Parsaa Lasipalatsissa

Elämässä pitää olla perinteitä. Minulla ja ystävälläni J:llä on ollut erittäin hieno perinne jo muutaman vuoden. Käymme ravintola Lasipalatsissa syömässä parsaa, heti kun sitä siellä aletaan tarjota. Parsasta ovat viime aikoina kirjoittaneet kaikki itseään kunnioittavat ruokabloggaajat, eikä minulla sinänsä ole mihinkään mitään kovin uutta lisättävää – niinhän se on että parsa on erinomaisen hyvää juuri siksikin, että se symboloi niin vahvasti kevättä.

Ensimmäinen parsa-ateria tänä vuonna tuli nautittua minimalistiseen henkeen: puntti vihreää parsaa kattilaan, sopivan ajan kuluttua sieltä pois ja päälle voisulaa, sitruunaa ja suolaa. Pieni taivas.

Mutta minimalismista johonkin aivan muuhun. Päätimme Lasipalatsissa tilata kokonaiset parsa-menut.

Ensimmäisenä tarjoiltiin parsaa, kylmäsavustettua lohta ja korvasienimuhennosta. Oi nam. Tässä vaiheessa korvasienet sekoittivat minut niin, etten vielä muistanut taas siirtyneeni siihen elämäntapaan, jossa ruoka valokuvataan ennen syömistä. Mutta! Seuraavana olikin vuorossa parsarisottoa, ja tadaa! Kehtasin kaivaa puhelimeni esiin kuvausta varten, vaikka kyllä se nololta keskellä hienoa ravintolaa tuntuu.

Mitä risottoon tulee, niin se oli positiivinen yllätys. En suorastaan ole risotto-ihmisiä. Jostain syystä se tuntuu minusta aina ankealta, vaikka mukaan olisi mätetty kuinka paljon kermaa, voita ja parmesaania tahansa (Sen sijaan paella tuntuu aina hauskalta ajatukselta. Ehkä ongelma on risoton tietty puuromaisuus). Mutta tämä oli, noh, hyvää. Lisäksi annos oli mukavan pieni, vaikka sitä ei tuosta kuvasta ehkä tajua. Mutta risotossa oli mukava suutuntuma, sitruunainen terä ja parsan palasia oli mukana paljon. Lisukkeet, rucola ja leipäjuusto, olivat Lasipalatsin perinteisen ja modernia yhdistävän linjan mukaisia ja minusta hauskoja. Mukana oli myös aivan ohuita retiisin paloja. Hyviä tekstuureja.

Seuraavaksi parsaa (kaikki tarjottu parsa oli muuten valkoista mikä oli vähän tylsää, pidän itse enemmän vihreästä. Mutta kai valkoinen on olevinaan hienompaa?), muikunmätiä ja hollandaisekastiketta, josta J totesi, että se oli melkein yhtä hyvää kuin parsa hollandaisekastikkeella. Ja joo: mäti on toki hyvää mutta jotenkin se oli tässä vähän irrallinen komponentti. Sitäpaitsi se jotenkin levisi ihan täysin kastikkeen sekaan ja sitä piti metsästää lautaselta.

Näyttäkö kenestäkään muusta tämä annos muuten aika härskiltä? Toki parsan fallosmainen ulkonäkö sopii sekin hyvin yhteen kevään symboliikan kanssa: heräävä luonto, uusi elämä ja ja niin edelleen...

Sitten pääruokaan, joka oli pariloitua kampasimpukkaa ja kuhaa sekä tryffelimaustettua parsakastiketta. En ole varma kuinka paljon kastikkeessa maistui tryffeli tai parsa, mutta kuha oli erinomaista ja kampasimpukoissakin oli mukavan rapsakka paistopinta. En minä silti ihan tajua sitä hössötystä kampasimpukoista - sinisimpukoissa on mielestäni paljon enemmän makua. Mutta kivojahan ne ovat. Tuolla kuhan alla toki piilottelee vielä viimeinen kasa parsaa. (Oikeesti: tässä kohtaa olisi ollut oikein hauskaa vaihtelua se vihreä parsa. Mutta ei.)

Toimivan pääruoan jälkeen olin jo ihan täynnä, ja ehkä se vaikutti siihen, että jälkiruoka tuntui menun heikoimmalta lenkiltä. Taustaksi voi sanoa, että en kyllä ihan kauheasti pidä ylipäätään tyrnistä. Tarjolla oli siis tyrni-tuorejuustoleivos ja paahdettua valkosuklaata ja mansikkaa.

Leivos oli aika tavanomainen, ei mitään erityistä. Tuo valkoinen jäätelön näköinen kasa on sitä paahdettua valkosuklaata. Ei kyllä tuntunut millään lailla paahdetulta enkä muutenkaan ymmärrä mitä se suklaan kanssa tarkoittaisi? Eikö suklaa vähän niinkuin sula? No, se oli tosi makeaa mutta menihän se mansikan kanssa toki hyvin alas. Ja kahvi oli muuten kylmää.

Lasipalatsi on arkkitehtuurisesti hieno paikka - sen on muuten suunnittelut hyvän ystäväni ex-avomiehen isoisä - ja varsinkin eilen sen kylpiessä kevätvalossa ympäristö oli jotenkin todella säkenöivä. Parsamenutakin voin vilpittömin sydämin suositella, sillä kaikki paitsi jälkiruoka oli erinomaista. Mutta niin 60 euron hinnalla toki pitääkin olla.