Iltapäiväteen eheyttävä vaikutus

1800-luvulla Iso-Britanniassa elänyt Bedfordin herttuatar Anna on ollut sielunsisareni. Hänet valtasi usein iltapäivisin "that sinking feeling". Tätä tuntemusta torjuakseen Anna kehitti tavan juoda teetä iltapäivisin. Tavasta tuli pian muotia muutenkin, ja englantilainen afternoon tee kehittyi maailmanlaajuiseksi käsitteeksi.  

En tiedä teistä, mutta varsinkin syksyn/talven/ylipäätäänSuomen pimeinä iltapäivinä minustakin usein tuntuu kuin putoaisin johonkin väsymyksen pohjattomaan kuiluun. Siispä ajattelin testata oikein perinteisellä tavalla tarjotun englantilaisen iltapäiväteen voimaa. Vertailimme ystäväni J:n kanssa Kämpin ja Salutorgetin teetarjoiluja, ja valintamme kohdistui jälkimmäiseen. Se on hieman halvempi (samppanjan kanssa 33 euroa, Kämp ilman samppanjaa 37) ja sisälsi jo valmiiksi enemmän kasvissyöjälle sopivia komponentteja. Loputkin liha- ja kalatuotteet saimme korvattua yksinkertaisesti etukäteen pyytämällä.

Samppanjaa alkuun! Salutorgetin sali on kaunis ja iltapäiväteetä nauttiville ihmisille varatut sohvat mukavia.

Teelistalta sai valita oman juomansa noin seitsemästä eri vaihtoehdosta. Minulle vihreää, jasmiinilla maustettua teetä, J:lle assamia. Valitettavasti Salutorget toistaa Suomessa sietämättömän yleisen virheen: tee haudutetaan aivan liian kuumassa vedessä, ja teenlehtiä on varattu suunnilleen pienelle komppanialle. Tämän takia juomasta tulee usein kitkerää. Teimme minkä voimme (eli emme todellakaan antaneet siivilöiden huljua vedessä suositeltua kolmea viiva viittä minuuttia), ja tee säilyi miltei juomakelpoisena. 

Vaan entäpä syötävät asiat? Tarjolla oli perinteisiä kurkkuvoileipiä, vuodenaikaan sopivasti suppilovahveropiirasta, pieniä brie-pinaattileipäsiä ja ehkä vielä joku neljäs suolainen asia, en muista ihan tarkkaan.  Tarjoiluastian keskimmäisestä kerroksesta puolestaan löytyi skonsseja, ja nepä olivat ihania. Skonssien kanssa oli kermaa (perinteistä paksua tavaraa, jota Briteissä kutsutaan nimellä clotted cream)  sekä itsetehtyä mansikka- ja omenahilloa. Sitten oli sitruunamuffinssejä ja puolukkapiirakkaa, mutta ne eivät olleet mitään skonsseihin verrattuna. Ylimmällä tasolla vielä macaron-leivoksia, brownie-tyyppinen kakunpala, jotain hyvää ja kirpeää marmeladia sekä itsetehtyjä vaahtokarkkeja. Noin ylipäätään kaikki oli aika hyvää, mutta minulle tässä oli vähän liikaa makeita juttuja. 

Mutta teetä sai lisää, ja iltapäivä, tai no, elämä ylipäätään, oli kaiken tämän taas jälkeen huomattavasti helpompi kestää. 

Jämäruokaa eli soijamararonilaatikko

Havahduin siihen, että ostan melkein joka päivä ruokaa, vaikka kaapit ovat sitä pullollaan. Niinpä päätin kokata jotain siitä kaikesta, mitä kotoa jo löytyy.

Inventaarion aluksi löysin kolme avattua pastapakkausta. Sitten kaksi tölkkiä aurinkokuivattuja tomaatteja. Seuraavaksi kaksi soijarouhepakettia. Nämä kolme yhdistämällä päätin valmistaa jotain, mitä yleensä koskaan tee: makaronilaatikkoa. Siihen on kätevä piilottaa kaikenlaista. Minulta löytyy kotoa yleensä aina myös sipulia, valkosipulia ja vanhoja juustonjämiä, joten kaupasta ei tarvinnut hakea kuin basilika, porkkana ja kermapurkki.

Soijamakaronilaatikko
(vuoallinen, riittänee kerralla kolmelle tai neljälle syöjälle)

kaksi desiä soijarouhetta
1 kasvisliemikuutio
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 porkkana
oliiviöljyä
currya, valkosipulijauhetta, kuivattu chili, juustokuminaa, mustapippuria, suolaa
200g täysjyväpastaa
puoli purkillista aurinkokuivattuja tomaatteja
puolikas, aamiaisleivän tekemisestä ylijäänyt ja tiskipöydällä kolme tuntia lojunut tomaatti
hetken mielijohteesta n. 1 rkl aurinkokuivatun tomaatin makuista Tartex-tahnaa (voi jättää pois, vaikutus makuun tuskin oli dramaattinen)
2 dl kermaa (ihan oikeaa tai esim. kaurakermaa)
1 puska tuoretta basilikaa
päälle parmesaania tai vegaaniversiossa oluthiivahiutaleita

Kiuhauta 5 dl vettä pienessä kasarissa ja liota siihen kasvisliemikuutio. Lisää soijarouhe ja anna sen imeä liemi itseensä. Pilko sipuli, valkosipuli, porkkana ja tomaatinpuolikas, ja kuullota niitä kymmenisen minuuttia oliviiöljyssä. Valuta soijarouhe lävikössä ja lisää se myös pannulle. Mausta. Keitä samalla pasta, noin puolet arvioidusta keittoajasta riittää. Lisää pannulle soijarouheen ja muun sekaan pieneksi silputut aurinkokuivatut tomaatit, kerma ja hieman Tartexia, jos sinulla sattuu sitä olemaan. Lisää mukaan myös noin puolet basilikapuskasta pieneksi revittynä. Hämmennä sekaisin pastan kanssa. Öljyä uunivuoka ja kippaa aineet siihen. Ripottele pinnalle parmesaania tai oluthiivahiutaleita. Paista uunissa 175 asteessa noin 45 minuuttia. Anna jäähtyä hetken aikaa ja lisää loppu basilika pinnalle. Tarjoa ketsupin kanssa.

Makaronilaatikko on siitä kiva ruoka, että se toimii melkein vielä paremmin seuraavan päivän lounaana. Tämä versio ei muuten ole koostumukseltaan ihan niin kiinteä kuin perinteinen. Jos haluat siitä sellaisen, lisää kerman sekaan kaksi kananmunaa. 

Servettisuositus

Ai mitäkö on tässä osoitteessa viime ajat syöty? Lähinnä aamupuuroa ja muita viidentoista minuutin ruokalajeja. Ei ole sämpylöissä naamoja eikä salaatissa viittätoista vierekkäistä ainesosaa. Niin että kateellisena ja kiinnostuneena seuraan minäkin toveri Venlan kokkailuja. (Onneksi pääsen usein niistä myös osalliseksi valmiiseen pöytään -nimisellä mahtavalla periaatteella.)

Ja vielä suuremmaksi onneksi on aina mahdollista panostaa siihen, mitä asettelee pöytään valmistamansa pikaruuan viereen.

Nämä mahtavat, mahtavat servetit löysin Stockalta hintaan 3,50 e.

Ai niin. Lautasella lepää Soppa365:n mozzarella-pinaattipasta. Nannaa, ja mikä parasta, valmistuu hyvinkin vartissa. Oonko nyt varmasti antanut itsestäni sen tavoittelemani kiireisen vaikutelman?

Salaatti vain

Tuntuu, että olen puhunut tästä asiasta jo monta kertaa aikaisemminkin, mutta eisemitään. Joskus toisto on hyväksi. Eli: olen vahvasti sitä mieltä, että jos tehdään salaattia, niin silti siihen pitää panostaa yhtä paljon kuin mihin muuhun ruokaan tahansa. Ja kun sanon "panostaa", tarkoitan että jokainen raaka-aine tulee valmistaa, ja mieluiten muutenkin kuin huuhtomalla ja pilkkomalla.

Esimerkki eiliseltä, eli syyssalaattia kahdelle. 

Tässä siis vaihteeksi riveittäin aseteltu salaatti. Seuraavaksi lista (kuvan järjestyksen mukaan ylhäältä alas) ainesosista, ja siitä, mitä niille tein: 

Avokado: pilkoin, ripottelin päälle sitruunamehua, mustapippuria ja suolaa

Feta: murensin käsin, valelin hieman hunajalla ja mustapippurilla

Kurkku: pilkoin ja maustoin mustilla & valkoisilla seesaminsiemenillä 

Pähkinät: paahdoin pannulla ja suolasin

Kananmuna: keitin, jätin pehmeäksi sisältä, laitoin päälle pippuria ja suolaa

Vihreät pavut: höyrytin ensin, sitten paistoin seesamiöljyssä, valkosipulissa ja chilissä. Suolasin.

Porkkana: pilkoin, ja hieroin palasiin hieman oliiviöljyä, suolaa, pippuria, juustokuminaa, sitruunamehua, hunajaa ja valkosipulijauhetta ja paahdoin uunissa n. 20 minuuttia 225 asteen lämmössä. Samalla paahdoin kolme valkosipulin kynttä pehmeiksi ja tuoksuviksi. Murskasin kynnet ja sekoitin tahnan joukkoon sitruunamehua, oliviiöljyä, suolaa, hunajaa ja pippuria. Valelin tämän "kastikkeen" koko salaatin päälle ja koristelin lehtipersiljalla. 

Ja arvatkaa mitä? Oli aika hyvää.

Pieniä naamoja uunissa

Ei mulla muuta, mutta tein tänään sämpylöitä.

Muuten aika perusohje, mutta nuo naamat taiteilin paistamisen jälkeen syötävällä tussilla. Semmoisia voi ostaa vaikka täältä.

Luulen, että nämä voisivat olla menestys vaikka lastenkutsuilla. (Oikeasti en tiedä lapsista mitään.)

Alkuperäisen inspiraation tarjosi Frankie-lehden blogi, jonne taas eksyin Pinterestin kautta. Kivaa sunnuntaita kaikille!

Näkkileipä siemenillä

Välillä ruokabloggaaminen on vaikeaa. Tai oikeastaan: välillä kirjoittaminen tai ylipäätään asioiden aloittaminen on tuskallista, jopa ylivoimaista. Pitäisikö postaus hyvästä näkkileipäreseptistä aloittaa vaikka pienellä katsauksella näkkileipä-sanan etymologiaan? Vai pitäisikö kirjoittaa siitä, miten syksy on uusien alkujen aikaa, ja tästä siemennäkkäristä voi tankata energiaa kaikkea sitä varten?

Näkkileipää linssikeiton kanssa. Sadepäiväruokaa.

Plääh. Ajoittain tuollainen rupattelu tuntuu keinotekoiselta. Ja tätä leipää minä ainakin teen vain maun ja kivan tekstuurin takia. Pidän kyllä jopa kaupan valmisnäkkileivästä, mutta toki itse tehty tässäkin asiassa on älyttömästi parempaa.

Tämä näkkäri toimii tuoreena ja lämpimänä, mutta oikein hyvin myös jäähdyttyään ja rapeuduttuaan lisää. Ohje on myös ihan älyttömän helppo. Sitä voi varioida sen mukaan, mitä siemeniä sattuu olemaan kaapissa tai kaupassa. Alkuperäisessä reseptissä, jonka nappasin Marttaliiton keskustelupalstalta, käytettiin pellavansiemeniä, mutta korvasin ne chia-siemenillä, koska niitä nyt sattui olemaan käsillä. Maun mukaan lisämausteeksi voi tupsauttaa myös vaikka kuminaa tai valkosipulijauhetta.

Sitten itse ohjeeseen:

1,5 dl kaurahiutaleita
1 dl seesaminsiemeniä (mustia tai valkoisia, ei väliä)
1 dl auringonkukan siemeniä
0,5 dl chia-siemeniä (tai pellavansiemeniä)
2 dl ruisjauhoja (alkuperäisessä reseptissä karkeita, mutta minä laitoin ihan tavallisia, toimi niinkin)
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
4 dl haaleaa vettä
0, 75 dl öljyä (rypsiöljyä tai jotain muuta aika neutraalin makuista)

Sekoita kaikki aineet ja anna tekeytyä 5-10 minuuttia. Levitä ohueksi levyksi pellille. Paista ensin 10 minuuttia 200 asteessa, ota sitten pelti uunista ja leikkaa varovasti sopivan kokoisiin paloihin. Jatka paistamista 175 asteessa 30-40 minuuttia, kunnes reunat alkavat hieman ruskettua. Pidä silmällä lopussa, leipä palaa helposti.

Yksi lempipäällysteistä: tomaatti basilikalla, suolalla ja pippurilla. 

Ruokavalion päivitystä

Minua ei enää huvita olla vegaani. Samaan aikaan on vapauttavaa sanoa se ääneen, ja toisaalta hävettää ja pelottaa. Olen osittain oikein kiintynyt tähän olemisen tapaan. Se tuntuu selkeältä ja loogiselta, ja vaikka usein ihmiset enemmän kummastelevat kuin ihastelevat, olen ollut myös ylpeä itsestäni.

En ole ihminen, joka on usein ylpeä itsestään.

Mutta nyt minua ei enää huvita. Vegaanius on ollut opettavaista, ja hyväksi monella muullakin tapaa. Mutta aion lopettaa sen. Se on liian yksinkertaistavaa ja kokonaisvaltaista, että voisin ajatella eläväni sillä tavalla loppuelämäni, enkä halua ruveta huijaamaan.

En usko, että minulle on enää paluuta kanansuikaleiden ja kolmen euron jauhelihapakettien maailmaan. Lihan syöminen ei tunnu ylipäätään houkuttelevalta. Sen sijaan olen miltei koko vegaaniaikani (noin yhdeksän kuukautta) kaivannut ja himoinnut keitettyä kananmunaa. Samoin asioiden voissa paistaminen on ylellisyyttä, jota ikävöin.

Kesävihanneksia (ja ok, pakasteherneitä).

Suunnitelmani on tällä hetkellä, että yritän olla vegaani vielä jonkin aikaa, että kokonainen vuosi tulisi täyteen. Ajattelen, että kun elää kokonaisen vuodenkierron, niin näkee erilaisia asioita. Kesällä on erilaista olla vegaani kuin talvella. Vihannekset ja kasvikset ovat nyt erimakuisia ja niitä on paremmin tarjolla, mutta toisaalta ihmisten ruokavalio pyörii aika paljon grillaamisen ja jäätelönsyönnin ympärillä. Suurimmalta osalta jäätelökioskeista ei vielä saa tofujäätelöä, vaikka supermarketeissa se alkaa olla jo aika vakiokamaa. Suosikkini on tämä.

Kun vegaanivuosi tulee lokakuussa täyteen, aion laajentaa ruokavaliotani kananmunien ja maitotuotteiden osalta, valikoidusti. Mieluiten söisin ne luomuna, ja niin, että tietäisin raaka-aineiden alkuperästä jotain.  Liittyisin mielelläni esimerkiksi jonkinlaiseen luomupiiriin.

En ole vielä täysin selvittänyt itselleni, mitä aion tehdä kalan suhteen. Ainakaan kasvatettua kalaa en halua syödä, ja kalastukseen suuressa mittakaavassa liittyy paljon ongelmia. Mutta voisin syödä vaikka isoisäni kalastamia ahvenia. Nämä ovat selkeitä ääripäitä, ja harmaa alue on suuri.

Vaikka en enää kohta ole vegaani, haluaisin silti edelleen arjessa syödä enimmäkseen ruokaa, jossa ei ole eläintuotteita. Mutta en halua krapulassa mennä lähipitseriaan ja syödä jo valmiiksi keskinkertaista vegepitsaa ilman juustoa. Enkä halua tuhannetta kertaa ravintolassa jälkiruoaksi sorbettia tai hedelmäsalaattia. Haluan joskus syödä voipullaa ja kanttarellikastiketta oikeaan kermaan tehtynä.

Ja olen iloinen siitä, että vegaaniaikani takia tiedän, mitä haluan. Suurinta osaa aiemmin syömistäni eläintuotteista en kaipaa, ja tuntuu naurettavalta, että ihmiset syövät huonoa ja keskinkertaista ruokaa, joka on täynnä eläinten lihaa ja eritteitä, vain tottumuksesta. Mutta niin minäkin ennen tein.