Murunen

Pääsin vihdoin käymään Murussa! Odotukset olivat korkeat, mutta niihin vastattiin. Kaikki mitä lautasilla eteemme kannettiin, oli todella maistuvaa. Myös paikan tunnelma oli mukava ja palvelu hyvää, vaikka loppuillasta, ravintolan ollessa täynnä, hivenen viipyilevää. Mitäpä tuosta.

Tämä kuva on Murun sivuilta, loput on omia.

Välillä annosten rouheasta tyylistä tuli hieman mieleen Kuurna, mutta usein erilaisissa yksityiskohdissa ja tekniikoissa oli menty vielä vähän pidemmälle. Nähty vielä pikkuisen enemmän vaivaa. Oli tämä himpun Kuurnaa kalliimpikin, mutta siedettävissä rajoissa. Sitä paitsi illan oikeutti sekä aikoinaan annettu joululahjalupaus että äidin syntymäpäivä. Äidin lisäksi seurueessa mukana tällä kertaa oli linssikeitto-veli. 

No niin, tästä lähtee. Monta kuvaa annoksista ja unohtuneet yksityiskohdat - - -

Minun alkuruokani. Talon omaa pateeta taikinakuoressa, leikkeleitä, rucolaa ja sieniä. Sekä jumalaista punasipulihilloketta. Ei muuta kuin että nam.

 

Veljen vitello tonnatto. Lisänä oli myös hieman tuoretta tonnikalaa, uunikuivattuja tomaatteja ja salaattia. En saanut maistaa, mutta varsin hyvää taisi olla tämäkin...

Äidin mustajuurta ja siitakesientä sisältänyt salaatti. Sienet tuotiin pöytään erillisellä kuumalla pannulla, ja ne olivatkin ihanan rapeita ja kuumia.

Veljen pääruoka, josta olen unohtanut kaiken, paitsi että se oli jotakin pitkään haudutettu poron osaa ja makoisaa. Jotain linssejä tuolla ainakin näyttää olevan alla.

Minä ja äiti söimme tyttömäisesti kalaa, eli paahdettua siikaa ja selleriohrattoa. Jumalaista. Lisäksi uunifenkolia ja pieniä friteerattuja sopuli eikun sipulirenkaita, jotka kruunasivat annoksen.

Jälkiruoat olivat ehkä illoin heikoin lenkki, vaikka hyviä toki nekin. Sitruunaruoholla maustettu crème brûlée vaan oli aika samanlainen kuin monessa muussakin (hyvässä) paikassa.

Suklaafondat vei kyllä kielen mennessään, että ei sillä. Jälkiruokien osalta tarjolla oli lähinnä siis klassikkoannoksia. 

Murun ruoka ei ole mitenkään erityisen "kekseliästä" niin kuin ehkä Farangissa tai jossain fiinimmässä Olossa, vaan klassiseen perinteeseen ja laadukkaisiin raaka-aineisiin nojaavaa ja hyvin tehtyä. Eli juuri semmoinen hyvän bistron meininki mihin on pyrittykin.

Makoisa munakoisosalaatti

Epäkorrekti mielipide: inhoan salaatteja. Liioittelen tietenkin. Inhoan huonosti tehtyjä, itseasiassa myös keskinkertaisesti tehtyjä salaatteja. Minusta salaatti on lähtökohdiltaan sen verran ankea juttu, että siihen pitää sitten panostaa kunnolla. Parhaimmillaan salaatti sitten onkin mainiota, mutta edelleen liian usein hyvissäkin ravintoloissa saa eteensä mauttoman kasan salaatinlehtiä, joissa muutamat harvat täytteet pitää tarkoituksella etsiä joukosta. Tai sitten lautaselle on onnistuttu ujuttamaan joku kokonaisuuden pilaava inhottava kastike. Ja ylipäätään tuntuu, että kokonaisuutta ei ole mietitty, ruoka-aineet on vain lätkitty lautaselle valmistamatta niitä mitenkään.

Tämän avautumisen jälkeen, luonnollisesti, ohje erääseen parempaan salaattiin. Innoitus on saatu tällä kertaa Jamie Oliverilta, mutta joitakin komponentteja on vaihdettu.

Munakoiso-granaattiomenasalaatti (neljälle) 

2 munakoisoa 

1 granaattiomena

1 nippu jotakin salaattia, minulla oli tammenlehvää

1 nippu uutta kaveriani perillaa - löytyy tuoreyrttiosastolta jos on löytyäkseen

yksi paketti fetaa

kirsikkatomaatteja, semmoinen pieni rasia
puolikas chapata tai muu rapeakuorinen vaalea leipä

1 nippu kevätsipulia

2 ruokalusikallista harissaa

yhden sitruunan mehu

oliiviöljyä, etikkaa, suolaa, mustapippuria, fenkolinsiemeniä

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Pilko munakoisot suupalan kokoisiksi, ja  paista ne oliiviöljyssä mukavan rapsakoiksi paloiksi. Kypsentämisen jälkeen laita munakoisot kulhoon. Yhdistä kaksi ruokalusikallista harissaa ja saman verran oliiviöljyä, ja sekoita tämä tahna munakoisokuutioihin. Anna jäähtyä hetken aikaa.

Leikkaa puolikas leipä vielä vaakasuuntaan puoliksi ja hiero sen pintaan oliiviöljyä ja fenkolinsiemeniä sekä hieman valkosipulia. Laita 200-asteiseen uuniin hetkeksi. Kun leipä on mukavasti rapsakoitunut, anna sen jäähtyä ja revi pieniksi suupaloiksi.

Valmista salaattipohja suoraan tarjoiluastiaan: revi salaatti ja perilla, silppua kevätsipuli pieneksi, paloittele tomaatit. Halkaise granaattiomena ja riivi ihanat, poksuvat siemenet mukaan. Munakoisojen jäähdyttyä lisää ne salaattiin, samoin leipäpalat, ja murustele päälle feta. Sekoita neljä ruokalusikallista laadukasta oliiviöljyä, yhden pienen sitruunan mehu, hieman etikkaa sekä isorakeista suolaa ja mustapippuria, ja lisää kastike viime hetkellä salaatin joukkoon (jotta salaatinlehdet eivät lötkisty) ja pöyhi sekaisin. Tarjoile.

Mikäli perilla on teille yhtä uusi tuttavuus kuin minulle, voin kertoa että se on tuo hienon violetti yrtti annoksen päällä (yllä olevassa kuvassa). En ollut nähnyt sitä koskaan ennen, mutta eilen se tuli Stockmannilla vastaan. Tuoksu oli miellyttävä ja sitruunainen, ja maku sopi hyvin salaattiin. Voi sen kyllä korvata vaikka lehtipersiljalla, tai korianterilla jos semmoisesta tykkää. Jamie oli vissiin käyttänyt vesikrassia, mutta se on Suomessa yleensä aika kallista.

Syötäviä sanoja

Pieni vinkki viikonlopuksi. Oletteko te, hyvät internetissä vaeltavat ruoan ystävät, lukeneet Raholan ruokasanastoa? Palkittu sivusto tarjoaa giganttisen määrän tietoa kaikesta mahdollisesta syömiseen liittyvästä. Siis ihan kaikesta: dim sumin erilaisista kirjoitusasuista, siitä miten okra aikoinaan kulkeutui Amerikkaan orjien hiuksiinsa piilottamana, kuinka valmistetaan kosher-lihaa, mitkä ovat nouvelle cuisinen kymmenen uutta sääntöä, mitä ovat särä ja sumakki. Ja niin edelleen. Siis uskomaton gastronominen tietoaitta, ihan ilmaiseksi, miellyttävään ja sujuvaan tyyliin kirjoitettuna (jos jostain haluasi valittaa niin ehkä sivuston ulkonäöstä, mutta jätetään se nyt). Eli mitä te täällä vielä teette? Hus, sivistymään siitä.  

Kuva Pinterestistä, ei liity Raholaan. 

Teatteri & teatteri

Suurella ja äänekkäällä (uus)perhekompleksillani on tapana kokoontua yhteen ruoan, juoman ja kulttuurin merkeissä. Vähän aikaa sitten tarkoitus oli käydä kaksinkertaisesti teatterissa. Eli siis ensin testata ravintola Teatteri (se Grillin puoli) ja sen jälkeen täysin vatsoin kieriä nauttimaan Kansallisteatterin Patriarkka-näytelmästä.

Toinen puoli illasta meni hieman myttyyn, sillä Patriarkan näytös tuolta illalta lopetettiin kesken ensimmäisen 15 minuutin jälkeen teknisen vian vuoksi. Keskitytään siis analysoimaan tätä toista Teatteria, eli illallista. 

Paikka oli valittu osittain sijaintinsa takia, ja siinä ei kyllä ollut moittimista – keskustammassa ei ravintola juuri voisi olla. Samoin palvelu oli koko illan ajan ensiluokkaista, minkä huomasi myös siinä, että pienen lapsen läsnäolo seurueessamme ei aiheuttanut ongelmia. Palvelun takia käynnistä jäi kokonaisuutena hyvä mieli, vaikka en ollut ruokaan täysin tyytyväinen. No, siihen toki vaikutti seurakin, ja isän tarjoaman viinin määrä, krhm.

Aloitetaanpa alusta. Nyt tullaan heti ihan makuasioihin, mutta ravintolan sisutus oli minusta aika hienosteleva. Siis vähän överi. Jotenkin linjaan sopi hyvin, että viereisessä pöydässä istui parin vuoden takainen Miss Suomi. Itse taidan viihtyä paremmin paikoissa, joissa ei haittaa vaikka jalkaan on sattunut vähän nuhjaantuneet converset.

Ja ruoka sitten? Jotkut jutut olivat erinomaisia, toiset pettymyksiä. Mutta se mikä ei vaihdellut, oli hinta. Kaikki oli yksinkertaisesti kallista. Paras esimerkki on ehkä alkuruokani, "Rakuunassa paistettua kampasimpukkaa ja juuripersiljapyrettä". Kuulosti hyvältä, olen nimittäin suuri kampasimpukan ystävä. Mutta.

  

Se mitä reilulla seitsemällätoista eurolla konkreettisesti sai, oli kaksi toistaan isolla lautasella etsivää kampasimpukkaa, joissa en erityisesti havainnut rosmariinin makua. Juurespersiljapyrekin oli aika laimeaa. Itse simpukat oli kyllä mukavan rapsakoiksi paistettu, mutta kamoon. Tämän annokset ainekset maksoivat ravintolalle ehkä mitä, viisi euroa? Jotain rajaa sillä katteen määrälläkin. 

Pääruoaksi valitsin siikaa. Se oli semmoista kuin siika on, hyvää.

Siian alla oleva perunamuussi sen sijaan oli vähän tympeää, jäykkää ja suolatonta. Kastike oli ok. Ja viinit olivat muuten erinomaisia, tuli juuri mieleeni! Ehkä sen takia että valkoviinimme sopi kalaan niin passelisti.

Mutta mitä ruokaan tulee, niin mikäli haluaa syödä tällaista ei-kikkailevaa, ehkä hieman ns. vanhanaikaista ruokaa, niin minusta hinta-laatusuhde on kyllä esimerkiksi Sea Horsessa tai Elitessa paljon parempi. Tosin edessäni ja vieressäni nautittiin Beef Wellingtonia, joka julistettiin äärimmäisen maukkaaksi. Sitä ei taida Helsingissä kovin monesta paikasta edes saada.

Kuvaan lisätty kontrastia jotta täydellinen kypsyysaste erottuisi. Ei se ihan erotu, hämärää on.

Mutta tässäkin kehutussa annoksessa ilmeni ravintolan omituinen tason vaihtelu: täydellisen lihan kanssa tarjottiin lötköjä pariisinperunoita, jotka tuntuivat suoraan pakasteesta sulatetuilta. Ei näin!

Jälkiruoat kruunasivat epätasaisuuden. Minun macaron-leivokseni olivat valehtelematta huonoimpia mitä olen ikinä syönyt, vaikka mukaan laskettaisiin vastaava Pirkan pakastetuote. Kuivia ja tunkkaisia. Pikkuveljen uunijäätelössä ei ollut juurikaan jäätelöä. Sen sijaan sitrus-posset oli kuulemma mahtava, eikä vastapäätä nautitussa suklaakakussakaan ollut ilmeisesti valittamista.

:(

:)

Kokonaisuutena olen Teatterin Grillistä lähinnä hämmentynyt. Hyvää on, mutta skarppaamista kovasti myös. Ja koska hintataso on näin kova, pitäisi laadun olla tasaisempaa. Plussaa kuitenkin siitä, että tarjolla oli sesonkiin sopivasti muutamia maderuokia. Pari niistä testattiin seurueessamme, ja maistuivat hyvin.

Käännynnäissoppaa

Nyt on minun vuoroni alkaa kertomaan omasta veljestäni. Tai no, ei oikeastaan. Sen verran vain, että joulun alla veljeni osti 60 kiloa kaalia ja piti hapankaalitalkoot, jotta kaikki hänen lähiympäristössään pääsisivät nauttimaan vastustuskykyä ihmeen tehokkaasti ylläpitävistä maitohappobakteereista. Minäkin pääsin sitten joulupäivänä valitsemaan oman muutaman litran vetoisen purnukkani: porkkanalla, valkosipulilla, kuminalla tai vähän kaikilla mausteilla. Mainiota.

Paitsi että. Erotuksena veljeeni minä suhtaudun hyvin epäluuloisesti erittäin moneen ruokalajiin, ja hapankaali on pitkään keikkunut erittäin epäilyttävien listan kärkijoukoissa. Terveyden ja yleisen perhesovun nimissä lupasin kuitenkin antaa haisulipurkille mahdollisuuden. Ja katso: sehän olikin aivan syömiskelpoista. Jälleen on yksi ennakkoluulo kumottu.

Ongelmana ei siis ole enää se, ettenkö söisi hapankaalia vaan se, etten tiedä minkä kanssa sitä söisin. Ruokavalioni on tämän talven aikana koostunut epäilyttävissä määrin salaateista ja keitoista (juu, ovat ruokaisia, juu, saan tarpeeksi proteiineja ja kalsiumia), joihin hapankaalia on ollut hankala yhdistää. Hesarin Ruokatorstaita selatessani eteeni osui kuitenkin ohje, joka ratkaisi hapankaalipulman ainakin pariksi päiväksi (parilla pienellä muutoksella: jääkaapissa oli barcelonalaista chorizoa, jonka poiskäyttämisen koen velvollisuudekseni. Ja jätin pois vehnäjauhot.).

Hapankaalikeitto

Sopiva pätkä chorizoa. Tai vaikka pekonia. Tai jotain muuta. Tai ei mitään.
2-3 (shalotti)sipulia
2-3 valkosipulinkynttä
öljyä
n. 8dl kasvislientä
1 tlk tomaattimurskaa
3-5 rkl tomaattipyrettä
1 tl paprikajauhetta
1 tl juustokuminaa (jota minulla ei ollut, joten laitoin garam masalaa. Toimi.)
300 g hapankaalia
mustapippuria

Kuori ja paloittele chorizo. Tee samoin sipuleille. Kuullota liha ja sipulit kattilassa. Sipuleiden pehmennyttyä lisää joukkoon liemi, tomaattiasiat ja mausteet. Anna hautua puolisen tuntia.

Kirjan mukaan seuraavaksi olisi huuhdeltava hapankaali, mutta jätin tämän välistä. Epäilemättä miedompaa ilman, joten kukin omantuntonsa mukaan. Lisää joka tapauksessa huuhdeltu tai huuhtelematon hapankaali keitokseen ja muhituta toiset puoli tuntia.

Tarjoa herkullisen leivän ja smetanan/ranskankerman kanssa.

Iloitse.


Ainiin. Maitohappobakteerit toki kuolevat tuossa kuumennuksen tiimellyksessä. Joten hapankaalia terveyssyistä syövän olisi syytä pysytellä raa'assa tavarassa.

Paahdettua ja suolaista

Näin käy usein: olen tulossa jostain, kotimatkalla käyn lähikaupassa, pitäisi ostaa asioita joista tekee itselleen ruokaa. Tilillä ei ehkä ole kauhean paljon rahaa (jos on viime aikoina tullut syötyä vaikka ulkona), mutta eipä Alepan valikoima myöskään häikäise monipuolisuudellaan. Mitä tehdä?

No, tätä.

Sardiini-tomaattipasta (yhdelle)

1 pieni rasia sardiineja
(tai sardelleja, mutta ei anjovista, joka yleensä Suomessa on kilohailia)
kahdeksan kirsikkitomaattia
valkosipulin kynsi tai pari
sitruuna
yksi kuivattu chili
tuoretta pinaattia
parmesaania
pastaa
oliiviöljyä
mustapippuria, suolaa

 

Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Halkaise kirsikkatomaatit, ja pyöräytä niihin kulhossa oliiviöljyä, hyvälaatuista suolaa ja mustapippuria. Laita paahtumaan uuniin, vaikka pellille, leivinpaperin päälle. Tässä kestää semmoinen parisenkymmentä minuuttia. Ehtii hyvin ruokkia kissat ja laittaa vaikka pyykit koneeseen. Itseasiassa, jos sinulla on aikaa, voit hyvin säätää uunin lämmön vielä matalammaksi ja antaa tomaattien kuivua pidempään. Yleensä kärsivällisyyteni riittää kuitenkin vain vajaan puolen tunnin paahtamiseen.

Sitten pasta kiehumaan. Paistinpannuun öljyä, silputtu valkosipuli, murskattu chili ja sardiinit. Minä käytin viimeksi kaksi purkin kolmesta sardiinista. Viimeisen voi syödä yöllä, hapankorpun päällä, keitetyn kananmunan kera...

Paista juttuja miedolla lämmöllä kunnes pikkukalat ovat hieman hajonneet (selkäruodot voi helposti napsia pois seasta) ja valkosipuli pehmennyt. Älä lisää enää tässä vaiheessa suolaa, säilykkeessä on sitä jo valmiiksi! Huuhtele muutama kourallinen pinaattia ja hienonna hieman. Yhdistä kattilassa tai tarjoiluastiassa pasta, paahdetut tomaatit, valkosipuliset sardiinit ja pinaatti. Purista sekaan sitruunan mehu ja raasta päälle parmesaania. 

Kuluu kolme minuuttia. Sitten annos, joka äsken vielä oli valtava kasa ruokaa, näyttääkin jo tältä. 

Paahdettu tomaatti on ihanan makeaa, ja muodostaa täydellisen vastaparin sardiinin suolaisuudelle. Lisäksi sitruunan raikkaus ja rouskuva pinaatti. Taidan jatkossakin tehdä tätä vain itselleni, etten joudu tappelemaan jämistä kenenkään kanssa.

Ticketsin tapaskarnevaali

No, Kataloniassa sitten käytiin. Ja olipa hieno matka! Barcelona on nimenomaan ruokakaupunkina parhaimmasta päästä. Kauppahallit olivat hienoimpia näkemiäni, ja hintataso sekä kaupoissa että ravintoloissa edullinen. Melkein joka paikasta (hienoista ravintoloista pieniin kuppiloihin) sai kolmen ruokalajin lounaan ja lasin viiniä noin kymmenellä eurolla. Äyriäisiä, simpukoita ja ostereita oli tarjolla paljon ja monenlaisia. Cava oli hyvää ja halpaa.

Viimeisenä iltana minulla ja A:lla oli varaus Ticketsiin, tuohon Adrian veljesten pyörittämään tapasbaariin (kuka haluaisi pitää kolmen tähden Michelin-ravintolaa jos voi pitää tapasbaaria?). Kokonaisuutena voisi sanoa, että olipa hyvä show! Paikka oli nimestä ja sisustuksesta lähtien yhtä kabareeta ja karnevaalia.

Ruokalistan kuvitustyyli toi mieleen sarjakuvapiirtäjä Daniel Clowesin. Näitä olisi saanut ostaa kotiinkin, mutta olivat tyyriitä.

Mukavat ja innokkaat tarjoilijat selittivät ystävällisesti niin konseptia kuin ruokien sisältöä, ainakin sen verran kuin heidän englannintaitonsa salli. Annoimme henkilökunnalle vapaat kädet valita meille 70 eurolla (per henki) syötävää. 

Se oli hieman liikaa. Kuudentoista makupalan jälkeen minä olin niin täynnä, että oli pakko luovuttaa. Siinä vaiheessa olisi ollut tulossa vielä ainakin muutamia annoksia lisää, mutta oli pakko tyytyä kahviin ja pieneen jälkiruokaan. 

Kahvien lisäksi joimme aterian aikana ensin yhdet lasit cavaa – ja niiden loppuessa otettiin koko pullo. Lopulta koko illan lasku oli meiltä molemmilta yhteensä noin 150 euroa, mitä tästä kokemuksesta on pakko pitää kohtuullisena. Mitään vastaavaa ei Suomessa ole edes tarjolla.

Mutta nyt kuvia joistakin aterian kohokohdista.

Nämä olivat pieniä ilmatyynyjä (en todellakaan tiedä miten tehtyjä), jotka oli täytetty nestemäisellä manchego-juustolla. Päällä oli vielä hieman lisää juustoa, hasselpähkinää ja mätiä. Omituinen, hauska tekstuuri, mutta maun puolesta eivät nousseet suosikkien joukkoon. Poksahtivat kyllä hauskasti suussa!

 

Hapankorppuja. Tai jotain sen tapaista leipää. Päällä naudanpaistia, smenatanaa ja sipulia. Lumen näköinen asia oli viinietikasta tehtyä puuteria, mikä antoi hienon säväyksen. Tarjoilijamme kertoi, että menun ideana oli olla makumatka maailman ympäri. Tämä oli kuulemma Suomi! 

 

Yksi illan ehdottomista huipuista: hieman tulista, limemehussa kypsennettyä tonnikalan vatsaa merilevätötterössä. Niin hyvää, pehmeää, raikasta! 

 

Avokadocanneloni, joka oli täytetty kuningasravulla ja perinteisellä katalonialaisella romesco-kastikkeella. Kaunis annos, mutta makua olisi voinut olla ehkä hieman enemmän. Avokadon kermaisuus syö helposti terän muista raaka-aineista.

 

Tietenkin ostereita. Kolmella eri tavalla: sellaisenaan (oik.), oliiviöljykaviaarin kera (kesk.) sekä aasialaisessa marinadissa lohen mädillä. 

Vielä lisää noita ihania merinilviäisiä. Nämä olivat isompaa lajia (No.2), ja ne tarjoiltiin kuuman kanaliemen sekä tryffelihelmen ja kultauksen kera! Kuulostaa varmaan oudolta, mutta makuelämys oli todella vaikuttava: täyteläinen, voinen ja merellinen samaan aikaan.

Tässä jälkiruokamme, se ainut jonka pystyimme syömään, eli Ticketsin oma mini-kuppikakku. Vaaleanpunaisen paperin näköinen tarjoiluastia oli tehty mansikasta ja se oli syötävää. Ja hyvää. Lisäksi piskuisesta kakusta löytyi ainakin tuorejuustoa, hunajaa, jäädytettyä mansikkaa ja ruusun terälehteä. 

Kuvaamatta jäi moni makupala, esimerkiksi marokkolainen appelsiini-oliivisalaatti, tryffelillä ja juustolla täytetyt sämpylät ja kimaltavat huotrasimpukat. En halunnut koko iltaa istua kamera kädessä. Menkää itse, nähkää ja syökää.

Hieman jäi hampaankoloon se, ettemme jaksaneet tutustua makeiden asioiden tarjontaan enemmän. Naapuripöydässä nimittäin kun tilasivat jäätelöä...

 

...niin paikalle huristeli kelloa soittaen kokki ravintolan omalla jäätelövaunulla! Ja väsäsi pöydän vieressä aikamoiset herkkutötteröt. 

Jos siis satutte olemaan menossa Barcelonaan, niin varatkaa ihmeessä pöytä täältä. Kaikki mitä söimme ei ollut makuhermoja räjäyttävää, hyvää toki. Mutta joukossa oli todellisia helmia, ja kokonaisuutena ilta oli niin hauska, että haluan ehdottomasti joskus vielä palata näiden tapasten äärelle.