Tilanteita viikon varrelta:
Koska en osaa järjestellä asioita kunnolla, päädyn pitkän työpäivän aikana syömään lähinnä hedelmiä ja soijajugurttia. On kauhea nälkä. Illalla baarissa tilaan oluen lisäksi falafelia ja ranskalaisia. Kun annos tuodaan pöytään, on falafeleiden päälle valeltu reippaasti jugurttikastiketta. Itkettää ja naurattaa samaan aikaan. Syön ranskalaiset, työkaveri on onnellinen ilmaisista falafeleista. Tajuan, että tämä oli kokemattomuudesta johtuva virhe - pidempiaikainen vegaani olisi toki jo tilatessa tajunnut sanoa että ei sitten mitään kastiketta.
Olemme rakentamassa kustantamon osastoa kirjamessuille. Mennään syömään messukeskuksen lounasbuffettiin. Ilahdun, kun pääruokien joukossa on soijalasagne, ennen kuin selviää, että siinä on juustoa. No, peruna oliiviöljyllähän on ihan hyvä ruoka. (Ja salaatti, tietty. Pidempiaikaiset lukijat saattavat muistaa, että en oikeastaan pidä useimmista salaateista.)
Koska olen niin nälkäinen päästessäni messurakennusten ym. jälkeen kotiin, niin teen itselleni valtavan annoksen kikhernepataa, ja silti puoli tuntia sen syömisen jälkeen mussutan neljä paahtoleipää hillolla ja maapähkinävoilla. Nukahdan välittömästi ja nukun yhdeksän tuntia. Lääke unettomuuteen? Hiilarit. Ja paastoaminen + ylensyöminen.
Seuraavana päivänä messukeskuksen valikoima alkaa jo vähän ärsyttää. Peruna ja porkkanaraaste on lähinnä vitsi ruoaksi, jolla pitäisi pärjätä 12-tuntinen työpäivä. Mistään ei myöskään saa soijamaitoa kahviin, joten en juo kahvia. (Jännästi taas nukuttaa hyvin, kun tulen kotiin ja ahmin itseni palloksi.)
- -
Tästä voisi päätellä, että vegaanina oleminen on tosi turhauttavaa. Niin se tavallaan onkin, mutta olen jo alkanut nauttia tietystä moraalisen ylemmyyden tunteesta. Ja kieltäytymisessä on jo itsessään jotain ihanaa. Lisäksi vaikeudet kasvattavat motivaatiota - eihän tämän nyt NÄIN vaikeaa pitäisi olla. Kyllä vegaanillekin on aika helppoa tehdä vaikka voileipä tai pasta-annos.
Osittain ylläolevaan liittyen olen alkanut harkita pitäisikö vegaaniutta jatkaa pidempäänkin. Ainoastaan yksi asia puhuu sitä vastaan: koska valinnanvapaus on lähes täysin hävinnyt, olen lakannut ajattelemasta ruokaa. Gastronomia sanan varsinaisessa merkityksessä on kadonnut hetkellisesti elämästäni, ja suhtaudun ruokaan enemmän vain ravintona, joka poistaa nälän. Toki vegaaniruoallakin voisi hifistellä, jos olisi enemmän aikaa. Nyt kirjamessujen aikaan on vain niin kiire, että päädyn syömään sitä, mitä on nopeiten saatavilla. Jos on.
Mutta kyllä tässä oppii varautumaankin. Nyt kolmannen messupäivän aamuna laukussa on pillimehukokoinen kauramaito (kahviin), pähkinöitä (välipalaksi) ja smoothie (samoin).
Koska en osaa järjestellä asioita kunnolla, päädyn pitkän työpäivän aikana syömään lähinnä hedelmiä ja soijajugurttia. On kauhea nälkä. Illalla baarissa tilaan oluen lisäksi falafelia ja ranskalaisia. Kun annos tuodaan pöytään, on falafeleiden päälle valeltu reippaasti jugurttikastiketta. Itkettää ja naurattaa samaan aikaan. Syön ranskalaiset, työkaveri on onnellinen ilmaisista falafeleista. Tajuan, että tämä oli kokemattomuudesta johtuva virhe - pidempiaikainen vegaani olisi toki jo tilatessa tajunnut sanoa että ei sitten mitään kastiketta.
Olemme rakentamassa kustantamon osastoa kirjamessuille. Mennään syömään messukeskuksen lounasbuffettiin. Ilahdun, kun pääruokien joukossa on soijalasagne, ennen kuin selviää, että siinä on juustoa. No, peruna oliiviöljyllähän on ihan hyvä ruoka. (Ja salaatti, tietty. Pidempiaikaiset lukijat saattavat muistaa, että en oikeastaan pidä useimmista salaateista.)
Koska olen niin nälkäinen päästessäni messurakennusten ym. jälkeen kotiin, niin teen itselleni valtavan annoksen kikhernepataa, ja silti puoli tuntia sen syömisen jälkeen mussutan neljä paahtoleipää hillolla ja maapähkinävoilla. Nukahdan välittömästi ja nukun yhdeksän tuntia. Lääke unettomuuteen? Hiilarit. Ja paastoaminen + ylensyöminen.
Seuraavana päivänä messukeskuksen valikoima alkaa jo vähän ärsyttää. Peruna ja porkkanaraaste on lähinnä vitsi ruoaksi, jolla pitäisi pärjätä 12-tuntinen työpäivä. Mistään ei myöskään saa soijamaitoa kahviin, joten en juo kahvia. (Jännästi taas nukuttaa hyvin, kun tulen kotiin ja ahmin itseni palloksi.)
- -
Tästä voisi päätellä, että vegaanina oleminen on tosi turhauttavaa. Niin se tavallaan onkin, mutta olen jo alkanut nauttia tietystä moraalisen ylemmyyden tunteesta. Ja kieltäytymisessä on jo itsessään jotain ihanaa. Lisäksi vaikeudet kasvattavat motivaatiota - eihän tämän nyt NÄIN vaikeaa pitäisi olla. Kyllä vegaanillekin on aika helppoa tehdä vaikka voileipä tai pasta-annos.
Osittain ylläolevaan liittyen olen alkanut harkita pitäisikö vegaaniutta jatkaa pidempäänkin. Ainoastaan yksi asia puhuu sitä vastaan: koska valinnanvapaus on lähes täysin hävinnyt, olen lakannut ajattelemasta ruokaa. Gastronomia sanan varsinaisessa merkityksessä on kadonnut hetkellisesti elämästäni, ja suhtaudun ruokaan enemmän vain ravintona, joka poistaa nälän. Toki vegaaniruoallakin voisi hifistellä, jos olisi enemmän aikaa. Nyt kirjamessujen aikaan on vain niin kiire, että päädyn syömään sitä, mitä on nopeiten saatavilla. Jos on.
Mutta kyllä tässä oppii varautumaankin. Nyt kolmannen messupäivän aamuna laukussa on pillimehukokoinen kauramaito (kahviin), pähkinöitä (välipalaksi) ja smoothie (samoin).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti