20.10.2013

Kurpitsaa ja varastettu ohje

Kurpitsa kiinnostaa aina tähän aikaan vuodesta. Se on mielestäni jo esineenä houkutteleva, samaan aikaan hassu ja vaikuttava. Lisäksi se yhdistyy mielikuvissani lähinnä Amerikkaan, eli on lähtökohtaisesti eksoottinen – mutta ei liian. Jenkkiruokahan on vähän semmoista lohturuokaa: helppoa ja epäterveellistä (yksinkertaistan tietenkin, mutta nyt puhutaan hei mielikuvatasolla). Kurpitsa on kuitenkin vihannes, ja tämä ristiriita on mielestäni jännä. En itse asiassa ollut ymmärtänyt sitä, ennen kuin kirjoitin viisitoista sekuntia sitten nämä rivit.


Nyt on kuitenkin niin, että viime aikoina olen ollut sekä kiireinen että muuten kykenemätön organisoimaan elämääni kovin hyvin. Olen ostanut valtaosan elämisen perustarvikkeistani Helsingin Sörnäisissä eli puhekielessä tuttavallisemmin Kurvissa sijaitsevasta Alepasta, joka on 24 tuntia vuorokaudessa auki. Koska muut kaupat ovat yleensä kiinni siinä vaiheessa, kun tulen kotiin.

En ole siis juuri laittanut ruokaa, tai edes juuri ajatellut sitä. Osittain siksi tämä ohje, jonka kohta teille paljastan, ei ole omaa keksintöäni. Mutta on myös niin, että tämä on tekosyy ja selittelyä – kyseinen resepti on nimittäin kummitellut mielessäni siitä lähtien, kun sen Siskot kokkaa -blogista luin. Siellä on minusta noin muutenkin hyvä meininki ruoanlaiton suhteen. 


No mutta. Kyse on siis kurpitsapastasta, jota täydennetään uunissa hunajan & chilin kanssa käytetyllä fetalla sekä paistetulla kvinoalla ja salvialla. Enkä nyt voi muuta kuin esittää virtuaalisen kumarruksen alkuperäisen lähteen suuntaan – tämä oli helvetin hyvää. Tuo paistettu kvinoa oli ylipäätään mahtava juttu, ja aion tästä lähtien lisätä sitä ihan kaikkeen. Salaatteihin. Keittojen päälle. Voileivälle?


Tässä siis ohje, josta olen muuttanut lähinnä ainesmääriä. Salvianlehtiä laitoin suhteessa kyllä paljon enemmän kun ne on vaan niin hyviä!

Kurpitsapastaa, paahdettua chilifetaa ja kvinoaa (kahdelle)

1/2 keskikokoinen butternut-kurpitsa
n. 3 rkl kvinoaa
n. 30g voita ja seitsemän salvianlehteä
juoksevaa hunajaa
oliiviöljyä
chilihiutaleita
1 pkt fetaa (200g)
pastaa
suolaa
pippuria

Halkaise kurpitsa ja poista siemenet. Tee pintaan reikiä veitsellä. Öljyä kurpitsa  ja laita uuniin 200 asteeseen paahtumaan n. 35 minuutiksi, tai kunnes kuoressa on mustia läikkiä ja sisus on pehmeää.

Leikkaa feta kuutioiksi, laita se folion päälle. Ripota pinnalle chilihiutaleita ja pirskottele hieman hunajaa sekä öljyä. Paahda 220 asteessa kunnes pinnassa on hieman kaunista väriä  (n. 15-20 min).

Laita pannuun tilkka öljyä ja paista kvinoaa pannulla hetki, kunnes se muuttuu asteen tai pari ruskeammaksi. Kaada sitten siemenet talouspaperin päälle odottamaan ja valumaan.

Kaavi paahtuneen kurpitsan sisus blenderiin, sulata voi pannulla ja laita salvianlehdet sulaan, kiehuvaan voihin. Kun kiehuminen loppuu, nostele paahtuneet ja rapeaksi muuttuneet salvianlehdet talouspaperille odottamaan ja kaada salviavoi kurpitsan sekaan. Lisää kurpitsan joukkoon hieman mustapippuria ja suolaa. Aja tasaiseksi mössöksi. Jos seos on liian tiukkaa eikä pyöri, voit lisätä vähän vettä tai maitoa.

Kiehauta vettä ja keitä pasta, kokoa annokset: sekoita pastan joukkoon kurpitsamuhju. Tarkista maku ja lisää hieman suolaa ja mustapippuria. Sekoita osa fetasta ja kvinoasta pastan joukkoon. Koristele lopulla juustolla, kvinoalla sekä paahdetuilla salvianlehdillä.


Alkuperäinen ohje täällä, tuo aiempi linkki vei reseptistä tänään vastanneen blogin etusivulle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti