin mainiota, mutta edelleen liian usein hyvissäkin ravintoloissa saa eteensä mauttoman kasan salaatinlehtiä, joissa muutamat harvat täytteet pitää tarkoituksella etsiä joukosta. Tai sitten lautaselle on onnistuttu ujuttamaan joku kokonaisuuden pilaava inhottava kastike. Ja ylipäätään tuntuu, että kokonaisuutta ei ole mietitty, ruoka-aineet on vain lätkitty lautaselle valmistamatta niitä mitenkään.

Tämän avautumisen jälkeen, luonnollisesti, ohje erääseen parempaan salaattiin. Innoitus on saatu tällä kertaa Jamie Oliverilta, mutta joitakin komponentteja on vaihdettu.

Munakoiso-granaattiomenasalaatti (neljälle) 

2 munakoisoa 

1 granaattiomena

1 nippu jotakin salaattia, minulla oli tammenlehvää

1 nippu uutta kaveriani perillaa - löytyy tuoreyrttiosastolta jos on löytyäkseen

yksi paketti fetaa

kirsikkatomaatteja, semmoinen pieni rasia
puolikas chapata tai muu rapeakuorinen vaalea leipä

1 nippu kevätsipulia

2 ruokalusikallista harissaa

yhden sitruunan mehu

oliiviöljyä, etikkaa, suolaa, mustapippuria, fenkolinsiemeniä

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Pilko munakoisot suupalan kokoisiksi, ja  paista ne oliiviöljyssä mukavan rapsakoiksi paloiksi. Kypsentämisen jälkeen laita munakoisot kulhoon. Yhdistä kaksi ruokalusikallista harissaa ja saman verran oliiviöljyä, ja sekoita tämä tahna munakoisokuutioihin. Anna jäähtyä hetken aikaa.

Leikkaa puolikas leipä vielä vaakasuuntaan puoliksi ja hiero sen pintaan oliiviöljyä ja fenkolinsiemeniä sekä hieman valkosipulia. Laita 200-asteiseen uuniin hetkeksi. Kun leipä on mukavasti rapsakoitunut, anna sen jäähtyä ja revi pieniksi suupaloiksi.

Valmista salaattipohja suoraan tarjoiluastiaan: revi salaatti ja perilla, silppua kevätsipuli pieneksi, paloittele tomaatit. Halkaise granaattiomena ja riivi ihanat, poksuvat siemenet mukaan. Munakoisojen jäähdyttyä lisää ne salaattiin, samoin leipäpalat, ja murustele päälle feta. Sekoita neljä ruokalusikallista laadukasta oliiviöljyä, yhden pienen sitruunan mehu, hieman etikkaa sekä isorakeista suolaa ja mustapippuria, ja lisää kastike viime hetkellä salaatin joukkoon (jotta salaatinlehdet eivät lötkisty) ja pöyhi sekaisin. Tarjoile.

Mikäli perilla on teille yhtä uusi tuttavuus kuin minulle, voin kertoa että se on tuo hienon violetti yrtti annoksen päällä (yllä olevassa kuvassa). En ollut nähnyt sitä koskaan ennen, mutta eilen se tuli Stockmannilla vastaan. Tuoksu oli miellyttävä ja sitruunainen, ja maku sopi hyvin salaattiin. Voi sen kyllä korvata vaikka lehtipersiljalla, tai korianterilla jos semmoisesta tykkää. Jamie oli vissiin käyttänyt vesikrassia, mutta se on Suomessa yleensä aika kallista.

Syötäviä sanoja

Pieni vinkki viikonlopuksi. Oletteko te, hyvät internetissä vaeltavat ruoan ystävät, lukeneet Raholan ruokasanastoa? Palkittu sivusto tarjoaa giganttisen määrän tietoa kaikesta mahdollisesta syömiseen liittyvästä. Siis ihan kaikesta: dim sumin erilaisista kirjoitusasuista, siitä miten okra aikoinaan kulkeutui Amerikkaan orjien hiuksiinsa piilottamana, kuinka valmistetaan kosher-lihaa, mitkä ovat nouvelle cuisinen kymmenen uutta sääntöä, mitä ovat särä ja sumakki. Ja niin edelleen. Siis uskomaton gastronominen tietoaitta, ihan ilmaiseksi, miellyttävään ja sujuvaan tyyliin kirjoitettuna (jos jostain haluasi valittaa niin ehkä sivuston ulkonäöstä, mutta jätetään se nyt). Eli mitä te täällä vielä teette? Hus, sivistymään siitä.  

Kuva Pinterestistä, ei liity Raholaan. 

