Kirpeänpehmeä lohi-perunasalaatti

Heippa kaikki kesäpupuset! Kuten kuvista on nähty, oli juhannus ruokaisa, juomaisa ja ajoittain melkein aurinkoinen. Voin kertoa että valkosipulishotti oli todella pahaa ja paranin välittömästi noin 116 % juotuani sen. 

Asiaan. Muodostin viikonlopun aikana yhden hengen lohi-perunasalaatti-ryhmän. Salaatin kehittely oli minun näkökulmastani pitkä prosessi, eli se kesti ainakin viikon. Se meni suunnilleen niin, että näin Pirkka-lehdessä lohi-perunasalaatin ohjeen. Otsikko kuullosti hyvältä, lohta ja pottua, tämähän ei voi mennä pieleen? No, tarkemmalla lukemisella se ohje oli ihan kamala. Mutta siitä jäi ajatus näistä raaka-aineista, ja ajattelin jo että improvisoimalla mennään. Yhden inspiraation lähteen löysin kuitenkin vielä, kun luin Jamie Oliverin jossain lohiruoassaan käyttäneen wasabi-ranskankermaseosta. Senhän täytyy olla mahtavaa, mietin pienessä päässäni. Loput sitten tulikin keksittyä lähinnä kaupassa.

Jospa nyt sitten todella asiaan. Eli 

Kirpeä, pehmeä ja vihreä lohi-perunasalaatti 

(Noin kuudelle. Tosin meillä oli muutakin ruokaa. Paljon. Ehkä noin neljälle yksistään.)

15 uutta suomalaista perunaa (ovat aika pieniä tässä vaiheessa kesää)

600 g lämminsavulohta

kaksi kevätsipulia

pieni nippu retiisejä 

seitsemän pisaratomaattia

purkillinen ranskankermaa

kolme ruokalusikallista wasabia 

sitruunamehua

tuoretta basilikaa

mustapippuria

suolaa

oliiviöljyä 

muitakin mausteita jos siltä tuntuu

Pese uudet perunat, paloittele mukaviin palasiin. Sekoita niihin öljyä, suolaa, pippuria ja mausteita. Paahda 225-asteisessa uunissa 20-30 minuuttia, kunnes ovat pehmeitä ja pinnalta vähän rapeita. Valele kuumina sitruunamehulla. Pilko kevätsipuli, retiisit ja kirsikkatomaatit. Sekoita perunoihin. Laita kalanmuotoisen astian keskelle keoksi. Asettele lohi reunoille. Sekoita wasabi ranskankermaan (lisää vähitellen ja maistele niin vältyt yllätyksiltä). Töpöttele vaalenvihreää seosta pieniksi keoiksi joka puolelle (salaattiin siis, keittiön seinät voi jättää koristelematta). Rouhi päälle mustapippuria. Unohda tuore basilika keittiön pöydälle. Vie salaatti tarjolle ja odota kehuja.

(Mikäli niitä ei tule tarpeeksi nopeasti, kannattaa ottaa itse asia puheeksi. "Aika hyvää tää salaatti muuten.")

Ruoallinen juhannus

Juhannukseen, kuten kaikkiin juhlapyhiin, liittyy paljon kysymyksiä. Missä, kenen kanssa, ja ennen kaikkea: mitä syödään?

Seuraavaksi kuvakertomus siitä, mihin blogikollektiivimme kera kolmen lisähenkilön tänä vuonna päätyi.

Piirakoissa oli sipulia. Paljon sipulia. Siiderissä. 

Maistui hyvältä, kuten sanotaan, suussa.

Lohi-perunasalaatista seurannee ohje läheisinä päivinä.

Etukäteen voinen paljastaa sen verran, että wasabi ja ranskankerma.

Kirsikkapiirakasta myös. Pienten epäonnistumiskokemusten kera.

Kesäkeitolle otettiinkin jo varaslähtö.

Mitä opin tänä vuonna: keitetty kukkakaali ei ole pahaa.

Juomina oli muun muassa tarkkaan valikoituja oluita, raparperimehulla maustettua kuohuviiniä sekä flunssapotilaalle valkosipulista ja Koskenkorvasta rakennettu shotti (rakennetuksi sen tekee pinkki koristevarjo).

Loppuviimeeksi liikuimme mökin lettukesteiltä ABC:n rasvapatojen ääreen (jälkimmäisessä yllättävän hyvät ristikkoperunat).

Että semmoista meillä. Mites teillä?

Keitto keskikesän juhlaan

Tämä on naistenlehdistön innoittama, varaslähtö johonkin -henkinen postaus.

Tiedätkö? Ollaan yksiselitteisen ajoissa ja sysätään lukijaa lempeähkösti suuntaan, jonne hän ei ihan vielä ollut oma-aloitteisesti menossa, mutta jonne hän kyllä olisi ennemmin tai myöhemmin tajunnut hakeutua.

Varaslähtö kevääseen! Kaiva tennarit esiin. (Helmikuussa)
Varaslähtö kesään – istahda terassille tyylikkäänä! (Maaliskuussa)
Varaslähtö jouluun: no kai aloit jo paketoida? (Lokakuussa)


Tänään valmistin kesäkeittoa, sillä olen kuuden hengen Hamina-juhannuksemme kahvi-, kuohuviini- ja kesäkeittovastaava. (Muita viime lauantaina jaettuja vastaavuuksia ovat esimerkiksi aamupala-, kirsikkapiiras-, suolainen piiras-, Koskenkorva-, liha-, kasvisnyytti- ja yleinen grillimestarivastaavuus.)

En tiedä, kuinka tosissaan muu seurue omat hommansa ottaa: aikooko Arla valmistaa kaikessa Käpylän hiljaisuudessa jälleen yhden version täydellisestä Twin Peaks -kirsikkaherkusta, tai onko herra Berg tahollaan aikeissa – hmm – hankkia ja nauttia hurjasti Koskenkorvaa näin etukäteen. Mutta epätietoisuus ei asettunut omistautumiseni tielle.

Keskikesän juhlan työnjako aktivoi päässäni muiston parin viikon takaa: hälyisän työpaikkaruokalan kassajono, minä ja kollegani Aino puhumassa – totta tosiaan – kesäkeitosta. Eilen rohkenin palata asiaan ja pyytää käyttööni luottoreseptiään. Sisällytin pyyntöön pienen kohteliaan varauksen: mitään sukusalaisuutta ei toki tarvitse laittaa jakoon. Varjellun salaisuuden sijaan vastaanotin Glorian Ruoka & Viini -lehdestä peräisin olevan jonkin sortin klassikko-ohjeen, jota myös kollega Mirja sattui (tästä kaikesta mitään tietämättä) tänään kehaisemaan.

Alla ohje tismalleen sellaisena kuin sen Ainolta sain. Luonnollisesti hänen luvallaan.

"No niin!

Resepti on siis alun perin ymmärtääkseni Glorian Ruoasta ja Viinistä, joten en ota siitä sen kummempaa kunniaa. Paitsi siitä, että vaihdoin kevytmaidon normimaitoon, ruokakerman kuohukermaan (no, näistä varmaan riittää toinen) ja osan vedestä valkoviiniin, tietysti, mutta niin tekisi jokainen järki-ihminen.

Kesäkeitto

5 keskikokoista perunaa
1 pieni kukkakaali
5 porkkanaa
7 retiisiä
10 herneenpalkoa
5 dl vettä
1 tl suolaa
5 dl kevytmaitoa
2 dl ruokakermaa
1/2 dl silputtuja tuoreyrttejä (esim. timjamia, ruohosipulia, lehtipersiljaa, tilliä)
mustapippuria

Pese kasvikset. Leikkaa perunat lohkoiksi ja kukkakaali pienemmiksi kukinnoiksi. Raaputa porkkanat puhtaiksi, poista niistä kanta ja leikkaa vinoittain viipaleiksi. Huuhtele retiisit ja poista niistä kannat ja "hännät". Halkaise retiisit. Irrota herneet paloistaan. Jos varhaisherneet ovat kovin ohuita, voit käyttää palot kokonaisina.

Kuumenna suolalla maustettu vesi kattilassa kiehuvaksi. Lisää paloitellut perunat, kukkakaali ja porkkanat. Keitä ne keskilämmöllä kannen alla lähes kypsiksi. Lisää retiisit ja herneet. Keitä vielä pari minuuttia niin, että kasviksiin jää hieman puruvastusta. Lisää maito ja ruokakerma. Kuumenna keitto lähes kiehuvaksi välillä sekoitellen. Älä keitä. Viimeistele tuoreilla yrteillä ja pippurilla ja tarkista maku, tarjoa keitto tuoreen leivän kanssa.

Näi!"

Joitakin itse tekemiäni huomioita: korvasin puolet vedestä viinillä. Käytin vähemmän kuin puoli litraa maitoa. Käytin hiukan enemmän kuin kaksi desiä kuohukermaa. (Ensi kerralla saatan käyttää täysmaitoa ja vastaavasti kuohukermaa pikkuisen vähemmän.) Kaipasin hieman kevätsipulia, joten siihen ryhdyn varmasti sitten juhannuskattiloiden ääressä. Tuore timjami maistui keitossa taivaalliselta.

Hiilariöverit

Onko karppaajia linjoilla? Voitte siirtyä eteenpäin, täällä ei nimittäin ole mitään nähtävää.

Peruna-foccaccia

4 dl vettä
1 tl sokeria
hiivaa (laitoin tänään kuivahiivaa, 1,5 pussia. tuorekin toki käy)
n. 7 dl vehnäjauhoja
1 dl oliiviöljyä
kuivattua rosmariinia
mustapippuria
ripaus valkosipulijauhetta

5 pientä suomalaista uutta perunaa

Lisäksi pintaan
oliiviöljyä
isorakeista, hyvää suolaa
lisää sitä mustapippuria
tuoretta rosmariinia – tai jos käy kuten minulle, että Alepassa ei ole, niin kuivattua

Lämmitä vesi himpun kädenlämpöä kuumemmaksi (ei polttavaksi! hiiva kuolee). Lisää hiiva ja sokeri. Sekoita mukaan vähän kerrallaan jauhot, ja loppuvaiheessa öljy, suola ja mausteet. Taikinasta ei tarvitse tulla sellaista, että se irtoaisi kulhon seinämistä tai että sitä pystyisi kädellä vaivaamaan. Nostata liinan alla 20-30 minuuttia.

Tällä välin pese viitisen pientä perunaa, ja keitä niitä hetki, viisi minuuttia riittää. Leikkaa perunat puoliksi tai kolmeen osaan. 
Kaada taikina pellille. Voit muotoilla lastalla siitä esim. pyöreän. Pistele perunanpalat sopiviin kohtiin, ja rouhi kaiken päälle mustapippuria ja ripottele suolaa. Minusta Maldon-suola on parasta. Silppua päälle myös tuore rosmariini, jos sitä on. Jos ei, niin pistä kuivattua vielä pintaankin. Nostata vielä hetki kun uuni lämpeää. Pirskota lopuksi päälle reippaasti oliiviöljyä ja paista n. 20 minuuttia  225-250 asteessa.Tarkkaile väriä.

Tämä ohje sai alkusysäyksensä noin vuosina 2007-2008, kun silloinen asuinkumppani kokeili aika monta kertaa mikä on veden ja jauhojen optimaalinen suhde foccaciassa. Tämä on vain hieman jatkokehitelty versio, joten kiitokset V! 

Muuntelumahdollisuuksia on myös paljon. Olen uusien perunoiden sijaan hyvällä menestyksellä upottanut leipään esimerkiksi halkaistuja kirsikkatomaatteja ja oliiveja. Maukasta tämä on myös ilman täytettä, mutta silloin tuore rosmariini on kyllä välttämätön.

Raparperista ei päivääkään

Parsat ja keväät sikseen, minusta huomattavasti kiinnostavampi vuodenaikojen vaihtumisen mittari on se hetki, kun äiti kysyy sattuisiko minulla olemaan käyttöä raparperille.

Tänä vuonna päätin pysytellä poissa piirakan petollisesta helppoudesta lähinnä siitä syystä, että onnistuin viime vuonna tekemään harvinaisen ällöttävää mansikka-raparperipiirakkaa. Minulla ja raparperilla ei muutenkaan ole kovin ruusuinen menneisyys: muutama vuosi sitten onnistuin toveri Raisan avustuksella luomaan vihreän kiisselimonsterin. (Tänä vuonna sain aikaiseksi ihan kiisselimäistä kiisseliä tarkastettuani perunajauhojen ja veden suhteen Raisan aiemmin postaamasta ohjeesta.)

Johtuen paikoitellen hitaasti heräävästä ymmärryksestäni tajusin vasta tänä vuonna, että raparperista saa varsin helpolla keiteltyä muitakin herkkuja. Kuten mehua. Veden, raparperin ja sokerin suhteen tarkistin muutamasta eri paikasta ympäri internetsiä, mutta lisäksi päätin mehun kaipaavan kirpeän raikkautensa taustaksi pikkuisen mausteita. Kanelitanko oli hyvä, minttu sen sijaan melko turha ainakin siinä vähäisessä määrin jossa sitä lisäsin.

Raparperimehu:

1 l raparperia

0,5 l vettä

1 dl sokeria

kanelitanko

1 rkl sitruunamehua

1 tl vaniljasokeria

(randomisti minttua. Ehkä.)

Raparperiksi kannattaa ilmeisesti valita mahdollisimman punavartisia yksilöitä. Luotin tähän, tein niin. Raparperia ei kuorita, ainoastaan huuhdotaan hyvin ja pilkotaan pieneksi. Lapetaan kattilaan, kaadetaan päälle vesi. Kanelitangon ja mahdolliset mintut voi heittää sekaan kiehumisvaiheessa. Jota jatkuu hiljakseen puolisen tuntia.

Tämän jälkeen mehu siivilöidään ja siihen lisätään sokereita ja sitruunamehua. Annetaan jäähtyä.

Juomasuhde on suunnilleen 1:3. Erityisen herkullista sekoitettuna kivennäisveteen.

Mutta. Siivilöinnistä jää yli raparperista mössöä jonka heittäminen roskiin olisi rikos ihmiskuntaa kohtaan. Tökittyäni mössöä haarukalla muutaman epätietoisen minuutin ajan koin inspiraation, joka liittyi jossain määrin hieman aikaisemmin Soul Kitchenissä lukemaani pavlova-ohjeeseen. Hilloke! Mahtavan monikäyttöinen asia! Ohjeistus ei siis loppunutkaan vielä, hahaa!

Raparperihilloke:

Mehusta ylijääneiden mössööntyneiden + siivilöityjen varsien joukkoon lisätään pari ruokalusikallista sokeria, pari teelusikallista vaniljasokeria ja 1/3-1/2 teelusikallinen kuivattua inkivääriä.

Seuraavana päivänä tein lopuista raparpereista hilloketta ihan ilman mehuntekoa, sillä luvassa oli nimenomaan hilloketta varten suunnitellut lettukestit ja olin mennyt lusikoimaan herkkua jo sekä puurooni että jugurttiini (jugurtin kanssa ihanaa, puurossa ok). Tuollaisesta litran määrästä tuoretta raparperia nimittäin jää vain muutama säälittävä desi hilloketta, joten kovin riittoisasta herkusta ei ole kyse. Tähänkin suosittelen niitä punavartisia kavereita: vaikka lisäsin toiseen satsiin huomattavasti reippaammin sokeria oli lopputulos silti vähän turhan hapokas.

Lettujen päälle kasattiin hillokkeen lisäksi mansikoita, jäätelöä ja kermavaahtoa. Tämä oli niin mahtavaa, että en todellakaan ottanut yhtäkään valokuvaa.

Sekä hillokkeen että mehun seuraksi suosittelen myös Maailman Ihanimpia Ystäviä, jotka litramääräisen lettutaikinan paistamisen ja tuhoamisen jälkeen käyvät uudestaan kaupassa ja tekevät vielä lohipastaa. (Kunhan ette vie minun.)

Lounaita Rööperissä, osa 2.

Jatkan Punavuoren ja sen lähialueiden lounaiden parissa. Osa 1. täällä.

Ravintola Kolo, kuva paikan nettisivuilta.

Kolo (Fredrikinkatu 37) on hurmaava, aivan pieni ravintola, joka ulkoapäin näyttää jotenkin hyvin samanlaiselta kuin kovasti hypetetty Muru. Mestat eivät myöskään sijaitse kovin kaukana toisistaan, ja kun niillä vielä on noin samantapaiset nimet, niin minun päässäni nämä edustavat jotenkin vähän samaa koulukuntaa (myös sen perusteella mitä olen Murun ruoasta kuullut ja lukenut, itse en nimittäin ole käynyt siellä).
Kolo tarjoaa lounaallaan rentoa mutta makoisaa, selkeää ruokaa, jossa on panostettu raaka-aineisiin ja niiden huolelliseen valmistukseen. Olen syönyt täällä pääasiassa isoja ja ruokaisia salaatteja (muun muassa aivan mahtavan saksalaistyylisen makkarasalaatin, jossa oli myös pekonia ja avokadoa ja ties mitä siemeniä yms...), . Eräs lounasseuralainen tilasi kerran risoton, joka oli myös maukas, mutta todella pieni. Minun salaattini ja hänen risottonsa kokoero oli melkein huvittava.
Päiväsaikaan tarjolla on yleensä noin viisi vaihtoehtoa, joiden joukossa on myös kala- ja kasvisruoat. Palvelu on joskus vähän hidasta. Hinta vaihtelee yhdeksästä yhteentoista euroon, eikä siihen kuulu kahvia.
Sokerina pohjalla: kerran kun olin täällä lounaalla niin pieni kääpiömäyräkoira hengaili ravintolassa. Se juoksenteli ympäriinsä ja kävi tervehtimässä kaikki asiakkaita. Kuului ilmeisesti henkilökuntaan, sillä mäyris aivan tottuneesti käväisi välillä keittiössäkin. Joku saattaisi pitää tätä, hmm, hygieniasäännösten vastaisena, mutta minusta pieni koira loi paikkaan aivan erityislaatuisen tunnelman. En tosin ole tässä kohtaa mitenkään objektiivinen, sillä mäyräkoirat ovat ruoan ja converse-tennareiden lisäksi yksi erityisintohimoistani elämässä.

Hienoja kuvituksia Sushibarin ikkunassa. Kuva nettisivuilta.

Sushibar (Uudenmaankatu 15 & Fredrikinkatu 42) on ravintolakonsepti, joka ei sattumalta pidä majaansa juuri Punavuoressa ja Kampissa*. Paikat yhdistävät laadukkaan ja kekseliään sushin (jalomakissa on jalopenoa, thaimakissa chiliä ja korianteria), hyvät ja kalliihkot viinit sekä uuden suomalaisen designin. Ja ne tekevät tämän sen verran ihkusti, että hipsterit kiehnäävät pillifarkuissaan tyytyväisyydestä ja kansoittavat pöydät kauttaaltaan. Puhun siis myös itsestäni ja tuttavapiiristäni, jossa viime vuonna muodostui jo miltei jonkinlaiseksi rutiiniksi käväistä Sushibaarissa perjantaisin after work -sushilla & skumpalla. Mutta siis lounas. Silloin saatavilla pieni ja iso sushivalikoima (9,50/15 €). Hyvää on, mutta pienemmästä valikoimasta meinaa jäädä nälkä ja isompi on lounaaksi hintava. Eli synteesinä: mene ihmeessä jos joku muu maksaa tai jos olet pieniruokainen. Minä en ole.

*Heillä on kyllä nykyään myös pari muuta toimipistettä, mutta tässä on nyt kuitenkin puhe Punavuoren lounaista.

Haukiwallenberg.

Juuren (Korkeavuorenkatu 27) sijaintia ei ehkä lasketa Punavuoreen kuuluvaksi, mutta kävelymatka ei ole pitkä. Kuten Juuren lista yleensä, on lounastarjonta melko suomalaishenkistä. Tunnustan nyt avoimesti, että paikka on minulle vielä uusi – kävin siellä tänään ensimmäistä kertaa. Silti lounas oli niin tyydyttävä, että siitä on heti pakko raportoida. Söin haukiwallenbergiä ja herne-perunapyrettä.

Wallenberghän on siis perinteisesti jauhelihapihvi, joka tarjotaan herneiden ja mahdollisesti muussin kera. Annos oli uudistettu hienosti, ja haukipihvin rakenne oli suorastaan ihailtava: päältä rapea, sisältä miellyttävän kiinteä olematta sitkeä. Herne-perunapyre oli mukavan kirpakkaa. Tarjolla oli lisäksi erinomaista itsetehtyä leipää, vihreää salaattia, hyvää kahvia sekä tuoretta ananasta ja appelsiinia jälkiruoaksi. Tästä maksoi mielellään 11,50 €. Hieman halvempaan hintaan tarjolla olisi ollut myös miilunpolttajan spagettia tai juusto-tomaattiquiche yrttisalaattin kera. Tänne uudestaan, kyllä. Mutta huom! Paikka on menossa remonttiin juhannuksen jälkeen ja lounaat siirtyvät ravintola Latvan puolelle määrittelemättömäksi ajaksi. Minä toivon että remontti olisi valmis elokuussa. Silloin nimittäin palaan töihin ja lounastamaan – kesäloma nääs alkaa pian. Loman aikana olisi mahdollista raportoida Punavuoren sijaan esimerkiksi Pariisin lounaista. Jos siis ei ole liian kiire juoda halpaa shampanjaa ja metsästää täydellistä macaronia. Katsotaan.

Sunnuntairuokaa

Huomaan, että näin 40-50 viikkotyötuntia tehdessä aikaa päivittää blogia on lähinnä sunnuntaisin. Tai ylipäätään aikaa tehdä ruokaa, mitä tällä viikolla tein kahdesti. Mutta onneksi se oli tänään yllättävän hyvää.

Löysin vähän aikaa sitten kiinnostavan tuntuisen munakoisoidean eräästä kokonaisuudessaan erinomaisesta keittokirjasta. Tarkoitus oli noudattaa ohjetta, mutta tänään käytännön toimiin käydessäni kävi jotenkin sillä tavalla perinteisesti, että halusinkin tehdä oman pään mukaan – eli hitusen muuntelin reseptiä. Alkuperäinen, hieman yksinkertaisempikin ohje oli varmasti mainio, mutta näin tämä oli superhyvää. 

Asiaan. Kyse on munakoisosta.

Rapea & makea munakoiso (kahdelle)

1 munakoiso
2 munaa
3 dl korppujauhoa
oliiviöljyä tai vastaavaa paistamiseen
kuivattua chiliä tai chilirouhetta
sitruuna- tai limemehua
hunajaa
tuoretta minttua ja/tai basilikaa
suolaa

Munakoiso leikataan kapeiksi, pyöreiksi suikaleiksi. Ripotellaan päälle suolaa, ja jätetään vartiksi itkettymään. Olen kuullut huhua, että nykymunakoisot eivät tätä itkettämistä muka tarvitse, mutta kitkeryyden poiston lisäksi se tekee mielestäni tekstuurista paremman.  Sitä paitsi sillä aikaa ehtii hyvin pyöräyttää kasaan jonkinlaisen lisukesalaatin.

Vartin jälkeen munakoisot siis kuivataan. Rikotaan kaksi munaa kulhoon ja laitetaan syvälle lautaselle korppujauhoja. Jokainen pyörylä kastetaan ensin munaan ja sitten jauhotetaan huolellisesti. Lämmitetään paistinpannu ja huomattava määrä oliiviöljyä. Lisätään kuivattu chili tai chilirouhe öljyyn, ja paistetaan viipaleet. Yhdestä keskikokoisesta munakoisosta tuli noin kolme pannullista. Pyörylät imevät aika paljon öljyä, ja munakorppujauhoseoksesta saattaa jäädä pannulle ikäviä mustuvia kokkareita. Tämän vuoksi pannu on hyvä kaapia puhtaaksi joka satsin välissä, ja laittaa kehiin uudet öljyt ja chilit.

Paistamisen jälkeen – mahdollisimman pian, kun munakoisot vielä ovat kuumia, niiden päälle puristetaan hieman sitruuna- tai limemehua. Sitten  päälle valutetaan lusikalla hunajaa. Ei kannata pihtailla. Minä käytin koko satsiin ehkä kolmisen ruokalusikallista. Ja päällimmäiseksi silputaan tuoretta minttua tai basilikaa. 
Nautitaan lämpiminä.
En sano muuta kuin: mmmm. Olivat muuten ihan täydellisiä oluen kanssa. Kun perustan baarin niin näitä todellakin tulee olemaan saatavilla. 

Tämä oli mielestäni myös hyvä esimerkki siitä, että hyvä ruoka ei todellakaan ole aina kallista: munakoiso maksoi alle euron. Munia ja korppujauhoa nyt yleensä on aina kaapissa, ja jos onnistuu pitämään yrttinsä hengissä kauemmin kuin viikon, niin yhden annoksen hinta jää aika pieneksi. Vähän askartelua tämä toki vaatii, mutta mikäpä olisi sunnuntaisin mukavampaa?

 
Ei ollut muuten pahaa tänään väsäämäni lisukesalaattikaan. 
Paahdoin uunissa (öljyn, suolan ja pippurin kanssa) pienen määrän uusia perunoita, jäähdytin. Kulhoon lapoin kirsikkatomaatteja, kurkkua, salanova-salaattia, artisokansydämiä, mozzarellaa ja herneitä. Sekaan sitruunamehua ja hieman öljyä. Niin, ja ne perunat. Jep. Ruoanlaitto on todella mukavaa nyt, kun vihannekset alkavat maistua jollekin.