Seuraa opetustuokio, aiheena sienet.
Oletan, että tätä nykyä jokainen kaupunkilaiskakarakin osaa suunnata syksyn tullen Nuuksioon suppilovahveroiden perässä. Tai ainakin ostaa niitä viidenkympin kilohintaan Stockan Herkusta (itsehän luotan siihen, että pääsen nauttimaan äitini työn hedelmistä). Suppilovahveroiden ja kantarellien lisäksi metsistä löytyy tuolloin myös mustatorvisieniä, ukonhattuja (lempparini), voitatteja, herkkutatteja, orakkaita, anisherkkusieniä (hämäävästi valkoisen kärpässienen, tuon metsiemme myrkkykäärmeen näköinen). Ja niin edelleen.
Syksyllä on siis sieniä. Hyvä hyvä.
Hieman pidemmälle sienten tutkailussa ehtineet tietävät kuitenkin, että sieniä saa myös keväisin. Huhti-toukokuu on erinomaista aikaa herkulliselle korvasienelle, josta parin ryöppäyksen jälkeen saa hienostunutta kastiketta pastalle tai pehmoisaa keittoa (ryöppäyksiä varten suosittelen tarkastamaan ohjeet huolellisesti, sillä ilman niitä korvasieni on kovinkin myrkyllinen).
Tänä keväänä opin kuitenkin uuden asian, kiitos pikkusiskoni. Ollessamme kävelyllä luonnon helmassa siskoni innostui nähdessään hiekkatien laidalla valtavan määrän epämääräisen näköisiä ruskeita möykkyjä (itse tuijotin maata viisi minuuttia ennen kuin hahmotin siinä mitään kuolleita lehtiä kummempaa). Sisko ei kuitenkaan tunnistanut kyseisiä suippoja ja huokoisia kasvustoja, joten palasimme talolle vain yhden esimerkkiotoksen kanssa. Pikaisen googlailun ja sienikirjan tutkailun jälkeen tulos oli selvä: kyseessä oli kartiohuhtasieni, kolmen tähden myrkytön herkku. Reipas sisko kipitti siis tuota pikaa takaisin löytöpaikalle, jolta palasi valtavan saaliin kera.
Olimme paraikaa suunnittelemassa illan grillipitoista ruokavaliota, mutta näitä uusia tuttavuuksia ei tehnyt mieli heittää ritilälle täytettyjen herkkusienten kaveriksi. Epätietoisessa tilanteessa sienten valmistuksessa on tunnetusti yksi vastaus ylitse muiden: kuuma paistinpannu ja nokare voita. Lisäksi pannulle päätyi myös kynnellinen valkosipulia. Lautaselle tiensä löysivät huhtasienten seuraksi kasvisvartaat, täytetyt herkkusienet, halloumi ja salaatti kastikkeineen - en tosin enää muista millä vartaat marinoitiin tai mitä kastikkeeseen laitettiin. Sen voin kuitenkin kertoa, että kaikki maistui erinomaiselta. Huhtasienten koostumus on melko täyteläinen ja lihaisa eikä ollenkaan samalla tavalla limainen ja sitkas kuin syksyn sienissä usein (tosin paistetuista sienistä on ilmeisen mahdotonta saada kuvaa jossa ne eivät näyttäisi limaiselta kasalta).
Tässä vaiheessa täytyy kuitenkin tunnustaa, etten ole ihan varma tarinan opetuksesta. Ennakkoluulottomuus? Tarkkaavaisuus?
Sienet?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti