Yksinäisyydestä

Viime aikoina olen parissa tilanteessa kipeästi huomannut, miten ruoka ei koskaan ole vain ruokaa. Syömisen erilaiset symboliarvot ulottuvat syvälle. Puhun nyt siitä, miten porukan ainoana vegaanina voi joskus olla vähän yksinäinen olo.

Pari esimerkkiä. 

Olimme vähän aikaa sitten perheen/suvun kanssa ulkomaanmatkalla. Eräänä iltana kokoonnuimme syömään ravintolaan, jonka juttu olivat pienet, jaettavat annokset. Niitä tilattiin monia erilaisia pitkältä listalta, ja hauskaa oli toki paitsi se, että sai maistaa niin montaa erilaista ruokaa, niin myös jakaminen ja ruoasta puhuminen. 

Paitsi jos ei voinut syödä niistä kuin ehkä yhtä tai kahta, koska kaikessa oli toki lihaa, kalaa, kermaa, juustoa ja voita. Huomasin olevani enimmäkseen hiljaa, vaikka minulle erikseen tehty ruoka olikin hyvää.  

Ulkomailla oli kevät. Ihmiset ottivat kuvia itsestään, minä taas niistä. 

Eilen illalla taas kotonani veli ja yksi toinen tyyppi katsoivat saunan jälkeen televisiosta Ramboa ja söivät jäätelöä. Ja puhuivat siitä miten hyvää se jäätelö on. Se oli ihan täydellinen jäätelönsyöntitilanne, ja ihan kamalasti olisi tehnyt mieli upottaa lusikka Ben & Jerry's -astiaan. En tehnyt niin, ja sitten jotenkin harmitti. Ei niinkään se, etten voinut syödä herkkuja. Vaan taas se erillisyys, etten voi jakaa tätä tilannetta ja asiaa.

Olisi helpompaa hengata sellaisessa porukassa, jossa olisi edes yksi toinen vegaani. Ja sanon "porukassa" sen takia, että tällaisia tunteita ei ainakaan minulle synny kahdenkeskisissä tilanteissa, vaan nimenomaan silloin, kun koen jääväni jonkun ryhmän ulkopuolelle.

En tarkoita syyllistää ketään - enkä sanoa että kenenkään edellä esitetyissä tilanteissa olisi pitänyt toimia mitenkään eri tavalla. Haluan vain ilmaista että tällainen tunne on olemassa ja todellinen. Ehkä totun siihen ajan mittaan, tai ehkä maailma muuttuu siten että kasvissyönnistä ja veganismista tulee normaalimpaa ja helpompaa. Tai sitten ei, mutta ehkä opin itse ainakin enemmän puhumaan tunteistani ja sikäli tulemaan toimeen niiden kanssa.

Vähän aikaa sitten sanoin eräässä keskustelussa, että kurjinta vegaanielämässä on joidenkin ihmisten nihkeä suhtautuminen (siis esimerkiksi ravintolahenkilökunnan yms), mutta ei se ole. Tämä on.

Mainoskatko

Kiinnostaisiko viikonloppuna kenties elokuva? Harmittavatko Finnkinon hinnat & valikoima? Olisiko hauska myös ehkä syödä ulkona? 

Minulla on ehdotus. 

Ensimmäistä kertaa järjestettävä Fonto Movie Weekend esittää kuuden euron lippuhintaan mm. David O. Russelin mainion  I ❤ Huckabees -leffan lauantaina klo 14.00. Se ihan sekopäinen ja todella hauska, ja minun ette usein kuule sanovan näin (jostain syystä useat tuttuni ovat sitä mieltä että huumorintajuni on jotenkin rajoittunut). Mutta jos hauska ei ole sinun juttusi, niin on siellä viikonlopun aikana muitakin elokuvia. Tapahtumapaikkana toimii Kino-K13. Se on vanhaan tiilimakasiiniin rakennettu, uusimmalla esitystekniikalla varustettu 150-paikkainen elokuvateatteri Katajanokalla Helsingissä.

Mutta mikä parasta ja keskeisintä, minä ja Arla vastataan tapahtuman ruokapuolesta. Olemme paikalla lauantaina ja sunnuntaina puoli kahdesta eteenpäin aina viimeisen elokuvan alkuun saakka. Vähän ravintolapäivän hengessä  (eli halpaan hintaan ja rennolla meiningillä) tarjoamme maailman parasta minttulinssikeittoa ja tuoreita sämpylöitä hummuksen kera, mehevää porkkanakakkua, suklaista banaanileipää,  ja reilua kahvia & laadukasta teetä. Ehkä jotain muutakin jos keksitään ja aikaa riittää.