Teatteri & teatteri

Suurella ja äänekkäällä (uus)perhekompleksillani on tapana kokoontua yhteen ruoan, juoman ja kulttuurin merkeissä. Vähän aikaa sitten tarkoitus oli käydä kaksinkertaisesti teatterissa. Eli siis ensin testata ravintola Teatteri (se Grillin puoli) ja sen jälkeen täysin vatsoin kieriä nauttimaan Kansallisteatterin Patriarkka-näytelmästä.

Toinen puoli illasta meni hieman myttyyn, sillä Patriarkan näytös tuolta illalta lopetettiin kesken ensimmäisen 15 minuutin jälkeen teknisen vian vuoksi. Keskitytään siis analysoimaan tätä toista Teatteria, eli illallista. 

Paikka oli valittu osittain sijaintinsa takia, ja siinä ei kyllä ollut moittimista – keskustammassa ei ravintola juuri voisi olla. Samoin palvelu oli koko illan ajan ensiluokkaista, minkä huomasi myös siinä, että pienen lapsen läsnäolo seurueessamme ei aiheuttanut ongelmia. Palvelun takia käynnistä jäi kokonaisuutena hyvä mieli, vaikka en ollut ruokaan täysin tyytyväinen. No, siihen toki vaikutti seurakin, ja isän tarjoaman viinin määrä, krhm.

Aloitetaanpa alusta. Nyt tullaan heti ihan makuasioihin, mutta ravintolan sisutus oli minusta aika hienosteleva. Siis vähän överi. Jotenkin linjaan sopi hyvin, että viereisessä pöydässä istui parin vuoden takainen Miss Suomi. Itse taidan viihtyä paremmin paikoissa, joissa ei haittaa vaikka jalkaan on sattunut vähän nuhjaantuneet converset.

Ja ruoka sitten? Jotkut jutut olivat erinomaisia, toiset pettymyksiä. Mutta se mikä ei vaihdellut, oli hinta. Kaikki oli yksinkertaisesti kallista. Paras esimerkki on ehkä alkuruokani, "Rakuunassa paistettua kampasimpukkaa ja juuripersiljapyrettä". Kuulosti hyvältä, olen nimittäin suuri kampasimpukan ystävä. Mutta.

  

Se mitä reilulla seitsemällätoista eurolla konkreettisesti sai, oli kaksi toistaan isolla lautasella etsivää kampasimpukkaa, joissa en erityisesti havainnut rosmariinin makua. Juurespersiljapyrekin oli aika laimeaa. Itse simpukat oli kyllä mukavan rapsakoiksi paistettu, mutta kamoon. Tämän annokset ainekset maksoivat ravintolalle ehkä mitä, viisi euroa? Jotain rajaa sillä katteen määrälläkin. 

Pääruoaksi valitsin siikaa. Se oli semmoista kuin siika on, hyvää.

Siian alla oleva perunamuussi sen sijaan oli vähän tympeää, jäykkää ja suolatonta. Kastike oli ok. Ja viinit olivat muuten erinomaisia, tuli juuri mieleeni! Ehkä sen takia että valkoviinimme sopi kalaan niin passelisti.

Mutta mitä ruokaan tulee, niin mikäli haluaa syödä tällaista ei-kikkailevaa, ehkä hieman ns. vanhanaikaista ruokaa, niin minusta hinta-laatusuhde on kyllä esimerkiksi Sea Horsessa tai Elitessa paljon parempi. Tosin edessäni ja vieressäni nautittiin Beef Wellingtonia, joka julistettiin äärimmäisen maukkaaksi. Sitä ei taida Helsingissä kovin monesta paikasta edes saada.

Kuvaan lisätty kontrastia jotta täydellinen kypsyysaste erottuisi. Ei se ihan erotu, hämärää on.

Mutta tässäkin kehutussa annoksessa ilmeni ravintolan omituinen tason vaihtelu: täydellisen lihan kanssa tarjottiin lötköjä pariisinperunoita, jotka tuntuivat suoraan pakasteesta sulatetuilta. Ei näin!

Jälkiruoat kruunasivat epätasaisuuden. Minun macaron-leivokseni olivat valehtelematta huonoimpia mitä olen ikinä syönyt, vaikka mukaan laskettaisiin vastaava Pirkan pakastetuote. Kuivia ja tunkkaisia. Pikkuveljen uunijäätelössä ei ollut juurikaan jäätelöä. Sen sijaan sitrus-posset oli kuulemma mahtava, eikä vastapäätä nautitussa suklaakakussakaan ollut ilmeisesti valittamista.

:(

:)

Kokonaisuutena olen Teatterin Grillistä lähinnä hämmentynyt. Hyvää on, mutta skarppaamista kovasti myös. Ja koska hintataso on näin kova, pitäisi laadun olla tasaisempaa. Plussaa kuitenkin siitä, että tarjolla oli sesonkiin sopivasti muutamia maderuokia. Pari niistä testattiin seurueessamme, ja maistuivat hyvin.