Skattalle pääsee helposti nelosen ratikalla, ja tuo makasiinirakennus on heti Wanhasta Satamasta seuraava rantaan päin. Nähdään! 

Raakakakuista parhain

Tämä ohje on piileskellyt luonnoksissa marraskuusta asti. Se on melkein puoli vuotta.

Selityksiä on monta. Yksi on se, että raakaruokien, tai ainakin raakakakkujen, teko käy helposti yllättävän kalliiksi. Ja aikaakin se vaatii, ainakin jos ei omista todella mahtavia tehosekoittimia (en omista).

Tämäkään ohje ei ole yhtä helppo, nopea ja halpa kuin kermakakku, mutta suurin osa tarvikkeista on kuitenkin melko helposti saatavilla ainakin isommista marketeista, jos naapurissa ei satukaan olemaan Ruohonjuurta tai Punnitse&Säästää.

Ja on parhaita syömiäni raakakakkuja. Ehkä paras.

4 dl saksanpähkinöitä
4 dl muita pähkinöitä, esim manteleita tai cashew-pähkinöitä
2 dl kuivattuja viikunoita (n. 4)
2 dl rusinoita
4 dl kuivattuja taateleita
2 dl kaakaojauhetta
laadukasta suolaa

n. 4 dl marjoja (jos käytät pakastemarjoja muista sulattaa & valuttaa ajoissa)

kuorrutus:
1 tölkki kookoskermaa
n. 1 rkl kookosöljyä
3 rkl hunajaa / agavea
4 rkl kaakaojauhetta

koristeluun:
viikunoita, saksanpähkinöitä, granaattiomenaa eli avaruuspossua tms

Liota pähkinöitä 3–4 tuntia. Jauha pähkinät teho- tai sauvasekoittimella. Jos käytössä ei ole mahtavaa superekstramurskaushärveliä pieni pähkinöitä veitsellä ja survo sekoittimella pienissä erissä. Massaan voi jäädä sattumia, älä sekoita liikaa ettei pähkinöiden rasva ala erottumaan.

Lisää kuivatut hedelmät samoin pienissä erissä. Lisää kaakaojauhe ja mausteet. Muotoile massasta 2 samankokoista palloa ja paina ne litteiksi kakkulevyiksi (tällä määrällä kakusta ei tule kovin suurta ellet tee hyvin hyvin ohuita levyjä).

Muussaa marjat, laita toisen kakkulevyn päälle.

Valuta kookoskerma siivilässä. Laita kookosöljy kulhoon ja laita kulho lämpimään vesihauteeseen, jotta öljy sulaa. Sekoita kuorrutuksen ainekset (käsin tai koneella, miten haluat).

Laita osa kuorrutuksesta marjojen päälle. Laita toinen kakkulevy täytteen päälle. Levitä loput kuorrutuksesta kakun päälle. Koristele.

Yhden tähden Chef & Sommelier

Tänään julkistettiin uutinen siitä, että Helsingissä on nyt kaksi uutta Michelin-ravintolaa. Himoitun tähden saavuttivat Ravintola Ask ja Chef & Sommelier. Kerrankin kirjeenvaihtajanne on ollut oikeassa paikassa tismalleen oikeaan aikaan, sillä nautin pitkään himoitsemani vegaanisen seitsemän ruokalajin menun Chef & Sommelierissa eilen illalla. Voi olla, että ravintolaan nyt jonkin aikaa hieman vaikeampi saada pöytää...ja muutenkin on aina kiva olla etujoukossa!

(Hauskana välihuomiona mainitsisin, että ensimmäisen tähtensä sai tänään myös Barcelonassa sijaitseva Tickets, jossa vierailin reilu vuosi sitten. Täysin ansaitusti!)

Chef & Sommelier sijaitsee Ullanlinnassa, samalla paikalla jossa Chez Dominique aikanaan aloitti toimintansa.

Se rengasfirman prenikoista, siirrytäänpä ruokaan. Chef & Sommelier on tunnettu paitsi luomun ja suomalaisten raaka-aineiden suosimisesta, myös siitä, että kasvikset ovat paikassa erityisessä arvoasemassa. Tämä tieto ei ainakaan laskenut vegaani-kirjeenvaihtajanne odotuksia. Enimmäkseen ne lunastettiinkin. Vaikka seitsemästä ruokalajista jotkut jäivät ihan hyvä -tasolle, enimmäkseen lautasilla oli täydellisiä huippusuorituksia. Tässä niistä pari.

Raikas avaus menulle: suolaliemessä marinoitua kurkkua ja rapeaa omenaa.

Tämän annoksen nimi oli kukkakaalia & kuusta. Vaikka keittiömestari itse tuli selittämään, että miten kaali oli kuusenhavujen (ja myös männyn ja ehkä parin muunkin puulajin) kanssa kypsennetty, niin en aivan täysin voi sanoa ymmärtäneeni. Metsän tuoksu annoksessa oli kuitenkin huumaava, ja kukkakaali oli eri osineen ihanan puhtaasti esillä. Nuo miltei palaneilta näyttävät kohdat olivat kaikista maukkaimpia!

Maa-artisokkapyreen päällä lepäävä, hitaasti kypsytetty sipuli, jonka kaarteisiin oli sijoitettu linssipyreetä ja itsetehtyjä sipsejä. Kokonaisuuden päälle oli vielä ripoteltu purjotuhkaa. Täydelliset tekstuurit. Ihanan ruokaisa, mutta silti todella tyylikäs annos.

Pääruoaksi mustajuurta ja kyssäkaalia kolmella tapaa: savustettuna, pikkelöitynä ja raakana. Alla purjon vihreistä osista ja omenasta tehtyä kastiketta.

Ruoan lisäksi myös palvelu oli erinomaista – ei ollenkaan jäykkää, vaan ystävällistä ja välitöntä. Oli hauska kuulla kuinka innostunut tänään palkittu keittiömestari Sasu Laukkonen oli esimerkiksi siitä, että lämpimien ilmojen vuoksi hän oli jo päässyt keräämään annokseeni käytettyä vuohenputkea. Tai miten se-ja-se raakaaine laitetaan vakuumiin ja pidetään siellä kuusitoista minuuttia, ei yli eikä ali. Suurin osa yksityiskohdista meni toki ihan yli ymmärryksen, mutta tunne omistautumisesta ja innostuksesta oli ainutlaatuinen. Siispä vilpittömät onnittelut Laukkoselle ja koko Chef & Sommelierin porukalle!

Kuvat: ihan ite otin.

Lämmin kikherne-kukkakaalikuskussalaatti

Jotta maailma olisi tasapainossa, tehdäänpä leivän & voin jälkeen gluteenitonta vegaaniruokaa. Tämän kikhernesalaatin juju on kukkakaalissa, jolle näytetään blenderiä ja joka siksi ottaa kuskusia muistuttavan hienorakeisen olomuodon. (Oikeaa kuskusia ei siis käytetä.) Ohje on napattu tammikuun Me Naiset Sport -lehdestä ja hiukkasen tuunattu. Täydellistä maanantai- tai tiistairuokaa sekä ajankäytön että maun suhteen, miksei ravintoarvojenkin.

 Lämmin kikherne-kukkakaalikuskussalaatti

(kahdelle)

1 kukkakaali (n. 400 g)
1 punasipuli
1 valkosipulinkynsi
pätkä chiliä
öljyä
2 rkl currytahnaa
paketti liotettuja kikherneitä (n. 300 g)
paketillinen kirsikkatomaatteja
puska korianteria
sormisuolaa
mustapippuria

Leikkaa kukkakaalista kukinnot irti, huuhtele ne lävikössä, pilko ja heitä blenderiin. Blendaa kukkakaali tasaiseksi, keitettyä kuskusia muistuttavaksi seokseksi. Jätä odottamaan.

Kuori ja silppua punasipuli, valkosipulinkynsi ja chilinpätkä. Kuumenna pannulla öljytilkka, heitä paistumaan sipulit, chili ja valutetut kikherneet. Kääntele, kunnes sipuli on kuullottunut.

Lisää pannulle currytahna ja blenderistä kukkakaalikuskus. Kuumenna noin viiden minuutin ajan ja sekoita samalla huolellisesti. (Lisää öljyä tarvittaessa.) Paiston loppuvaiheessa lisää puolitetut kirsikkatomaatit. Revi sekaan tuoretta korianteria. Ruuan maku on minusta parhaimmillaan hieman jäähtyneenä. Mausta annokset juuri ennen tarjoilua sormisuolalla ja rouhitulla mustapippurilla.

Maistuu muuten ainakin itselleni myös ihan kunnolla jäähtyneenä vaikkapa seuraavana päivänä. Toistan: täydellistä alkuviikon ruokaa.

Tanskanleipä

Tovi on jo puhuttu hirveän paljon gluteenittomasta ruokavaliosta. (Olisiko tuorein mediaosuma tämä uutinen?) Mikäs siinä. Kekseliäitä gluteenittomia ruokia valmistetaan muuten täällä eli Emmi-Liian Sjöholmin Torkkuja ja nokkosia -keittiössä, jossa myös valokuvauksen taito hallitaan.

Jotta maailma olisi tasapainossa, minä puhun nyt hetken leivästä. Ensin yleisesti, sitten yhdestä ihan tietystä resepteineen päivineen.

Keksin poikaystävälle jouluna 2010 mielestäni oikein ekstrakivan lahjan. Hän tykkäsi leipoa leipää, minä tykkäsin syödä niitä, joten käärin pakettiin Heléne Johanssonin vuotta aiemmin ilmestyneen kirjan Leipä. Se on nätisti taitettu ja lukijaa hauskasti sinutteleva opus, jossa on kauniit kuvat. Omistuskirjoitukseen panin näin: "Kiitos kaikista leivistä, ja söisin niitä tulevaisuudessa mieluusti lisää." Leipä on lohturuokaa lohdullisimmillaan, ajattelen näin.

Ketään soimaamatta kerrottakoon tosiasiat. Kirja koristi keittiön hyllyä tämän vuoden tammikuuhun saakka. Silloin (vasta!!!!!!) poikkis puhalsi siitä pölyt, kääri hihat ja alkoi leipomishommiin. Ensimmäiseksi hän teki Brunkanin tanskanleipää. Olin ehkä yhtä myyty kuin niistä ensimmäisistä maistamistani juureen leivotuista ruisleivistä silloin joskus.

Brunkanin tanskanleipä  

(Ohje Heléne Johanssonin Leipä-kirjasta, Tammi 2009)

Leivän leipominen alkaa hapanjuuren valmistamisella. Aloita hyvissä ajoin: juuri on valmista neljäntenä päivänä.

Ruishapanjuuri
60 g hienoja ruisjauhoja
120 g vettä

Päivä 1
Sekoita aamulla kulhossa jauhot ja vesi. Peitä kelmulla tai kannella, jätä huoneenlämpöön. Illalla sekoita juureen 60 g vettä ja 60 g jauhoja. Jätä huoneenlämpöön.

Päivä 2
Sekoita aamulla juureen 60 g vettä ja 60 g jauhoja. Peitä kelmulla tai kannella. Jos juuri on lähtenyt käymään, siirrä se jääkaappiin. Jos ei, lisää siihen hiukan raastettua omenaa tai teelusikallinen hunajaa ja jätä edelleen huoneenlämpöön.

Päivä 3
Sekoita aamulla juureen 60 g vettä ja 60 g jauhoja. Peitä kelmulla/kannella ja laita jääkaappiin.

Päivä 4
Valmista on! Juurta voi nyt käyttää. Jos aiot säästää juuren tai osan siitä, pidä sitä jääkapissa ja ruoki vedellä ja jauhoilla pari kertaa viikossa.

Leipä
400 g vettä
50 g ruishapanjuurta (katso ohje yllä)
175 g ruisrouhetta
60 g karkeita ruisjauhoja
125 g auringonkukansiemeniä
75 g pellavansiemeniä
20 g merisuolaa

Vaihe 1
Laita mainitut ainekset kulhoon, sekoita ja anna seistä huoneenlämmössä kuusi tuntia tai yön yli.

Vaihe 2
Sekoita aiemmin valmistamaasi seokseen:
200 g vettä
50 g hiivaa
300 g vehnäjauhoja
250 g hienoja ruisjauhoja
150 g tummaa siirappia

Vaivaa sitten taikinaa joko yleiskoneella 10 minuuttia tai käsin vähintään 20 minuuttia. Anna taikinan levätä kulhossa 30 minuuttia. Vaivaa vielä minuutti ja anna levätä toiset 30 minuuttia.

Voitele kaksi leipävuokaa ja jaa taikina niihin. Kohota parisen tuntia.

Laita uuni lämpenemään 250 asteeseen. Aseta uunin alimmalle tasolle tyhjä pelti. Kun laitat vuuat uuniin, kaada lämmitetylle pellille heti kupillinen kylmää vettä. Sulje luukku, laske lämpötila 175 asteeseen. Puolen tunnin kohdalla päästä höyry ulos uunista.

Paista leipiä vähän päälle tunti. Ota leivät ulos, anna jäähtyä ritilällä. Parhaiten leivät säilyvät muoviin käärittyinä.

**

Sattumalta olemme mainitun leipämiehen kanssa lähdössä torstaiaamuna pikkumatkalle Tanskaan. Suurimmat odotukset olen lastannut, en leivän, vaan kööpenhaminalaisen puurobaarin niskaan. Kyllä. Puurobaarin. Kööpenhaminassa on ravitsemusliike, joka on erikoistunut lempiruokaani puuroon. Palatessa ehkä luvassa kuvia ja/tai tunnelmia sieltä!

Lusikkaleipiä nimipäiville

Huomattiin Raisan kanssa vähän aikaa sitten, että eräällä toverillamme oli samalla viikolla nimipäivä. Saatiin ajatus: järjestetään yllätyksenä hänelle semmoiset oikein vanhanaikaiset nimipäivätkahvit. 

(Raisalla alkoi välittömästi soida päässä tämä kappale, minulla onneksi ei.)

Tiesin heti mitä haluan tehdä. Isoäitini, jolle ruoanlaittaminen on aivan yhtä tärkeää kuin se mielikuvissa yleensäkin isoäideille on, tekee muutaman asian paremmin kuin kukaan muu. Makeista leivonnaisista esimerkiksi herrasväenleivät ja lusikkaleivät. Minä halusin ehdottomasti kokeilla näistä jälkimmäisten tekemistä kahveillemme. 

Ongelma oli vaan siinä, että en tiennyt voiko lusikkaleipiä tehdä ilman oikeaa voita (#vegaanielämä). Eikö jokainen ruokaohje ennen vanhaan alkanut suunnillen niin että "Ota peltopyy" tai "Pese voi"? No, nykyajan versio on "Katso Googlesta".  Hain siis tietoa sanoilla vegaaniset lusikkaleivät ja bingo, päädyin tänne. Tuota ohjetta suunnilleen sitten noudatinkin, ja näistä tuli kyllä ihan superplusherkullisia. 

Harmi kyllä veljeni huudahti spontaanisti ne nähdessään, että kyseessä ovat latuska-, eivät lusikkaleivät. 

Suoraan puhumista arvostetaan mun mielestä nykyään ihan liikaa. 

Vegaaniset lusikkaleivät 

100 g kasvimargariinia

0,75 dl kookosöljyä
2 dl sokeria 
2 tl vaniljasokeria (ei mitään vaniliinia!)
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
4,5 dl vehnäjauhoja 
vadelmamarmeladia

Laita margariini ja kookosöljy kattilaan, kiehauta niin että margariini sulaa. Mittaa sokeri kulhoon ja kaada päälle sula rasva. Sekoita ja anna jäähtyä haaleaksi. Lisää kuivat aineet. Painele taikinaa pieni määrä kerrallaan teelusikan (huom! pesältään syvä mutta pieni lusikka, jos et välttämättä halua yhtä latuskoja kuin minulla!) pesään ja liu'uta leivinpaperin päälle pellille. Paista 200 asteessa 5-10 minuuttia, kunnes reunat saavat hiukan väriä. Ole tarkkana, palavat helposti. Levitä jäähtyneelle lusikkaleivälle marmeladia (tai hilloa. Ja pisteitä siitä, jos se on tehty omalta kesämökiltä poimituista vadelmista, niin kuin minulla. Kiitos vain taustajoukoille!) ja paina toinen puoli päälle. Voit pyöräyttää valmiit pikkuleivät hienossa sokerissa.

Konservatiivisten kahvien ideaan kuului myös se, että naiset leipoivat ja miehet tulivat valmiiseen pöytään. Raisa oli tehnyt vegaanista pullaa, sekin oli ihan törkeän hyvää. Nisutaikina oli valmistettu kookosmaitoon.

Meillä oli semmoinen käsitys, että entisajan kahveihin kuuluu myös jonkinlainen pullo – johonkin pöydän jalan viereen tai nurkan taakse sijoitettu. Näin nykyaikana kehdattiin nostaa meidän omat ihan näkyville.